keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Kesäsaari & dekkarit


Mietitkö sinäkin, mihin suunnata kesällä?

Tässä yksi mainio vinkki!

Gotlanti on kaunis saari hyvin lähellä, 100 kilometriä Ruotsin rannikolta. Runsaan 3000 neliökilometrin kokoinen ja noin 57 000 asukkaan saari on monien tarinoiden ja tarujen koti.

Kävin Gotlannissa ensimmäisen kerran, kun oli 5-vuotias. Silloin minua kiinnosti lähinnä Peppi Pitkätossu, jonka koti Huvikumpu sijaitsee saarella.

Toisen kerran pääsin käymään saarella nyt aikuisena kahden ruotsalaisen dekkarikirjailijan vieraana.

Gotlannin pääkaupunki Visby on hurmaavan suloinen pikkukaupunki. Kapeat mukulakivikadut, pikkuriikkiset mummonmökit, keskiaikaiset rauniot ja ympärille avautuva meri tekevät kaupungista mainion kesälomakohteen.

Kaupungin ulkopuolella on mahtavia tippukiviluolia ja kalkkikivirantoja.

Saarella kasvatetaan paljon muun muassa parsaa ja muita luomuvihanneksia sekä lampaita. Osa saaren maatiloista ottaa vastaan vierailijoita – ja joissakin on myös oma ravintola tai kahvila. Kiersimme noista muutamalla, ja ruoka oli todella hyvää!

Matkailijalle Gotlanti tarjoaakin rutkasti herkullisia kokemuksia. Maistelin itse uskomattoman hyvää hummerimakkaraa, muutamaakin erittäin mureaa lammasannosta sekä saaren erikoisuutta, sahramilla maustettua pannukakkua. Gotlannin oman olutpanimon tuotteet ovat ehdottomasti kokeilemisen arvoisia.







Kaksi ruotsalaista dekkaristia, Håkan Nesser ja Anna Jansson, ovat huomanneet myös Gotlannin mystisen luonteen. Nesser kirjoittaa saarella dekkareita - hänen mukaansa saaren upea valo on inspiroivaa. Jansson on puolestaan syntynyt saarella ja Gotlanti on siten päätynyt hänen kirjoittamiensa dekkareiden tapahtumapaikaksi.


Keskiaikainen saari onkin mainio näyttämö jännityskirjallisuudelle. Mereltä laskeutuva sumu, jyrkät rantakalliot ja keskiaikaiset rauniot tarjoavat toinen toistaan jännittävämpiä tapahtumapaikkoja.

Ennen kuin matkustaa Gotlantiin, kannattaakin ehdottomasti lukea Annan Janssonin dekkari! Tapahtumapaikat ovat oikeasti olemassa – ja niitä voi bongailla eri puolilta saarta :o)







Suosittelen!

maanantai 18. toukokuuta 2015

Mitä, missä, milloin? Lomasuunnitelmia



Jaahas, taas tulee vettä. Viikonloppuna oli jo oikein kaunista, mutta tänään kai piti olla se viikon pakollinen harmaa päivä.

Eipä siinä mitään, viime viikolla saatiin nauttia kunnolla auringosta ja keväästä.
Vihreys, sinä saavuit!

Se tiesi sitä, että ruokakuvauksissa fiilisteltiin jo kesää, vapaapäivänä piti suunnata metsään retkelle ja lauantaina oli vuorossa (kesän) ensimmäiset grilliherkut.

Mutta tämä vihreys tarkoittaa myös sitä, että pian on oikeasti kesä. LOMA!

Aiemmin en itse niin välittänyt toukokuusta, mutta nyt aikuisena olen kyllä ystäväni kanssa samaa mieltä: tämä on ihana aika vuodesta. Ei ehkä paras - olen edelleen syksyn tyttöjä. Mutta ihanaa aikaa joka tapauksessa.

Ja parasta toukokuussa on se, että kaikki on vielä edessä. Samalla tavalla kuin luonto hiljalleen herää eloon, myös suunnitelmat alkavat kehittyä omassa päässä.

Asiaa ei yhtään helpota se, että luen parhaillaan kirjoja, joissa luetellaan toinen toistaan kiinnostavampia matkakohteita: paikkoja, joissa on tapahtunut jotain ihmeellistä, tuoksuja joita olisi kiva haistaa, makuja joita on joku päivä pakko päästä maistamaan...

Loppupelissä kesäksi onkin aina niin paljon suunnitelmia, että melkoinen osa niistä jää lopulta toteuttamatta.
Mutta hei, suunniteltu on puoliksi tehty.

Että minnehän sitä kesällä lähtisi... ;)


My summer shoes, show me the way!

maanantai 11. toukokuuta 2015

Lihamureketta & omena-perunamuusia

Trendiruoat tulevat ja menevät, mutta tietyt asiat säilyvät vuodesta ja sukupolvesta toiseen.

Jenni Linturin kirjassa Malmi 1917 syödään päivälliseksi lihamureketta. Omassa lapsuudessani tätä jauheliharuokaa syötiin silloin tällöin arkena. Joskus sitä höystettiin herne-maissi-paprikalla tai joillain muilla kasviksilla.

Tällä kertaa päätin valmistaa murekkeen Sara la Fountainin reseptiä mukaillen. Mureke saa muhia pekonikuoren alla, jolloin se säilyttää mehevyytensä.

Seurana maistuu esimerkiksi omenoista ja perunoita tehty muusi ja keitetyt vihannekset.

Ehkä jotain tällaista syötiin jo sata vuotta sitten...



Lihamureke & omenamuusi

400 g sika-nautajauhelijaa
1 kananmuna (voit myös puolittaa, jos haluat pehmeämpää)
3/4 dl kermaa
1/2 dl korppujauhoja
2 rkl dijoninsinappia
2 rkl chiliketsuppia
1 rkl tuoretta rosmariinia silputtuna
suolaa & mustapippuria
noin 80 g pekonia

Laita uuni lämpeämään 180 asteeseen.
Sekoita kulhossa kaikki ainekset pekonia lukuun ottamatta. Älä vatkaa liikaa, ettei taikinasta tule sitkeää.
Nosta massa leivinpaperoidulle pellille tai uuniastiaan. Muotoile massasta pötkö.
Kääri pekonisiivut pötkön ympärille. Nosta uuniin ja paista noin 35 minuuttia.
Nosta lämpötila 240 asteeseen ja paista vielä noin 15 minuuttia.
Tarjoile omenamuusin ja keitettyjen kasvisten kera.

Omena-perunamuusi

600 g perunoita
1 dl omenasosetta
1 dl kermaa
3 rkl voita
1 1/2 tl suolaa
1 1/2 tl sokeria

Keitä ja soseuta perunat.
Lisää joukkoon omenasose, lämmitetty kerma ja sulatettu voi.
Sekoita ainekset hyvin keskenään.
Mausta suolalla ja sokerilla.





Onnea meidän äidille, herkullisen lihamurekkeen valmistajalle!


lauantai 2. toukokuuta 2015

Kasvukipuja vuonna 1917






Vappujuhlista on selvitty!

Tänä vappuna, kuten monena vuonna aiemminkin, juhlimme vappuaattoa historiallisena työläisten asuinalueena tunnetussa (ihanassa & rakkaassa) Vallilassa. Vappupäivänä suuntasimme omistavan luokan alueelle Ullanlinnaan ja Kaivopuistoon piknikille.

Nykyään tuo jaottelu on kenties hieman sarkastinen, mutta pitää kyllä edelleen osittain paikkaansa :o)

Vallilan vapputansseissa kuitenkin tanssiin sulassa sovussa, kaikenlaisten aatteiden kannattajat. Ja vappupäivän piknikillä skoolattiin, oli kilistäjän puoluekanta mikä tahansa.

Koska tästä kahtiajaosta ja erilaisista aattellisista kuplista on kohistu viime viikkoina niin paljon, päätin hieman jatkaa poliittista debattia myös täällä blogissa.

Luin Jenni Linturin teoksen Malmi, 1917. Se kertoo pienen maalaiskunnan Malmin elämänmenosta kahtia jakautuneessa Suomessa, ikävistä tapahtumista itsenäistymisen alla (jotka kärjistyivät sitten itsenäistymisen jälkeen).

Jenni Linturi: Malmi, 1917 (Teos, 2013)

Malmilla on totuttu elämään omistavan luokan ja sille työtä tekevän luokan kesken suhteellisen sopuisasti. Tilalliset nauttivat lihamureketta ja tilliperunoita puutalojensa keittiöissä palkollisten laittessa ruoan ja hoitaessa pellot.

Mutta sitten työläisten vastarinta alkaa kehittyä - enää ei haluta alistua omistavan luokan sanelemiin sääntöihin.

Eikä omistava luokkakaan ole enää yhtenäinen: siihenkin kuuluu ruotsia ja suomea puhuvia.

Yhteiskunnallisten muutosten ja poliittisten jännitteiden keskellä nuoret yrittävät kasvaa aikuisuuteen. Kirjan päähenkilö on nuori tyttö, ruotsinkielisessä perheessä kasvanut Lettu, eli Elisabeth, joka ottaa ensi askeleitaan aikuisten maailmaan: ihastuu ja vihastuu, rakastuu ja pettyy. Tunteiden kohteena on suomenkielinen poika Oiva, jonka veli Antero haluaa kiivaasti työläisille rangaistusta ja jopa kuolemaa.

Letun sisko, kaunis ja viehättävä Ingeborg, haaveilee näyttälijän ammatista ja tähteydestä - elämästä maalaiskunnan Malmin ulkopuolella, Helsingissä. Isältään salassa Ingeborg alkaa toteuttaa haavettaan päästyään Helsinkiin kouluun.

Nämä nuoret seuraavat Malmilla maailman muuttumista, lapsuudesta tutun turvallisen maailman rapautumista. He näkevät kuolemaa, oppivat miltä tuntuu tappaa, miltä tuntuu luopua unelmistaan.

Miltä tuntuu pettää läheisimmät ihmiset ympäriltään.

Jenni Linturin teos on vain 206 sivua, mutta se on niin hienosti kirjoitettu, ettei sivuilla ole lainkaan ilmaa. Jokainen lause on painava. Kirjassa onkin asiaa paljon enemmän kuin sen sivumäärästä voisi päätellä.

Malmi, 1917 ei sovi luettavasi ruuhkabussissa, sillä siihen pitää keskittyä. Se ei siitä huolimatta ole raskaslukuinen, päinvastoin. Siinä on hienoja mietelmiä, ajatuksia yhteiskunnasta ja meistä ihmisistä, lyhyitä mutta painavia totuuksia elämästä.

Hieno kirja, joka istuu mainiosti myös tähän hetkeen.

Ei meidän yhteiskuntamme ole jakaantunut pelkästään urbaanien kuplien vuoksi. On se jakaantunut pelottavasti myös noiden kuplien sisällä, ja vielä voimakkaammin kaikkien kuplien ulkopuolella.


Linturi kirjoittaa hienosti meistä ihmisistä:

Lettuna siitä, miten kauan ihminen pystyy tukahduttamaan tunteensa ja hyväksymään, että toinen, se onnekkaampi, vie aina voiton.

Oivana siitä, miten ihminen joskus ottaa haluamansa - vaikka väkisin.

Ingeborgina siitä, miten ihminen loppupelissä ajattelee usein vain itseään. Oli hinta mikä tahansa.



"Lettu hengitti nenän kautta, suun kautta, nenän kautta. Hautausmaan kulma, asunnottomien tulet paloivat, loivat varjoja enkelikiville. Roudan käpertämät lehdet peittivät uloste- ja ruoantähdekasoja.

Lettu työnsi kädet taskuihin. Hansikkaat olivat unohtuneet kotiin. Kylmyys sormenpäissä oli kuin kuolema, yhtä vääjäämätön ja jähmeä.

Lettu puristi kädet nyrkeiksi. Pelkoa ei ollut, oli vain ajatuksia, isänmaallisuutta ja surumielisiä silmiä.

Herra Åbergin murha oli ollut viimeinen pisara. Tai ainakin viimeistä edellinen. Isäkin sen oli jo sanonut, että jos työväkeä ei pysäytettäisi, tulisi uusia murhia."

tiistai 21. huhtikuuta 2015

Palaveriviinerit

No niin, nyt on vaalit käyty. Tulos on jysäyttävän yllättävä, mutta totuus on sekin, että päätyi sinne hallitukseen ja ministereiksi kuka tahansa, niin helppoa ei tule olemaan.

Kuten ei ollut Vallan linnakkeen Birgitte Nyborgillakaan. Kompromisseja tarvitaan myös Suomessa!

Sitä varten päätin pyöräyttää viinerit. Nehän ovat tunnetusti olleet palaveriruokaa - kahvit & viinerit.

Tosin nykyään kokouseväätkin ovat keventyneet. Hedelmät ovat syrjäyttäneet osittain jo pasteijat ja pullat. Tätä toivoi myös Birgitte, mutta usein hän joutui silti sortumaan viineriin. Josta saa kyllä ihan kivasti energiaa, jos kyseessä on päivän ainut ateria :)

Nämä viinerit muuten valmistuvat nopsaan ja maistuvatkin varmasti myös hieman nirsomille kokoustajille.


Mansikkaviinerit

1 pkt lehtitaikinaa
1 kananmuna

Täyte

3 dl mansikoita
1 dl sokeria
50 g voita
2 rkl likööriä tai late harvest -viiniä

Asettele lehtitaikinalevyt pellille leivinpaperin päälle. Leikkaa levyistä kaksi neliötä. Toista sama, kunnes kaikki levyt ovat kahdessa osassa.
Leikkaa muutama neliö neljään tai viiteen noin parin sentin levyiseen suikaleeseen.
Voitele neliöiden reunat haarukalla rikotulla ja kevyesti sekoitetulla kananmunalla.
Aseta suikaleet neliöiden reunoiksi. Voitele reunat munalla.
Pistele neliöiden keskustat haarukalla, jotta ne eivät kohoa uunissa liikaa.
Paista neliöitä noin 15 minuuttia 225 asteessa. Tarkkaile, etteivät ne pala.
Anna palojen jäähtyä.
Valmista täyte. Mittaa kattilaan sokeri ja anna sulaa miedolla lämmöllä.
Lisää voi, mansikat ja alkoholi.
Anna porista miedolla lämmöllä noin viisi minuuttia.
Nostele maustuneet mansikat neliöiden keskelle.


Nyt vain pidetään peukut pystyssä, että tulee hyviä päätöksiä!
Ainakin tuli juotua vahvat vaalikahvit :)


tiistai 7. huhtikuuta 2015

Vallan linnake ja vaikeat valinnat

Huomenna alkaa eduskuntavaalien ennakkoäänestys. Parin viikon kuluttua meillä on Suomessa jälleen uusi hallitus   ja sitä nokkiva oppositio.

Netissä tekemäni vaalikoneen perusteella minulla olisi pari potentiaalista ehdokasta, joita voisin äänestää. Silti mietin, minkä numeron paperiin lopulta kirjoitan.

Jo vaalikone osoitti, että politiikan tekeminen on TODELLA vaikeaa. Silti sitä tulee arvosteltua kansanedustajia ja haukuttua hallitusta. Tekivät ne niin tai näin. Koskaan ei mene oikeinpäin.

Päätin lukea eduskuntavaalien alla jonkin politiikkaa läheltä liippaavan kirjan. Tällä kertaa arpa osui Jesper Malmosen Vallan linnakkeeseen.

Vallan linnake (Into 2013)

Kyllä, se pohjautuu juuri siihen suosittuun tanskalaiseen televisiosarjaan.

Valitettavasti en itse aikoinaan tajunnut alkaa katsoa sarjaa heti, kun se tuli Suomeen. Vaikka niin moni sitä hehkutti. Hyppäsin mukaan vasta vähän myöhemmin. Hieman liian myöhään.

Vallan linnake kertoo tanskalaisesta naispoliitikosta Birgitte Nyborgista, josta tulee maan pääministeri. Kirjassa seurataan Birgitten elämää vain pääministerikauden alkutaipaleella   sarjassa nähdään paljon pidemmälle.

Kaikki ne, jotka eivät ole sarjaa nähneet  – katsokaa se ennen kuin luette kirjan.

Sarja on nimittäin hyvä! Malmose ei ole täysin tavoittanut samaa tunnelmaa sarjan käsikirjoitukseen pohjautuvassa romaanissaan.

Kirjassa seurataan Birgitten matkaa puoluejohtajasta pääministeriksi sekä hänen uuden asemansa vaikutusta perhe-elämään, parisuhteeseen ja minäkuvaan.

Kuten toisessa suositussa poliittisessa televisiosarjassa, The House of Cardsissa, myös Vallan linnakkeessa rinnakkainen tarina sijoittuu mediamaailmaan.

Alle kolmekymppinen Katrine on edennyt toimittajan urallaan pikavauhtia pääuutislähetyksen ankkuriksi. Niin kahden lapsen äiti Birgitte kuin lapseton ja naimaton Katrine menestyvät, mutta joutuvat kestämään myös sen kääntöpuolen.

Ja juuri tässä Vallan linnake, niin kirja kuin televisiosarja, onnistuvat. Ne kertovat totuudenmukaisesti, millaista on olla nainen politiikan ja median kentällä. Molemmissa se on jo helpompaa kuin vielä kymmenen, viisitoista vuotta sitten. Mutta edelleen nainen joutuu usein maksamaan menestyksestään kovemman hinnan kuin mies.

Tein itse kandidaatin tutkielman naispoliitikoiden mediakuvasta. Tutkin sitä, miten naispoliitikot esitettiin (ainakin vielä 2000-luvun alussa) melko konservatiivisissa naistenlehdissä. Juttujen aiheena oli aina perheen ja työn yhdistäminen. Ah, niin kulunut ja tylsä aihe!

Mutta silti se on edelleen nihkeää. Siitä ei pääse mihinkään.

Meillä on ollut naisministereitä, jotka ovat luopuneet pestistään perheen vuoksi. Meillä on naisministereitä, jotka potevat huonoa omatuntoa siitä, että ovat niin paljon poissa kotoa (ainakin sitten myöhemmin). Meillä on naisministereitä, jotka ovat lykänneet perheen perustamista uransa vuoksi. Ja niitä, jotka joutuvat selittelemään valintojaan. Meillä on miesministereitä, joilta ei edes kysellä asiasta.

Vallan linnakkeen lopussa puhutaan siitä, ettei eduskunnassa (Tanskassa Borgen) voi olla ystäviä. Ja siitä, miten montaa kulissiavioliittoa siellä pidetään yllä. Kuulostaa tutulta myös täällä meillä.

Birgitte uhraa oman perhe-elämänsä ja, kirjassa hieman liiankin korostuneen, parisuhdeonnen uransa vuoksi. Se käy jotenkin liian helposti. Itseäni ainakin kävi ärsyttämään. Ei kukaan nyt ihan noin helpolla luovuta!

Taistelutahto Birgitteltä puuttui. Televisiossa sitä oli enemmän kuin kirjassa. Varmasti siksi, että siinä Birgitten elämää seurattiin pidempään.

Jotenkin sitä haluaisi ajatella, ettei nykyään tarvitsisi uhrata muuta elämää uran vuoksi. Mutta valitettavan usein totuus on toinen. Edelleen.

Siksi on ihailtavaa, että niin moni onnistuu yhdistämään nämä kaksi  uran ja perheen. Kiitos miehille, jotka suostuvat jäämään kotiin!

Mutta Vallan linnake tarttuu myös tätä seuraavaan ongelmaan  mitä tehdä, kun molemmat haluavat edetä urallaan? Kuka jää kotiin? Ja miten paljon on valmis uhraamaan toisen uran vuoksi?

Tämä aihe nostattaa helposti verenpainetta. Siksi on kai hyvä päättää kysymykseen, mihin itse olisit valmis? Ja mitä mietit 10 vuoden päästä, kun puolisollasi on ura, sinulla ei? Koska jäit kotiin  ja annoit toisen mennä ja edetä.

Voitko täydestä sydämestäsi sanoa, että se on ok? Että nyt on sinun vuorosi, vaikka tiedät, että tosiasiassa on jo liian myöhäistä?

Mitä silloin mietit? Oliko se rehellisesti sen arvoista?

Toivottavasti voit vastata kyllä.