tiistai 7. huhtikuuta 2015

Vallan linnake ja vaikeat valinnat

Huomenna alkaa eduskuntavaalien ennakkoäänestys. Parin viikon kuluttua meillä on Suomessa jälleen uusi hallitus   ja sitä nokkiva oppositio.

Netissä tekemäni vaalikoneen perusteella minulla olisi pari potentiaalista ehdokasta, joita voisin äänestää. Silti mietin, minkä numeron paperiin lopulta kirjoitan.

Jo vaalikone osoitti, että politiikan tekeminen on TODELLA vaikeaa. Silti sitä tulee arvosteltua kansanedustajia ja haukuttua hallitusta. Tekivät ne niin tai näin. Koskaan ei mene oikeinpäin.

Päätin lukea eduskuntavaalien alla jonkin politiikkaa läheltä liippaavan kirjan. Tällä kertaa arpa osui Jesper Malmosen Vallan linnakkeeseen.

Vallan linnake (Into 2013)

Kyllä, se pohjautuu juuri siihen suosittuun tanskalaiseen televisiosarjaan.

Valitettavasti en itse aikoinaan tajunnut alkaa katsoa sarjaa heti, kun se tuli Suomeen. Vaikka niin moni sitä hehkutti. Hyppäsin mukaan vasta vähän myöhemmin. Hieman liian myöhään.

Vallan linnake kertoo tanskalaisesta naispoliitikosta Birgitte Nyborgista, josta tulee maan pääministeri. Kirjassa seurataan Birgitten elämää vain pääministerikauden alkutaipaleella   sarjassa nähdään paljon pidemmälle.

Kaikki ne, jotka eivät ole sarjaa nähneet  – katsokaa se ennen kuin luette kirjan.

Sarja on nimittäin hyvä! Malmose ei ole täysin tavoittanut samaa tunnelmaa sarjan käsikirjoitukseen pohjautuvassa romaanissaan.

Kirjassa seurataan Birgitten matkaa puoluejohtajasta pääministeriksi sekä hänen uuden asemansa vaikutusta perhe-elämään, parisuhteeseen ja minäkuvaan.

Kuten toisessa suositussa poliittisessa televisiosarjassa, The House of Cardsissa, myös Vallan linnakkeessa rinnakkainen tarina sijoittuu mediamaailmaan.

Alle kolmekymppinen Katrine on edennyt toimittajan urallaan pikavauhtia pääuutislähetyksen ankkuriksi. Niin kahden lapsen äiti Birgitte kuin lapseton ja naimaton Katrine menestyvät, mutta joutuvat kestämään myös sen kääntöpuolen.

Ja juuri tässä Vallan linnake, niin kirja kuin televisiosarja, onnistuvat. Ne kertovat totuudenmukaisesti, millaista on olla nainen politiikan ja median kentällä. Molemmissa se on jo helpompaa kuin vielä kymmenen, viisitoista vuotta sitten. Mutta edelleen nainen joutuu usein maksamaan menestyksestään kovemman hinnan kuin mies.

Tein itse kandidaatin tutkielman naispoliitikoiden mediakuvasta. Tutkin sitä, miten naispoliitikot esitettiin (ainakin vielä 2000-luvun alussa) melko konservatiivisissa naistenlehdissä. Juttujen aiheena oli aina perheen ja työn yhdistäminen. Ah, niin kulunut ja tylsä aihe!

Mutta silti se on edelleen nihkeää. Siitä ei pääse mihinkään.

Meillä on ollut naisministereitä, jotka ovat luopuneet pestistään perheen vuoksi. Meillä on naisministereitä, jotka potevat huonoa omatuntoa siitä, että ovat niin paljon poissa kotoa (ainakin sitten myöhemmin). Meillä on naisministereitä, jotka ovat lykänneet perheen perustamista uransa vuoksi. Ja niitä, jotka joutuvat selittelemään valintojaan. Meillä on miesministereitä, joilta ei edes kysellä asiasta.

Vallan linnakkeen lopussa puhutaan siitä, ettei eduskunnassa (Tanskassa Borgen) voi olla ystäviä. Ja siitä, miten montaa kulissiavioliittoa siellä pidetään yllä. Kuulostaa tutulta myös täällä meillä.

Birgitte uhraa oman perhe-elämänsä ja, kirjassa hieman liiankin korostuneen, parisuhdeonnen uransa vuoksi. Se käy jotenkin liian helposti. Itseäni ainakin kävi ärsyttämään. Ei kukaan nyt ihan noin helpolla luovuta!

Taistelutahto Birgitteltä puuttui. Televisiossa sitä oli enemmän kuin kirjassa. Varmasti siksi, että siinä Birgitten elämää seurattiin pidempään.

Jotenkin sitä haluaisi ajatella, ettei nykyään tarvitsisi uhrata muuta elämää uran vuoksi. Mutta valitettavan usein totuus on toinen. Edelleen.

Siksi on ihailtavaa, että niin moni onnistuu yhdistämään nämä kaksi  uran ja perheen. Kiitos miehille, jotka suostuvat jäämään kotiin!

Mutta Vallan linnake tarttuu myös tätä seuraavaan ongelmaan  mitä tehdä, kun molemmat haluavat edetä urallaan? Kuka jää kotiin? Ja miten paljon on valmis uhraamaan toisen uran vuoksi?

Tämä aihe nostattaa helposti verenpainetta. Siksi on kai hyvä päättää kysymykseen, mihin itse olisit valmis? Ja mitä mietit 10 vuoden päästä, kun puolisollasi on ura, sinulla ei? Koska jäit kotiin  ja annoit toisen mennä ja edetä.

Voitko täydestä sydämestäsi sanoa, että se on ok? Että nyt on sinun vuorosi, vaikka tiedät, että tosiasiassa on jo liian myöhäistä?

Mitä silloin mietit? Oliko se rehellisesti sen arvoista?

Toivottavasti voit vastata kyllä.

4 kommenttia:

  1. Elämä on todellakin täynnä valintoja. Itselle on syytä selvittää, mitä haluaa ja mitkä asiat on tärkeitä. Jälkeenpäin ei ole syytä ruveta katumaan, sitä paitsi aina on mahdollisuus etenkin nykyään ruveta toteuttamaan omia haaveitaan kuten moni on tehnytkin ja onnistuneesti. Moni on myöskin täysin onnellisena elänyt elämänsä pienemmillä panostuksilla ja huikeilla urasaavutuksilla. Pahin virhe on jälkikäteen huuhailla menneitä tai syyttää toista jos itse on tehnyt valinnat tietenkin niin että yhdessä ollaan sovittu asiat ilman toisen uhrautumisajatustakaan.Niin naisilla kuin miehillä on tänä päivänä aivan yhtä hyvät mahdollisuudet toteuttaa haaveitaan ja edetä urallaan sopivassa katsomassaan iässä ja eri elämänvaiheissa. Kotona tehty työ on myös todella arvokasta, kenelle se sopii ja etenkin kenellä on siihen mahdollisuus. Lapsille ja perheelle annettu aika on kunnioitettavaa kakikin tavoin.

    VastaaPoista
  2. No ei kait koskaan ole liian myöhäistä, jos olosuhteet muuten sallivat,
    aina voi uudistaa ja uudistua eri tavoin.

    VastaaPoista
  3. Totta! Kiitos kommentistasi - aina voi uudistaa ja uudistua. Toivotaan, että se tajutaan myös Suomen parlamentissa :)

    Mukavaa kevättä sinulle!

    VastaaPoista
  4. Joskus tuntuu, että toisissa asioissa tämä uusiutuminen ja kaikki-uusiksi-mentaliteetti on mennyt liian pitkälle, vauhtia vois välillä hiljentää ja pysyy paikallankin. Mutta niinhän sitä sanotaan, että vierivä kivi ei sammaloidu, joten kyllä järkevää uudistusta pitää aina suunnitella ja toteuttaa. Suomen parlamentissa tarvitaan nyt viisaita miehiä ja kehityksenkestäviä päätöksiä, joilla on pitkälle tulevaisuuteen positiiviset vaikutukset. Nuorisoon pitää luottaa ja antaa mahdollisuudet rakentaa hyvää tulevaisuutta, vapaus ja vastuu kulkevat käsikädessää yhtämatkaa joka asiassa ja tässä on yksi perussääntö ja ohje meille kaikille.

    VastaaPoista