maanantai 30. syyskuuta 2013

Pieni ranskalainen keittiö

Ei sille voinut mitään. Pariisi tuoksui nenääni vielä viikko reissun jälkeen, joten päätin valmistaa viikonloppuna ranskalaisen illallisen.

Pöytään istahti tällä kertaa seurue, jolle en ollut kokannut aiemmin. Oli siis erittäin fiksu veto valita menuksi burgundinpataa. En ollut tehnyt pataa itse aiemmin – ja tunnetusti tämä ranskalaisen perinneruoka vaatii pitkäjänteisyyttä sekä mausteiden ja makujen hyvää tuntemusta.

Mutta siksihän reseptit on keksitty – ne on tarkoitettu kokeiltaviksi.

Päätin valmistaa padan Rachel Khoon reseptin mukaan. Tämän taitavan, ja kauniin, brittikokin ruokaohjelma näytettiin Yle 1 -kanavalla loppukesästä.

Rakastuin ohjelmaan, Khoon resepteihin ja hänen pieneen pariisilaiseen keittiöönsä. Omani ei nyt aivan vastaa Khoon keittiötä, mutta haaveilevana tyyppinä voin hyvin kuvitella kokkaavani Seinen rannalla pariisilaisen ullakkohuoneiston keittiössä....

Khoon reseptejä löytää edelleen Ylen nettisivuilta ohjelman kotisivuilta sekä BBC:n sivustoilta. Ja tietenkin Rachel Khoon ihanasta kirjasta The Little Paris Kitchen (2012).

Tsekkaa ja kokeile!

Burgundinpata (4–6 henkilölle)


Muokkaisin hieman Khoon alkuperäistä reseptiä. Oma patani kaipasi hieman enemmän sokeria, suolaa ja yrttejä kuin alkuperäinen ohje antoi ymmärtää. Mutta nämähän ovat makuasioita. Oheinen ohje on Khoon reseptin pohjalta muokkaamani.




Tarvitset:

900 g naudanlihaa isoina paloina
2 rkl vehnäjauhoja
öljyä
150 g luomupekonia siivuina
10 salottisipulia kuorittuna (älä pilko)
2 valkosipulin kynttä (enemmänkin, jos haluat lisää makua)
1 laakerinlehti
nippu persiljan varsia
3 timjaminoksaa
2 rosmariininoksaa
3 neilikkaa
10 mustapippuria murskattuna
vettä
500 ml ranskalaista punaviiniä
3 rkl tomaattipyreetä
3 tl sokeria
vähintään 1 tl suolaa (oman maun mukaan)
10 tuoretta herkkusientä
persiljaa


Tee näin

Lämmitä uuni 150 asteeseen. Jauhota lihapalat. Lämmitä öljy isossa padassa kovalla lämmöllä ja ruskista lihat erissä. Poista lihat padasta ja paista siinä pekoni, sipulit ja valkosipuli. Lisää yrtit ja mausteet. Pane lihat takaisin pataan.

Lisää 300 ml vettä, viini, tomaattipyree, sokeri ja suola. Pane kansi päälle ja nosta pata uuniin. Anna hautua vähintään kolme tuntia, mielellään enemmänkin.

Lisää herkkusienet pataan noin 20 minuuttia ennen kuin ruoka on valmis. Lisää suolaa maun mukaan. Koristele annos persiljalla.

Tarjoile perunamuusin ja ranskalaisen punaviini kera.










perjantai 27. syyskuuta 2013

Osterijahdissa Pariisin kaduilla

Minulla oli yksi tavoite Pariisin lomallamme. Halusin maistella ostereita. Näistä merenherkuista liikkuu monenlaisia myyttejä, joiden todenperäisyydestä halusin ottaa selvää.

Osterit ovat ravintoarvoltaan yllättävän hyviä, mutta niiden ulkonäkö ei ehkä ole kaikista kutsuvin. Mutta sehän ei tosiaankaan aina kerro kaikkea.

Lauantai-iltana uskoin aikani koittaneen. Nyt löytyisi minullekin osteri!




Päädyimme lopulta Eiffel-tornin lähellä sijaitsevaan lämminhenkiseen ja ihanan huumaavan puheensorinan täyttämään ravintolaan. Illallinen oli hyvin lihapainotteinen - ja ostereita ravintolassa ei tarjoiltu.

Todella maukas ja mukava ilta päättyi lopulta kiihkeisiin poskisuudelmiin - kiitos hurmaavan ystäväni, jonka edessä ranskalaiset miehet olivat sulaa vahaa :)

En kuitenkaan lannistunut ostereiden suhteen, sillä minulla oli vielä koko sunnuntai aikaa metsästää tuota merenherkkua.Sorbonnen kaupunginosasta, Pont Neufin toiselta puolelta löysin kotoisan ja ranskalaisia sunnuntailounastajia täynnä olevan ravintolan, jonka terassin laidalla oli isot laatikolliset ostereita.

Se oli siinä! Ihana sunnuntailounas, lasi ranskalaista valkoviiniä, ranskankielistä puheensorinaa ja tuokio ihan itselle ostereiden seurassa. Täydellinen hetki.








Näin syöt osterin:

1) Jos osteri on vielä kiinni, avaa se veitsen avulla (tarvitset hieman voimaa).

2) Irrota osteri kuorestaan.

3) Purista osterin päälle sitruunanmehua tai punaviinietikka-sipulikastiketta (kuvassa).

4) Imaise osteri kuorestaan suoraan suuhun kastikkeen kera.


Emme ota vastuuta seurauksista ;)

Ihanaa viikonloppua kaikille!

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Makupaloja Pariisista

On monta syytä, miksi Pariisiin kannattaa matkustaa. Mutta tärkein niistä on ruoka. Kaupunkiin ei kannata mennä matti kukkarossa. Nautintoja nimittäin piisaa, ja niistä kannattaa ottaa kaikki irti.

Olin onnellisessa asemassa, kun pääsin Pariisin kahden kulinaristin kanssa. Nämä naiset tunnistavat jo menusta onnistuneen ranskalaisen sipulikeiton. He näkevät ravintolan ovensuusta, kannattaako sinne astua peremmälle. He makustelevat jokaista suupalaa - ja nauttivat onnistuneista makukokemuksista täysillä.

Asuimme pariisilaisen naisen asunnossa, joten pystyimme syömään aamupalan kotosalla. Se säästi rahaa, mutta tarjosi myös paljon runsaamman aamupalan kuin pariisilaiset (ihanat & kokemisen arvoiset) kahvilat. Niissä tarjoillaan yleensä kahvi & croissant, ehkä noin 12 eurolla.

Aamupalan jälkeen söimme....koko päivän :)

Ruokapäivämme Pariisissa

Aamun aloitimme sampanjalla, croisanteilla, leipomosta noudetulla patongilla ja ranskalaisilla juustoilla.

Aamupalamimosat lentokentällä ja joka aamu Pariisissa.
Tuoreita herkkuja leipomosta ja lähikaupasta (myös sampanja huom!).


Lounaan nautimme ulkosalla pienissä paikallisissa bistroissa. Ranskalainen lounas muistuttaa paljon kotiruokaa; perunamuusia, kanankoipia, piirasta...


Vuohenjuustolla täytetty filotaikinarulla. 
Valkoista kalaa korianterikastikkeella ja itämaisilla kasviksilla.
Kalapiiras oli kotoisa kokemus.
Sardiinit tuli purkista - mutta ne olivat todella maukkaita.
Paistettu kala ja mielettömän herkulliset kampasimpukat
pestoperunamuusilla.


Välipalan ajaksi istahdimme katukahvilaan maistamaan leivonnaisia tai macaroneja sampanjan kera.


Näin hyviä macaroneja ei oltu ennen maisteltu.
Rosesampanja kruunasi.
Bretagnelainen siideri sopii etenkin crêpesien kera.

Illallisen söimme ranskalaisten viinien kera. Parhaita ravintoloita olivat ne, joiden listoja ei ollut käännetty englanniksi. Yllätysmomentti kruunasi kokonaisuuden!


Pekonia? Ei, vaan parasta ankkaa ikinä. Suli suussa.
Etanat koteloissaan.
Burgundinpadan liha oli niin mureaa, että se lähes liukeni suuhun.

Jälkiruoaksi nautimme suklaamoussea ja crème brulééta.

Melko iso kupillinen...
Tähän herkkuun ei kyllästy.

Suosittelen Pariisia, jos haluat nauttia!



maanantai 23. syyskuuta 2013

Les petites sensations á Paris

Terveiset syksyisestä Pariisista! Kaupunki oli kauneimmillaan – aurinko paistoi viikonloppuna lämpimästi, puistokujien puut olivat jo hieman kellastuneet, iltaisin terasseilla istuskeli ihmisiä villapaidat päällä siemailemassa kuumaa juomaa...



Neljä päivää Pariisia on aivan liian vähän. Mutta siinäkin ehtii jo kokea monta pientä, ihanaa elämystä. Taidetta, viiniä, sampanjaa, musiikkia, ihmisvilinää, kauniita rakennuksia. Historiaa. Kirjoja - ja ennen kaikkea ruokaa!

Olin käynyt kaupungissa viimeksi 15 vuotta sitten. Silloin oli kesä, kuuma – ja minä olin todella nuori. Nyt osasin nauttia selvästi paljon paremmin kaikesta. Kokeilla paikallisia ruokia. Ja älysin ostaa oikeaa sampanjaa :)

Pariisi on kaunis. Kaiken sen liikenteen melun ja ihmisjoukkojen keskellä voi edelleen kokea olevansa Pariisissa rauhassa, muiden häiritsemättä, pienen kulmaravintolan pöydässä, omissa unelmissaan. Niin minullekin kävi. Ja se tunne oli ihana!

Toivottavasti tekin saatte pienen palan Pariisia kotiinne näiden kuvien myötä.


Paris, je t'aime.
















Shakespeare and Companyn kirjakaupasta löysin...


...Rachel Khoon Little Paris Kitchen -keittokirjan.

Pian täällä kotona tuoksuu Pariisi ja ranskalainen keittiö. Trés bon!

perjantai 20. syyskuuta 2013

Minne olen matkalla?

Seuraa kutkuttava arvoituskilpailu. Minne olen matkalla?

Heti, kun tiedät vastauksen, lähetä se kommenttikenttään. Oikein vastanneiden kesken arvotaan palkinto.

Vihje numero 1: Oheinen ruoka-annos liittyy alueen ruokakulttuuriin.



 Vihje numero 2: Oikeasti ruoka näyttää about tältä. Joko keksit?




Vihje numero 3:  Tämän kaupungin kaduilla tarjoiltiin aikoinaan sorbettia. Tapa levisi pian myös muualle Eurooppaan.





Vihje numero 4: Myös suklaamousse on lähtöisin tästä maasta.





Vihje numero 5: 







Bon voyage a Paris pour moi! Lupaan tuoda tullessani makoisia matkamuistoja teillekin ;) Kuvat ruoista ovat ranskalaishenkisestä Mange sud -ravintolasta Helsingistä.

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Turskaa hyiseltä Jäämereltä

Katja Ketun Kätilössä puhaltaa välillä hyiset tuulet. Niiden mukana kirja alkaa tuoksua turskalta. Kylmältä Jäämereltä tuivertavassa tuulessa kalikaksi kuivuneelta turskakimpaleelta.

En ole aiemmin valmistanut turskaa. Mietin ensin, saako sitä edes marketista. Mutta siellähän sitä köllötteli, fileroituna ja kauniissa kasassa. Noin 23 euroa kilo.

Päätin, etten tee lipeäkalaa, vaikka kurkkuun tarrautuva limakalaelämys kutkuttelikin mielessä. Päädyin panemaan turskan pataan paistumaan.



Kun turskaa pyöritteli kananmunassa ja korppujauhossa ja nosti sen jälkeen pannulle, tuloksena oli persoonallinen kalapuikko. Mikä yllätys!

Turska ei ehkä maultaan ole suosikkini. Se oli hieman liian pehmeää ja sössömäistä. Mutta hauska kokeilu ehdottomasti.

Turskapata Pohjanmaan tapaan (hieman matkaa Jäämerelle, mutta sillä suunnalla kuitenkin :)

noin 600 g turskafileetä

muna
valkopippuria
suolaa
korppujauhoja

voita
sitruuna
2 dl kermaa
tuoretta tilliä

Leikkaa fileet noin viiteen osaan. Pyöritä palat vatkatussa kananmunassa ja korppujauho-valkopippuri-suola-seoksessa. Paista palat kevyesti padassa oikeassa voissa.

Kaada joukkoon kerma ja purista sekaan sitruunan mehu. Anna hautua hetki.

Ripottele pataan reilusti tuoretta tilliä.

Tarjoile keitettyjen perunoiden ja kasvisten kera. Kätilö-kirjan makumaailmaan sopivia kasviksia ovat esimerkiksi kotimainen retiisi, kaali ja nauris.

Voit täydentää kokemuksen lasillisella vettä tai sahtia.

Resepti on mukailtu Österbottens fiskarförbund -yhdistyksen sivuilla olevasta perinneohjeesta.






sunnuntai 15. syyskuuta 2013

"Yritin ajatella, että lapsen vuoksi kestän"

Kuten kerroin, tänä syksynä lähipiiriini syntyy monta vauvaa. Synnyttäjien joukossa on niin ensikertalaisia kuin kokeneita. Silti heistä jokainen kokee pian jotain poikkeuksellista.

Katja Ketun Kätilössä kuvataan muutamia synnytyksiä. Ne tarinat eivät ole niitä kauneimpia. Kuten eivät ole kaikki tosielämänkään tarinat.

Jokainen synnytys on ainutlaatuinen. Siihen ei voi koskaan täysin varautua. Toisella kerralla kokemus voi olla aivan erilainen kuin ensimmäisellä. Kuten ystäväni sanoi, ei kannata liikaa lukea ja kuunnella tarinoita etukäteen. Tilanne yllättää joka tapauksessa.

Halusin kuitenkin jutella muutamien läheisteni kanssa synnytyksestä. Kuulla uudelleen hetkistä, jotka ovat jääneet mieleen. Tunteista, jotka eivät unohdu. Nuo tarinat ovat koskettavia, todellisia.





"Vauvan sydänäänet heikkenivät ponnistusvaiheen loppupuolella. Huoneessa oli yhtäkkiä kolme kätilöä ja lääkäri, vaikka tavallisesti siellä on vain yksi tai korkeintaan kaksi kätilöä.

Yksi kätilöistä seisoi jakkaralla sänkyni vierellä ja painoi mahaani, jotta vauva saatiin ulos. Itse olin niin tokkurassa, etten silloin tajunnut tilannetta. Mutta jälkikäteen se on puistattanut."


"Synnytys meni nopeasti ja kaikki sujui hallitusti ja hillitysti. Sain viime tipassa kivunlievitystä, mutta sekin ehti ajoissa. Vauvalla ei ollut hätää. Se oli ideaali synnytys."


"Sain pari tuntia ennen supistusten alkamista tietää, että vauva ei tule pää edellä kuten pitäisi. Silloin alkoi jännittää. Lääkäri empi, tehdäänkö sektio vai synnytänkö alakautta. Vilkaisin kelloa ja sanoin miehelleni, että kello on jo minuutin yli puolenyön - ei se synny tänäänkään.

Sen jälkeen kaikki oli sekavaa, muistan vain pätkiä ja hajanaisia hetkiä. Sen, miten tippapullo heilui vieressäni. Sen, kun tajusin, että makaan sängyllä vatsa auki."


"Kivut olivat niin rankat, että hirveästi siinä ei voinut ajatella muuta. Supistukset veivät kaikki muut ajatukset mennessään. Minulla oli supistuksia koko ajan, tuntui, ettei ollut yhtään hengähdystaukoa. Yritin vain ajatella, että lapsen vuoksi kestän."


"Kaikki ohjeistukset unohtuivat. En jaksanut ponnistaa niin kovaa kuin olisi ehkä pitänyt. En uskonut, että vauva mahtuu tulemaan. Ihminen venyy kuitenkin uskomattoman paljon. Niin se vain syntyi, ja kaikki meni lopulta ihan hyvin."


"Kun kävelin synnytyslaitokselle, kätilöt sanoivat, että näytän tosi kivuliaalta. Tuntui, että jalat eivät kantaneet. Sattui vain niin paljon. Kipu tuntui avautumisvaiheessa ohimoissa asti.

Ponnistusvaihe oli kuitenkin positiivinen, rauhallinen kokemus. Minusta tuntui, että sain kontrollin takaisin."


"Synnytys kesti 56 tuntia. Jossain kohti minulle tuli tunne, että nyt kuolen. Ajattelin, että tosi ikävää miehelleni, mutta samalla totesin, että tässä tämä sitten oli. Elämä.

En kuollut, mutta oksensin puolitoista tuntia synnytyksen päättymisen jälkeen. Vauvan sain käytännössä syliini vasta seuraavana päivänä.

Minun kohdallani aika ei ole kullannut muistoja. Tuntuu, että sitä ei saisi sanoa ääneen. Mutta minulla ei ole muuta kokemusta kuin tämä yksi, joka oli hirveä."


"Kun lähdimme synnyttämään, oli tummansininen tähtitaivas. Molemmilla kerroilla. Matkalla sairaalaan katsoin vain tähtitaivasta."




torstai 12. syyskuuta 2013

Rakkaus karkaa Kätilön käsistä

Päättynyt kesä oli iloisen odotuksen aikaa. Ainakin neljä läheistäni odottaa lasta – kaikki heistä synnyttävät vielä tämän vuoden puolella.

Olen sanonut näille onnellisille odottajille, että Katja Ketun Kätilö kannattaa lukea vasta synnytyksen jälkeen. Varsinkin, jos synnytystä ei ole vielä kertaakaan kokenut.

Kätilö, WSOY 2011

Ketun kieli on ronskia ja terävää. Lukiessa näkee tahtomattaankin asioita, joita ei ehkä haluaisi nähdä.

Olen käynyt Auschwitzissä Puolassa. Tiesin, että meillä Suomessakin oli vankileirejä. Mutta en ehkä halunnut uskoa, että siellä olisi tehty samanlaisia asioita, joita natsien keskitysleireillä tapahtui. Niissä molemmissa unohdettiin ihminen ja ihmisyys. Ihmisistä tehtiin eläimiä. 

"Operaatio Navetta. Taas tuo kummallinen paikka jonne naiset vietiin ja jonne Kuolleistaherättäjä ei minua laskenut. Muistin, kuinka olit vuonolla vannottanut etten päästäisi tyttöä sinne."

Menneillä kauheuksilla mässäily ei aina tee ihmisestä viisaampaa. Mutta aina mennyttä ei pidä myöskään kokonaan unohtaa. Se opettaa meille ihmisille, miten helposti ajaudumme jonnekin, jossa emme haluaisi olla. On vain pakko. Ei ole muuta tietä.

Kätilö on puhutteleva ja herättelevä kertomus historiastamme. Olkoonkin, että totuus on voinut olla hieman toisenlainen. Mutta kirjassa nimetty, naisvankeihin liittyvä Operaatio Navetta on varmasti ollut olemassa, jossain muodossa.

Sota-ajan karun tarinan rinnalla Kettu kertoo myös rakkaudesta. Siitä, mihin rakkaus voi meidät ajaa. Kun rakastamme kovasti, jopa liikaa. Silloin saatamme sulkea silmämme todellisuudelta. Unohtaa, mikä on oikein ja mikä väärin. Haluamme vain rakastaa, epätoivoisestikin.

Aina olosuhteet eivät ole kohdallaan rakkaudelle. Niin kuin Ketun kirjan päähenkilö kätilö saa huomata, rakkaus voi syntyä väärään aikaan. Silloin ei välttämättä auta, vaikka raivaisi tieltään esteen toisensa perään. Rakkaus vain karkaa käsistä.

Eräs kaverini valmistui aikoinaan kätilöksi. Hän ei kuitenkaan koskaan alkanut työskennellä ammatissa. Syy oli yksinkertainen: kätilö joutuu aiheuttamaan toisille niin paljon kipua.

Totta. Kipua siinä ammatissa joutuu tuottamaan. Mutta enemmän siinä ammatissa saa tuottaa iloa ja nähdä puhdasta rakkautta.

Ymmärrän kuitenkin ystävääni. Kaikista ei ole kätilöiksi.

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Kotiruokaa 80-luvulta

Peter Franzénin Tumman veden päällä -kirjassa eletään 70-lukua, mutta kirjassa tuoksui myös minun lapsuuteni 80-luvulla. Samanlaisia karvalakkeja, lauantaisaunoja makkaroineen ja pihaleikkejä kuului omaankin lapsuuteeni.

Kun olin lapsi, meillä syötiin kotona todella yksinkertaista ja tavallista kotiruokaa. Hernekeittoa, makkarakastiketta ja verilettuja. Verilettuja! Syökö kukaan niitä enää???

Yksi tavallisista ruuista oli makaronilaatikko. Sitä äitini teki aina ison kasan kerralla - siitä riitti syötävää moneksi päiväksi.

Muistelimme juuri yhden ystäväni kanssa, että silloin 80-luvulla makaroni tarkoitti tavallista kierremakaronia. Ei silloin tunnettu tagliatelleja tai pennepastaa.

Siksi päätikin tehdä makaronilaatikkoa samaan tapaan kuin äiti teki sen 80-luvulla.





Makaronilaatikko

400  g makaronia
400 g sika-nautajauhelihaa
1 sipuli
mustapippuria
suolaa
0,5 tl valkopippuria
2 kananmunaa
6 dl täysmaitoa
korppujauhoja
(pari siivua sian kylkeä)

Keitä makaronit (ei liian kypsiksi). Ruskista sipuli ja jauheliha. Lisää mustapippuria, suolaa ja valkopippuria.

Voitele uunivuoka voilla. Kaada vuokaan vuorotellen makaronia ja jauhelihaa. Kaada lopuksi munamaito vuokaan. Ripottele pinnalle korppujauhoja ja halutessasi sian kylkipaloja.

Paista uunissa 200 asteessa noin tunnin ajan. Tarjoile ketsupin ja kevytmaidon kera.