Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Kotoista paistia ison talon keittiössä


Kuten kerroin, muistelin Tommi Kinnusen Neljäntienristeystä lukiessani oman äitini lapsuuskodin tuoksuja ja makuja. Sen kosteaa kellaria, kellarin puusaunaa, narisevaa portaikkoa ja vinttikomeroita.
Tupakeittiötä, jonka vihreät puusohvat natisivat ja jonka seinällä raksutti iso kaappikello.

Siellä syötiin usein karjalanpaistia ja perunaa, olihan ukkini perunanviljelijä.
Isosta paistista riitti isolle porukalle.

Se talo oli monen ihmisen elämäntien risteyskohta.

Karjalan paisti

 300 g naudanlihaa
600 g sianlihaa
(lampaanlihaa)
merisuolaa
mausteita (mustapippuri, maustepippuri, sipuli, laakerinlehti)

Valitse lihaa, jossa on luuta ja rasvaa. Kaikkea rasvaa ei kannata ottaa pois.
Huuhdo lihat ja pilko pieniksi annospaloiksi.
Laita lihapalat pataan, ruukkuun tai sukunapottiin.
Kaada päälle kylmää vettä niin, että lihat pettyvät.
Lisää mausteita oman makusi mukaan.
Paista miedolla lämmöllä (noin 150 astetta) uunin alatasolla useita tunteja.
Paisti ei saa palaa tai kuivua, joten listää tarvittaessa hiukan kuumaa vettä.
Lihoja ei kuitenkaan tule käännellä paistamisen aikana.

Tarjoa karjalan paisti paistoastiasta keitettyjen perunoiden ja
sokeroimattoman puolukkahillon kanssa.
Muita kasviksia voit käyttää saatavuuden ja makusi mukaan.
Ruokajuomaksi parasta on kotikalja, vuassu tai toari.



tiistai 21. tammikuuta 2014

Kaksi maailman kauneinta Tallinnassa

Viikonloppuna olin jälleen Tallinnassa. Taas on toki suhteellista. Viimeksi olin siellä kesäkuussa :) Tällä kertaa matkasin lahden toiselle puolelle juhlimaan elämäni pisintä ihmissuhdetta (jos omaa perhettä ei lasketa).

Olemme olleet ystäväni kanssa parhaat kaverit nyt 20 vuotta. Noihin vuosiin on mahtunut lapsellisia lentoemäntäleikkejä, säälittäviä bändiharjotuksia, raadollisia teinirakkauksia, ensimmäiset salasauhut, kippistely valkolakille, rutkasti rakkautta, melkoinen määrä kyyneleitä, kiihkeitä ihmissuhdesotkuja, unotumattomia ulkomaanmatkoja...Vaikka mitä.

Mitä enemmän tulee ikää, sitä onnellisempi olen ystävästä, joka on kulkenut tuossa rinnalla lähes koko sen ajan, jonka kunnolla muistan. Joka tietää minusta melkein kaiken. Jolle saa kiukutella, mutta jota myös rakastaa niin paljon, että on valmis lähtemään apuun vaikka aamuyöllä, jos soitto tulee.

Jonka kanssa ei tarvitse sanoa sanaakaan, jos siltä tuntuu. Jonka kanssa uskaltaa puhua kaikesta, jos haluaa.

Näille vauhdikkaille ja monella tapaa kasvattaneille 20 vuodelle kippistimme siis Tallinnassa. Olkoot seuraavat 20 vuotta yhtä ihanat - täynnä toteutuneita unelmia, pieniä pettymyksiä, pitkiä puheluita, maukkaita illanviettoja, tiivistä yhteyttä välimatkasta huolimatta.

Kaksi maailman kauneinta, nyt ja aina!





Alkupalaveri ravintola SfääRissä. Hauska ja rento paikka aivan Rotermannin ostoskeskuksen kupeessa. Ruokakin oli hyvää! Osoite on Mere pst. 6E.









Kasvohoitojen, hierontojen ja 26. kerroksen saunaseikkailun jälkeen nautimme hetken hotellin pehmeistä sängyistä ja iPadin tarjoilemasta Siskonpedistä.







Illallisen nautimme Von Krahli Aed -ravintolassa (Rataskaesvu 8). Oma alkuruokani tomaatti-savujuustokeitto oli herkullisen lämmittävä elämys. Pääruokana söimme molemmat kunnon pihvit. Jälkiruokana nautin ystäväni suosituksesta jäädytettyä juustokakkua. Ensipuraisu ei vakuuttanut, mutta kun kakun antoi hieman sulaa, se suorastaan suli suussa. Nam!






Sunnuntaina hoidimme jalat rantakuntoon. Sen jälkeen suuntasimme Titanic-näyttelyyn, jossa pääsimme sukeltamaan meille hyvin tutun elokuvan tunnelmaan vuodelta -98. Selvittiin molemmat laivalta hengissä, mutta sen jälkeen oli nälkä. Kohvik Moonin (Vorgu 3)  herkut pelastivat!










Ja jotta kaikki ei olisi vain glamouria, niin mukava viikonloppu päättyi kuraveden väriseen ja lähes sen makuiseen drinkkiin. Pina Coladana Tallinkin laivalla tunnettu.... :)


maanantai 30. syyskuuta 2013

Pieni ranskalainen keittiö

Ei sille voinut mitään. Pariisi tuoksui nenääni vielä viikko reissun jälkeen, joten päätin valmistaa viikonloppuna ranskalaisen illallisen.

Pöytään istahti tällä kertaa seurue, jolle en ollut kokannut aiemmin. Oli siis erittäin fiksu veto valita menuksi burgundinpataa. En ollut tehnyt pataa itse aiemmin – ja tunnetusti tämä ranskalaisen perinneruoka vaatii pitkäjänteisyyttä sekä mausteiden ja makujen hyvää tuntemusta.

Mutta siksihän reseptit on keksitty – ne on tarkoitettu kokeiltaviksi.

Päätin valmistaa padan Rachel Khoon reseptin mukaan. Tämän taitavan, ja kauniin, brittikokin ruokaohjelma näytettiin Yle 1 -kanavalla loppukesästä.

Rakastuin ohjelmaan, Khoon resepteihin ja hänen pieneen pariisilaiseen keittiöönsä. Omani ei nyt aivan vastaa Khoon keittiötä, mutta haaveilevana tyyppinä voin hyvin kuvitella kokkaavani Seinen rannalla pariisilaisen ullakkohuoneiston keittiössä....

Khoon reseptejä löytää edelleen Ylen nettisivuilta ohjelman kotisivuilta sekä BBC:n sivustoilta. Ja tietenkin Rachel Khoon ihanasta kirjasta The Little Paris Kitchen (2012).

Tsekkaa ja kokeile!

Burgundinpata (4–6 henkilölle)


Muokkaisin hieman Khoon alkuperäistä reseptiä. Oma patani kaipasi hieman enemmän sokeria, suolaa ja yrttejä kuin alkuperäinen ohje antoi ymmärtää. Mutta nämähän ovat makuasioita. Oheinen ohje on Khoon reseptin pohjalta muokkaamani.




Tarvitset:

900 g naudanlihaa isoina paloina
2 rkl vehnäjauhoja
öljyä
150 g luomupekonia siivuina
10 salottisipulia kuorittuna (älä pilko)
2 valkosipulin kynttä (enemmänkin, jos haluat lisää makua)
1 laakerinlehti
nippu persiljan varsia
3 timjaminoksaa
2 rosmariininoksaa
3 neilikkaa
10 mustapippuria murskattuna
vettä
500 ml ranskalaista punaviiniä
3 rkl tomaattipyreetä
3 tl sokeria
vähintään 1 tl suolaa (oman maun mukaan)
10 tuoretta herkkusientä
persiljaa


Tee näin

Lämmitä uuni 150 asteeseen. Jauhota lihapalat. Lämmitä öljy isossa padassa kovalla lämmöllä ja ruskista lihat erissä. Poista lihat padasta ja paista siinä pekoni, sipulit ja valkosipuli. Lisää yrtit ja mausteet. Pane lihat takaisin pataan.

Lisää 300 ml vettä, viini, tomaattipyree, sokeri ja suola. Pane kansi päälle ja nosta pata uuniin. Anna hautua vähintään kolme tuntia, mielellään enemmänkin.

Lisää herkkusienet pataan noin 20 minuuttia ennen kuin ruoka on valmis. Lisää suolaa maun mukaan. Koristele annos persiljalla.

Tarjoile perunamuusin ja ranskalaisen punaviini kera.










perjantai 27. syyskuuta 2013

Osterijahdissa Pariisin kaduilla

Minulla oli yksi tavoite Pariisin lomallamme. Halusin maistella ostereita. Näistä merenherkuista liikkuu monenlaisia myyttejä, joiden todenperäisyydestä halusin ottaa selvää.

Osterit ovat ravintoarvoltaan yllättävän hyviä, mutta niiden ulkonäkö ei ehkä ole kaikista kutsuvin. Mutta sehän ei tosiaankaan aina kerro kaikkea.

Lauantai-iltana uskoin aikani koittaneen. Nyt löytyisi minullekin osteri!




Päädyimme lopulta Eiffel-tornin lähellä sijaitsevaan lämminhenkiseen ja ihanan huumaavan puheensorinan täyttämään ravintolaan. Illallinen oli hyvin lihapainotteinen - ja ostereita ravintolassa ei tarjoiltu.

Todella maukas ja mukava ilta päättyi lopulta kiihkeisiin poskisuudelmiin - kiitos hurmaavan ystäväni, jonka edessä ranskalaiset miehet olivat sulaa vahaa :)

En kuitenkaan lannistunut ostereiden suhteen, sillä minulla oli vielä koko sunnuntai aikaa metsästää tuota merenherkkua.Sorbonnen kaupunginosasta, Pont Neufin toiselta puolelta löysin kotoisan ja ranskalaisia sunnuntailounastajia täynnä olevan ravintolan, jonka terassin laidalla oli isot laatikolliset ostereita.

Se oli siinä! Ihana sunnuntailounas, lasi ranskalaista valkoviiniä, ranskankielistä puheensorinaa ja tuokio ihan itselle ostereiden seurassa. Täydellinen hetki.








Näin syöt osterin:

1) Jos osteri on vielä kiinni, avaa se veitsen avulla (tarvitset hieman voimaa).

2) Irrota osteri kuorestaan.

3) Purista osterin päälle sitruunanmehua tai punaviinietikka-sipulikastiketta (kuvassa).

4) Imaise osteri kuorestaan suoraan suuhun kastikkeen kera.


Emme ota vastuuta seurauksista ;)

Ihanaa viikonloppua kaikille!

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Makupaloja Pariisista

On monta syytä, miksi Pariisiin kannattaa matkustaa. Mutta tärkein niistä on ruoka. Kaupunkiin ei kannata mennä matti kukkarossa. Nautintoja nimittäin piisaa, ja niistä kannattaa ottaa kaikki irti.

Olin onnellisessa asemassa, kun pääsin Pariisin kahden kulinaristin kanssa. Nämä naiset tunnistavat jo menusta onnistuneen ranskalaisen sipulikeiton. He näkevät ravintolan ovensuusta, kannattaako sinne astua peremmälle. He makustelevat jokaista suupalaa - ja nauttivat onnistuneista makukokemuksista täysillä.

Asuimme pariisilaisen naisen asunnossa, joten pystyimme syömään aamupalan kotosalla. Se säästi rahaa, mutta tarjosi myös paljon runsaamman aamupalan kuin pariisilaiset (ihanat & kokemisen arvoiset) kahvilat. Niissä tarjoillaan yleensä kahvi & croissant, ehkä noin 12 eurolla.

Aamupalan jälkeen söimme....koko päivän :)

Ruokapäivämme Pariisissa

Aamun aloitimme sampanjalla, croisanteilla, leipomosta noudetulla patongilla ja ranskalaisilla juustoilla.

Aamupalamimosat lentokentällä ja joka aamu Pariisissa.
Tuoreita herkkuja leipomosta ja lähikaupasta (myös sampanja huom!).


Lounaan nautimme ulkosalla pienissä paikallisissa bistroissa. Ranskalainen lounas muistuttaa paljon kotiruokaa; perunamuusia, kanankoipia, piirasta...


Vuohenjuustolla täytetty filotaikinarulla. 
Valkoista kalaa korianterikastikkeella ja itämaisilla kasviksilla.
Kalapiiras oli kotoisa kokemus.
Sardiinit tuli purkista - mutta ne olivat todella maukkaita.
Paistettu kala ja mielettömän herkulliset kampasimpukat
pestoperunamuusilla.


Välipalan ajaksi istahdimme katukahvilaan maistamaan leivonnaisia tai macaroneja sampanjan kera.


Näin hyviä macaroneja ei oltu ennen maisteltu.
Rosesampanja kruunasi.
Bretagnelainen siideri sopii etenkin crêpesien kera.

Illallisen söimme ranskalaisten viinien kera. Parhaita ravintoloita olivat ne, joiden listoja ei ollut käännetty englanniksi. Yllätysmomentti kruunasi kokonaisuuden!


Pekonia? Ei, vaan parasta ankkaa ikinä. Suli suussa.
Etanat koteloissaan.
Burgundinpadan liha oli niin mureaa, että se lähes liukeni suuhun.

Jälkiruoaksi nautimme suklaamoussea ja crème brulééta.

Melko iso kupillinen...
Tähän herkkuun ei kyllästy.

Suosittelen Pariisia, jos haluat nauttia!



sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Kotiruokaa 80-luvulta

Peter Franzénin Tumman veden päällä -kirjassa eletään 70-lukua, mutta kirjassa tuoksui myös minun lapsuuteni 80-luvulla. Samanlaisia karvalakkeja, lauantaisaunoja makkaroineen ja pihaleikkejä kuului omaankin lapsuuteeni.

Kun olin lapsi, meillä syötiin kotona todella yksinkertaista ja tavallista kotiruokaa. Hernekeittoa, makkarakastiketta ja verilettuja. Verilettuja! Syökö kukaan niitä enää???

Yksi tavallisista ruuista oli makaronilaatikko. Sitä äitini teki aina ison kasan kerralla - siitä riitti syötävää moneksi päiväksi.

Muistelimme juuri yhden ystäväni kanssa, että silloin 80-luvulla makaroni tarkoitti tavallista kierremakaronia. Ei silloin tunnettu tagliatelleja tai pennepastaa.

Siksi päätikin tehdä makaronilaatikkoa samaan tapaan kuin äiti teki sen 80-luvulla.





Makaronilaatikko

400  g makaronia
400 g sika-nautajauhelihaa
1 sipuli
mustapippuria
suolaa
0,5 tl valkopippuria
2 kananmunaa
6 dl täysmaitoa
korppujauhoja
(pari siivua sian kylkeä)

Keitä makaronit (ei liian kypsiksi). Ruskista sipuli ja jauheliha. Lisää mustapippuria, suolaa ja valkopippuria.

Voitele uunivuoka voilla. Kaada vuokaan vuorotellen makaronia ja jauhelihaa. Kaada lopuksi munamaito vuokaan. Ripottele pinnalle korppujauhoja ja halutessasi sian kylkipaloja.

Paista uunissa 200 asteessa noin tunnin ajan. Tarjoile ketsupin ja kevytmaidon kera.