sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Kotiruokaa 80-luvulta

Peter Franzénin Tumman veden päällä -kirjassa eletään 70-lukua, mutta kirjassa tuoksui myös minun lapsuuteni 80-luvulla. Samanlaisia karvalakkeja, lauantaisaunoja makkaroineen ja pihaleikkejä kuului omaankin lapsuuteeni.

Kun olin lapsi, meillä syötiin kotona todella yksinkertaista ja tavallista kotiruokaa. Hernekeittoa, makkarakastiketta ja verilettuja. Verilettuja! Syökö kukaan niitä enää???

Yksi tavallisista ruuista oli makaronilaatikko. Sitä äitini teki aina ison kasan kerralla - siitä riitti syötävää moneksi päiväksi.

Muistelimme juuri yhden ystäväni kanssa, että silloin 80-luvulla makaroni tarkoitti tavallista kierremakaronia. Ei silloin tunnettu tagliatelleja tai pennepastaa.

Siksi päätikin tehdä makaronilaatikkoa samaan tapaan kuin äiti teki sen 80-luvulla.





Makaronilaatikko

400  g makaronia
400 g sika-nautajauhelihaa
1 sipuli
mustapippuria
suolaa
0,5 tl valkopippuria
2 kananmunaa
6 dl täysmaitoa
korppujauhoja
(pari siivua sian kylkeä)

Keitä makaronit (ei liian kypsiksi). Ruskista sipuli ja jauheliha. Lisää mustapippuria, suolaa ja valkopippuria.

Voitele uunivuoka voilla. Kaada vuokaan vuorotellen makaronia ja jauhelihaa. Kaada lopuksi munamaito vuokaan. Ripottele pinnalle korppujauhoja ja halutessasi sian kylkipaloja.

Paista uunissa 200 asteessa noin tunnin ajan. Tarjoile ketsupin ja kevytmaidon kera.








2 kommenttia:

  1. Oi, oma suosikkiruoka lapsena - ja ei ehkä niin yllättäen myös lapsukaisen suursuosikki nykyään :)

    Mä oon tosin vähän tuunannut tätä niin, että teen jauhelihaan mausteisen (ei-tulisen) tomaattikastikkeen. Aika hyvää niinkin!

    VastaaPoista
  2. Veema, kiva kuulla, että makaronilaatikko on edelleen lasten suosikki. Se on niin helppo ja nopea tehdä :)

    Tomaattikastike kuulostaa maukkaalta idealta. Makaronilaatikkoahan voi tuunata vaikka miten. Kodin Kuvalehdessä oli äskettäin hyviä vinkkejä juuri tähän. Ei kun kokeilemaan!

    VastaaPoista