tiistai 26. elokuuta 2014

Eväsretki kesäisille kallioille - melkein Hangossa

Katja Kallion Säkenöivät hetket toi heti mieleeni piknikin hiekkarannalla. Hangossa.

Minun piti muutenkin mennä tänä kesänä Helsinkiä pakoon Hankoon - kuten ilmeisen monen muunkin suomalaisen suunnitelmissa oli. Yöpyä pitsihuvilahotellissa, nauttia rantaelämästä, käyskennellä kahvilasta toiseen...

No, siinä kävin taas niin kuin useana kesänä aiemminkin. En päässyt Hankoon saakka. Taaskaan.

Mutta lähdimme sen sijaan eväsretkelle Helsinkiin. Emme soutaen, mutta veneellä kuitenkin.

Pakkasin reppuun eväsleipiä, joita oli tarkoitus olla kahdenlaisia. Teknisten ongelmien vuoksi jouduimme tyytymään tonnikala-sellerivoileipiin. Kuulostaa juuri 20-luvun hankolaisen kesäpäivän eväiltä, mutta ei ehkä lapsiperheen retkileiviltä.

Tästäkin huolimatta eväsretki oli täynnä säkenöiviä hetkiä. Sitä riemua, kun terraariosta löytyi torakka tai sammakko. Kun hiiripöllö söi hiiren. Kun tiikeri käveli lasiseinän toisella puolella ihan nenän edestä.

Se on niin totta, että joskus joku mies (tai poika) vie sydämesi. Ja se on sitten menoa. Esimerkiksi Korkeasaareen :)






Tonnikala-sellerileivät

3/4 pakettia vehnäpaahtoleipää
1 tlk tonnikalaa öljyssä
2 sellerin vartta hienoksi silputtuna
1 dl Hellmans-majoneesia
suolaa
pippuria
tuoretta ruohosipulia silputtuna


Sekoita tonnikala, sellerit, majoneesi, suola, pippuri ja ruohosipuli kulhossa.
Levitä täytettä paahtoleivälle ja nosta toinen leipä sen päälle.
Leikkaa leivistä kolmioita.




torstai 21. elokuuta 2014

Hankoon!

Kesä oli täynnä säkenöiviä hetkiä. Ei ollut sattumaa, että ostin lentokentältä pokkarina Katja Kallion romaanin Säkenöivät hetket.

Luin sen Santorinilla samalla, kun katselin auringon säteiden välkettä meressä.

Katja Kallio: Säkenöivät hetket, Otava 2013

Kirja alkaa vuoden 1914 Hangosta, Bellevue-hotellista. Inga Troberg ja hänen tyttärensä Elly ovat hotellissa virkistäytymässä (eli hoidattamassa Ingan hermoja). Hotellin ravintolasalissa nautitaan teetä ja leivonnaisia. Ihmiset istuvat selät suorina, nyökkäilevät kohteliaasti, naisilla on pitsiä päällä...

Sitten syttyy sota - ja kaikki muuttuu. Elly jää orvoksi, mutta hän päättää jäädä Hankoon. Elämä ei ole enää pitsihuviloita ja -mekkoja. Elly joutuu pesijäksi hotelliin, jossa oli ennen vieraana. Hän perustaa myös perheen ja saa tyttären, Beatan.

Näiden kolmen naisen, Ingan, Ellyn ja Beatan, elämät nivoutuvat yhteen. He kaikki jäävät yksin, tarrautuvat intohimoon ja joutuvat kokemaan sen loppumisen jättämän tyhjyyden.

Kirja alkaa tahmeasti. Katja Kallio on valinnut itselleen uudenlaisen aihepiirin ja maailman. Aluksi tuntuu, ettei se kanna.

Ingan elämä jää ontoksi, mutta Ellyn tarinassa alkaa olla jo kiinnostavia piirteitä. Parhaiten sain kiinni Beatasta - ja siinä tarinassa myös Hanko näyttäytyy eniten sellaisena, jollaiseksi sen kesäpäivänä kuvittelin.

Kirja ei aivan vastaa sitä, mitä sen kansia katsellessani odotin. Siinä on jonkin verran kesäistä Hangon hiekkarantaa, 20-luvun uimapukuja ja hattuja sekä kesäisen meren välkettä - mutta ei tarpeeksi.

Säkenöivät hetket. Missä ne oikeastaan olivat? Intohimossa?

Kallio onnistuu kirjan toisella puoliskolla kertomaan naisten vahvuudesta ja naisten välisistä siteistä. Ystävyydestä. Sisaruudesta.

Siitä pidin.

Kynsien lakkaamisesta, gramofonin soinnuista, kikatuksesta, haaveista...
Hetkistä, jolloin on vain niin onnellinen siitä hetkestä.
Säkenöivistä hetkistä.


"Beatasta tuntuu, että kaikki muut ovat lakanneet tanssimasta ja katsovat heitä, mutta hän ei ole varma. Varmaa on se, että kenelläkään muulla ei ole merkitystä kuin hänellä ja Harrietilla. Hän ei välitä enää Effestäkään, tai välittää, mutta tuntuu kuin hän olisi kestänyt Effen lähdön jo kauan sitten. Solvegia Beata ei edes muista.

I know that I´m late but I'll be up-to-date
When I shimmy like my sister Kate
I mean, when I shimmy like my sister Kate

Beata tanssii ja toivoo, että tämä laulu ja tämä hetki jatkuisivat ikuisesti. Tähän hän tahtoisi jäädä."

maanantai 18. elokuuta 2014

Säkenöiviä hetkiä Santorinilla

Edellisen kerran kirjoittaessani lumi oli juuri sulanut. Lupasin, että palaisin pian.

Sitten tuli kevät, aurinko, vihreys. Enkä palannut. Anteeksi! Nyt en enää lupaa mitään, mutta tässä sitä ollaan. Pino kirjoja pöydällä - luettuna ja ajatuksia herättäneinä. Ehkä nyt...

Keväällä tapahtui liian paljon. Töissä ja kotona. Kaiken keskellä unohdin rakkaat ystäväni kirjat. Ne saivat pölyttyä hyllyssään.

Sitten oli kesä - ja otin viimeinkin käteeni kirjan. Tai oikeastaan raahasin kirjastosta kotiin ison pinon kirjoja. Niitä pursusi repustani ja kangaskassistani. NYT olisi viimeinkin aikaa lukea!

Kesälomani alkajaisiksi lähdimme ystäväni kanssa Santorinille, joka on kuuluisa maisemistaan. Sitä sanotaan Kreikan kauneimmaksi saareksi.

Kaunista siellä olikin, mutta vielä ihanampaa oli olla reissussa hyvän ystävän kanssa. Kurkistaa aamulla ulos ja antaa auringonsäteiden syleillä kasvoja. Juoda aamukahvit parvekkeella meren kimmeltäessä silmien edessä. Lipsutella altaalle, rojahtaa aurinkotuoliin ja ottaa kirja käteen. Lukea. Uida. Lukea. Juoda lasi paikallista viiniä. Lukea.

Lähteä illalla kävelemään herkullisten tuoksujen täyttämille kaduille. (Turistikylä, mutta mitä siitä.) Syödä vatsa täyteen kreikkalaisia herkkuja; mereneläviä, fetajuustoa, tuoreita tomaatteja, lammasvartaita, munakoisoa...Nauttia lasi viiniä, ehkä toinenkin.

Sujahtaa illalla hotellin lakanoihin. Lukea - ja kikatella. Ennen nukahtamista ajatella, miten onnellinen onkaan, kun on tässä ja nyt.

Ne olivat säkenöiviä hetkiä!

Lähtiessä Helsingissä satoi vettä, kuten kuulemma melkein koko seuraavan viikon. Sillä aikaa Kreikassa...

...paistoi aurinko. Firan kaupunki kylpi auringon loisteessa - ja minä myös.

Santorinin saari sijaitsee Egeanmerellä. Pikkuinen saari on vain 75 neliömetrin kokoinen, joten sen voi ajaa päivässä autolla ympäri. Me ei kyllä ajettu, vaan huristeltiin bussilla. Ei tarvitse miettiä kuskia :)

Kreikkalainen ruoka on vaan niin <3

Rakastan mereneläviä. Mustekala oli yhtä tuoretta kuin kasvikset.

Ulkona syöminen saa ihan eri merkityksen...


Assyrtiko-rypäle on alun erin lähtöisin Santorinilta. Santo Winesin valkoviini oli toinen maistelemistamme onnistuneista viinivalinnoista.

Saaren keskiosassa sijaitsevan Firan näköalat ovat huikeat.

Pohjoisosan Oia on kuuluisa auringonlaskustaan. Sitä voi ihailla joko ravintolan pöydästä tai korkkaamalla oman pullon. Yhtä kaikki, maisemat ovat upeat.

Ei se viini, vaan se hetki.