Kesäsaari & dekkarit

Mietitkö sinäkin, mihin suunnata kesällä?

Tässä yksi mainio vinkki!

Gotlanti on kaunis saari hyvin lähellä, 100 kilometriä Ruotsin rannikolta. Runsaan 3000 neliökilometrin kokoinen ja noin 57 000 asukkaan saari on monien tarinoiden ja tarujen koti.

Kävin Gotlannissa ensimmäisen kerran, kun oli 5-vuotias. Silloin minua kiinnosti lähinnä Peppi Pitkätossu, jonka koti Huvikumpu sijaitsee saarella.

Toisen kerran pääsin käymään saarella nyt aikuisena kahden ruotsalaisen dekkarikirjailijan vieraana.

Gotlannin pääkaupunki Visby on hurmaavan suloinen pikkukaupunki. Kapeat mukulakivikadut, pikkuriikkiset mummonmökit, keskiaikaiset rauniot ja ympärille avautuva meri tekevät kaupungista mainion kesälomakohteen.

Kaupungin ulkopuolella on mahtavia tippukiviluolia ja kalkkikivirantoja.

Saarella kasvatetaan paljon muun muassa parsaa ja muita luomuvihanneksia sekä lampaita. Osa saaren maatiloista ottaa vastaan vierailijoita – ja joissakin on myös oma ravintola tai kahvila. Kiersimme noista muutamalla, ja ruoka oli todella hyvää!

Matkailijalle Gotlanti tarjoaakin rutkasti herkullisia kokemuksia. Maistelin itse uskomattoman hyvää hummerimakkaraa, muutamaakin erittäin mureaa lammasannosta sekä saaren erikoisuutta, sahramilla maustettua pannukakkua. Gotlannin oman olutpanimon tuotteet ovat ehdottomasti kokeilemisen arvoisia.

Kaksi ruotsalaista dekkaristia, Håkan Nesser ja Anna Jansson, ovat huomanneet myös Gotlannin mystisen luonteen. Nesser kirjoittaa saarella dekkareita - hänen mukaansa saaren upea valo on inspiroivaa. Jansson on puolestaan syntynyt saarella ja Gotlanti on siten päätynyt hänen kirjoittamiensa dekkareiden tapahtumapaikaksi.

Keskiaikainen saari onkin mainio näyttämö jännityskirjallisuudelle. Mereltä laskeutuva sumu, jyrkät rantakalliot ja keskiaikaiset rauniot tarjoavat toinen toistaan jännittävämpiä tapahtumapaikkoja.

Ennen kuin matkustaa Gotlantiin, kannattaakin ehdottomasti lukea Annan Janssonin dekkari! Tapahtumapaikat ovat oikeasti olemassa – ja niitä voi bongailla eri puolilta saarta :o)

Suosittelen!

Kauniisti Kuubasta

Olen kerran käynyt Kuubassa, Havannassa. Kuten kerroin aiemmin, kokemus oli koskettava. Hieman huonokuntoisten rakennusten keskellä oli paljon kaunista. Havanna on varmasti ollut aikoinaan hurjan kaunis kaupunki.

Ja ne rannat...

Olin siis aika fiiliksissä, kun luin Cecilia Samartinin teosta Nora & Alicia. Samartin on itse kuubalainen, joka joutui pakenemaan Kuuban sotilashallintoa Yhdysvaltoihin.

Nora & Alicia, Bazar 2012.

Nora & Alicia kertoo kahdesta tytöstä, serkuksista, jotka varttuvat Kuuban pääkaupungissa Havannassa. He viettävät paljon aikaa kauniilla hiekkarannoilla (jotka olivat varmasti aiemmin vielä nykyistäkin kauniimmat). Myös Varaderossa, josta on tullut länsimaisten turistien suosikkirantalomakohteita.

Alicia on tytöistä kauniimpi ja rohkeampi, Nora ujompi ja arempi.  Vaikka tytöt ovat erilaisia, he ovat toistensa parhaat ystävät - ja he rakastavat toisiaan.

Kaikki muuttuu, kun Kuubaan tulee sotilashallinto. Fidel Castro ja kommunistit muuttavat myös Noran ja Alician elämän.

Alicia on rakastunut kauniiseen ja nuoreen Tonyyn, kommunismin kannattajaan. He saavat tyttären, Lucindan, mutta onni ei jatku kauaa. Kuten moni muukin kuubalainen, myös Tony joutuu vankilaan. Alicia aloittaa pitkän taistelun - henkisen ja fyysisen - nähdäkseen miehensä vapautuvan. Hän uhraa jopa itsensä miehensä vuoksi.

Noran perhe puolestaan pakenee kommunistihallintoa Yhdysvaltoihin. Nora joutuu käymään omaa kasvukamppailuaan vieraassa maassa, kaukana parhaasta ystävästään. Entisen kotimaan vanhoollinen kulttuuri törmää uuden kotimaan liberaaliin elämäntyyliin. Eikä Nora tunnu olevan kotona oikein kummassakaan.

Serkukset pitävät yhteyttä yllä kirjeenvaihdolla, ja he onnistuvat jotenkin kiertämään kirjesensuurin. Nora pystyy Alician kautta säilyttämään kosketuksensa kotimaahansa, joka muuttuu jatkuvasti yhä sulkeentuneemmaksi vankilaksi kaikille, jotka sinne jäivät. Myös Alicialle.

Lopulta Nora päättää lähteä käymään Kuubassa, auttaakseen Aliciaa tämän elämän vaikeimmassa tilanteessa. Nora lähtee pelastamaan Alician tytärtä Lucindaa. Mutta matka ei pääty niin kuin oli tarkoitus...

Samartinin kirja on kaunis. Se maistuu ja tuoksuu ihanan eksoottiselta; lämpimiltä trooppisilta öiltä, mausteiselta illalliselta, viinilasilliselta tähtitaivaan alla.

Uskon, että Kuuba on ollut ennen juuri tuollainen. Värikäs ja eloisa. Täynnä elämää ja ääntä, musiikkia ja tanssia.

Samartin kirjoittaa aidonoloisesti myös Kuuban toisesta puolesta. Siitä, jollaiseksi se muuttui Castron myötä. Ajasta, joka on muokannut maan sellaiseksi, jollaisena se näyttäytyy tänä päivänä.

Edelleen Kuubassa tanssitaan, mutta en usko, että aivan yhtä iloisesti kuin ennen.

Kirja on myös upea kasvukertomus. Norasta ja Aliciasta kasvaa tarinan aikana naisia, vaimoja ja äitejä. Samarin osoittaa hienosti, miten paljon juuret ja lähtökohdat vaikuttavat meihin koko elämämme ajan. Se, minne synnymme, on kiinni meissä läpi elämän. Vaikka miten pyristelisimme irti. Tai vaikka elämä veisi meidät kauas sieltä, mistä olemme lähtöisin.

"Istuimme Alician kanssa valkealla hiekalla. Katseemme lepäsi edessämme levittäytyvässä turkoosissa sinessä. Annoimme lämpimän veden huuhdella ja kutitella varpaitamme.

'Täällä me opimme uimaan', Alicia sanoi ja tuijotti yhä merelle päin.

'Muistatko sen päivän, kun isoisä käski meidän uida lautalle?'

Lauttta oli yhä vedessä, siellä se keinui kaikessa rauhassa aalloilla autuan tietämättömänä tärkeästä tehtävästä, joka sillä oli ollut perheemme elämässä. Hautasin varpaani pehmeään hiekkaan ja katselin, miten vesi ja hiekka soljuivat jalkojeni yli kuin kuuma kinuskikastike.

'Minua pelottaa, mutta se on erilaista pelkoa kuin silloin kun olin pieni. Nyt tunnen vain jäätävää surua, joka ei suostu muuttumaan itkuksi.'

Alicia nyökkäsi tavalla, josta arvasin hänen tietävän tismalleen mitä tarkoitin.

'Tämä kaikki tuntuu epätodelliselta. Olemme kasvaneet yhdessä. Miten voimme yhtäkkiä kasvaa erillämme?'

'Ehkä meidän ei tarvitse. Kaikki sanovat, ettei tätä voi kestää enää kovin kauan.

Emme me varmaankaan ole kauaa poissa.'"

Noran ja Alician tarinaa on välillä vaikea lukea, sillä se on niin totta. Kuulin itse hieman vastaavia tarinoita Havannassa ollessani. Länsimaalainen turisti voi helposti sulkea silmänsä todellisuudelta, sillä paikallisilla ei ole asiaa kaikista kauniimmille rannoille. Ainakaan uimaan ja nauttimaan.

Hiekkaranta Havannassa, vähän matkan päästä Varaderosta...

Säkenöiviä hetkiä Santorinilla

Edellisen kerran kirjoittaessani lumi oli juuri sulanut. Lupasin, että palaisin pian.

Sitten tuli kevät, aurinko, vihreys. Enkä palannut. Anteeksi! Nyt en enää lupaa mitään, mutta tässä sitä ollaan. Pino kirjoja pöydällä - luettuna ja ajatuksia herättäneinä. Ehkä nyt...

Keväällä tapahtui liian paljon. Töissä ja kotona. Kaiken keskellä unohdin rakkaat ystäväni kirjat. Ne saivat pölyttyä hyllyssään.

Sitten oli kesä - ja otin viimeinkin käteeni kirjan. Tai oikeastaan raahasin kirjastosta kotiin ison pinon kirjoja. Niitä pursusi repustani ja kangaskassistani. NYT olisi viimeinkin aikaa lukea!

Kesälomani alkajaisiksi lähdimme ystäväni kanssa Santorinille, joka on kuuluisa maisemistaan. Sitä sanotaan Kreikan kauneimmaksi saareksi.

Kaunista siellä olikin, mutta vielä ihanampaa oli olla reissussa hyvän ystävän kanssa. Kurkistaa aamulla ulos ja antaa auringonsäteiden syleillä kasvoja. Juoda aamukahvit parvekkeella meren kimmeltäessä silmien edessä. Lipsutella altaalle, rojahtaa aurinkotuoliin ja ottaa kirja käteen. Lukea. Uida. Lukea. Juoda lasi paikallista viiniä. Lukea.

Lähteä illalla kävelemään herkullisten tuoksujen täyttämille kaduille. (Turistikylä, mutta mitä siitä.) Syödä vatsa täyteen kreikkalaisia herkkuja; mereneläviä, fetajuustoa, tuoreita tomaatteja, lammasvartaita, munakoisoa...Nauttia lasi viiniä, ehkä toinenkin.

Sujahtaa illalla hotellin lakanoihin. Lukea - ja kikatella. Ennen nukahtamista ajatella, miten onnellinen onkaan, kun on tässä ja nyt.

Ne olivat säkenöiviä hetkiä!

Lähtiessä Helsingissä satoi vettä, kuten kuulemma melkein koko seuraavan viikon. Sillä aikaa Kreikassa...

...paistoi aurinko. Firan kaupunki kylpi auringon loisteessa - ja minä myös.

Santorinin saari sijaitsee Egeanmerellä. Pikkuinen saari on vain 75 neliömetrin kokoinen, joten sen voi ajaa päivässä autolla ympäri. Me ei kyllä ajettu, vaan huristeltiin bussilla. Ei tarvitse miettiä kuskia :)

Kreikkalainen ruoka on vaan niin <3

Rakastan mereneläviä. Mustekala oli yhtä tuoretta kuin kasvikset.

Ulkona syöminen saa ihan eri merkityksen...

Assyrtiko-rypäle on alun erin lähtöisin Santorinilta. Santo Winesin valkoviini oli toinen maistelemistamme onnistuneista viinivalinnoista.

Saaren keskiosassa sijaitsevan Firan näköalat ovat huikeat.

Pohjoisosan Oia on kuuluisa auringonlaskustaan. Sitä voi ihailla joko ravintolan pöydästä tai korkkaamalla oman pullon. Yhtä kaikki, maisemat ovat upeat.

Ei se viini, vaan se hetki.

Hyvästi jää!

Kun sain tänään silmät lopulta kunnolla auki (kiitos hieman huonounisen pääsiäisloman, se kesti hieman), huomasin, että nurmikko vihertää jo. Tuosta näystä tulee joka vuosi yhtä iloiseksi - kesä on tulossa, talvi toivottavasti takana.

Vaikka kevät aina yllättää, tänä vuonna tuo näky oli normaalia hätkähdyttävämpi. Vielä sunnuntaina laskimme Rukalla rinteitä ja nautimme aurinkoisten hankien hohteesta. Sitä hohdetta oli ikävä!!! Tänä keväänä ei oikein päässyt nauttimaan keväthangista täällä Helsingissä. Sukset saivat pölyttyä varastossa.

Näin pisamanaamana panostan aina keväthankikauteen - silloin naama saa väriä ja eloa :) Onneksi siis pyörähdimme Kuusamon kautta vielä ennen kevätkelejä. Nyt ne saavat jo tulla!

Sinne jäi lumi ja jää. Ja monta kiloa naurua ja onnellisia hymyjä. Kauniita kohtaamisia. Tyhjentynyt kaakaopaketti sekä Hietaniemen hallista ostettujen karitsanpotkien jämät.

Tänne kotiin toin muutamia pisamia, pari lisäkiloa ja melkoisen määrän iloa. Arkeen. Kevääseen. Kesän odotukseen.

Sulopusu, nyt on paljon mitä odottaa!!!! :D

Perillä on tuolla, edessämme jossain....

Pöytä on katettu blineillä, fonduella & karitsanpotkilla - ja hyvillä viineillä

Ei se voitto, vaan....

Jotta pääsee alas, on mentävä ylös!

Onhan se laskeminenkin hauskaa, mutta vielä hauskempaa on....hyvä seura ;)

....ajetaan hiljempaa. Toivot, ettei matka loppuis ollenkaan.

Loma. Sitä on hyvä harrastaa välillä.

Sori kaverit, etten ole kirjoitellut. Lupaan palata pian. Arvaatteko, mikä kirja mulla oli matkassa mukana...?

Kaksi maailman kauneinta Tallinnassa

Viikonloppuna olin jälleen Tallinnassa. Taas on toki suhteellista. Viimeksi olin siellä kesäkuussa :) Tällä kertaa matkasin lahden toiselle puolelle juhlimaan elämäni pisintä ihmissuhdetta (jos omaa perhettä ei lasketa).

Olemme olleet ystäväni kanssa parhaat kaverit nyt 20 vuotta. Noihin vuosiin on mahtunut lapsellisia lentoemäntäleikkejä, säälittäviä bändiharjotuksia, raadollisia teinirakkauksia, ensimmäiset salasauhut, kippistely valkolakille, rutkasti rakkautta, melkoinen määrä kyyneleitä, kiihkeitä ihmissuhdesotkuja, unotumattomia ulkomaanmatkoja...Vaikka mitä.

Mitä enemmän tulee ikää, sitä onnellisempi olen ystävästä, joka on kulkenut tuossa rinnalla lähes koko sen ajan, jonka kunnolla muistan. Joka tietää minusta melkein kaiken. Jolle saa kiukutella, mutta jota myös rakastaa niin paljon, että on valmis lähtemään apuun vaikka aamuyöllä, jos soitto tulee.

Jonka kanssa ei tarvitse sanoa sanaakaan, jos siltä tuntuu. Jonka kanssa uskaltaa puhua kaikesta, jos haluaa.

Näille vauhdikkaille ja monella tapaa kasvattaneille 20 vuodelle kippistimme siis Tallinnassa. Olkoot seuraavat 20 vuotta yhtä ihanat - täynnä toteutuneita unelmia, pieniä pettymyksiä, pitkiä puheluita, maukkaita illanviettoja, tiivistä yhteyttä välimatkasta huolimatta.

Kaksi maailman kauneinta, nyt ja aina!

Alkupalaveri ravintola SfääRissä. Hauska ja rento paikka aivan Rotermannin ostoskeskuksen kupeessa. Ruokakin oli hyvää! Osoite on Mere pst. 6E.

Kasvohoitojen, hierontojen ja 26. kerroksen saunaseikkailun jälkeen nautimme hetken hotellin pehmeistä sängyistä ja iPadin tarjoilemasta Siskonpedistä.

Illallisen nautimme Von Krahli Aed -ravintolassa (Rataskaesvu 8). Oma alkuruokani tomaatti-savujuustokeitto oli herkullisen lämmittävä elämys. Pääruokana söimme molemmat kunnon pihvit. Jälkiruokana nautin ystäväni suosituksesta jäädytettyä juustokakkua. Ensipuraisu ei vakuuttanut, mutta kun kakun antoi hieman sulaa, se suorastaan suli suussa. Nam!

Sunnuntaina hoidimme jalat rantakuntoon. Sen jälkeen suuntasimme Titanic-näyttelyyn, jossa pääsimme sukeltamaan meille hyvin tutun elokuvan tunnelmaan vuodelta -98. Selvittiin molemmat laivalta hengissä, mutta sen jälkeen oli nälkä. Kohvik Moonin (Vorgu 3)  herkut pelastivat!

Ja jotta kaikki ei olisi vain glamouria, niin mukava viikonloppu päättyi kuraveden väriseen ja lähes sen makuiseen drinkkiin. Pina Coladana Tallinkin laivalla tunnettu.... :)