Kanaa kuubalaisittain & banaania pannulla

Kuubasta ja sen värikkäästä historiasta kertova Nora & Alicia on täynnä tuoksuja. Cecilia Samartin kuvailee herkullisesti kuubalaisia perinneruokia: porsasta mojokastikkeessa, jauhelihasta ja tomaatista valmistettavaa picadilloa sekä papujen ja riisin kanssa tarjottavaa haudutettua nautaa eli ropa viejaa.

Kun olin Kuubassa lomalla, en juuri kokenut kulinaristisia elämyksiä. Ruoka oli kyllä värikästä, mutta hyvin yksinkertaista - paljon kanaa, riisiä, papuja ja kananmunia.

Pidin paljon enemmän kuubalaisesta rommista kuin paikallisesta ruoasta :o)

Päätin kokeilla paria kirjassa mainittua kuubalaista herkkua, Arroz con Polloa ja Platanos Fritosta eli kanaa, riisiä ja kasviksia sekä paistettuja banaaneja. Sovelsin tietenkin reseptejä hieman...

Oli muuten hyvää! En edelleenkään puhuisi gourmet-ruoasta, mutta värikkäästä, maukkaasta ja tuoksuvasta arki-illan elämyksestä.

Suosittelen!

Arroz con Pollo

4 annosta

2 isoa maustamatonta broilerin koipireisipalaa

6 pientä maustamatonta broilerin koipea

2 tlk suolaa

1 tlk mustapippuria

1 rkl oliiviöljyä

noin 300 g savukinkkua

1 iso sipuli silputtuna

3 valkosipulinkynttä murskattuna

2 punaista suippopaprikaa silputtuna

1 tlk säilöttyjä tomaatteja

3 rkl tomaattipyreetä

6 dl kanalientä

2 dl mustaa riisiä keitettynä

tuoretta persiljaa

Keitä riisit kanaliemessä.

Valmista samaan aikaan broileripata.

Mausta broilerit suolalla ja pippurilla.

Paista niitä öljyssä kattilassa noin 8 minuuttia.

Nosta kattila hetkeksi liedeltä ja laske lämpötilaa.

Kaada osa paistorasvasta pois.

Nosta kattila uudelleen hellalle. Lisää pieneksi siivutettu kinkku ja sipulit.

Paista, kunnes sipulit pehmenevät. Sekoita välillä.

Lisää paprikat ja paista, kunnes paprikat pehmenevät.

Lisää tomaatit ja tomaattipyree sekä makusi mukaan lisää suolaa ja pippuria.

Anna hautua miedolla lämmöllä noin 25 minuuttia. Sekoita välillä.

Kokoa annos ja koristele persijalla.

Paistetut banaanit

4 keittobanaania (myös tavallista voi kokeilla)

3 rkl seesamiöljyä

Pilko banaanit ja paista ne pannulla seesamiöljyssä.

Maista ja lisää halutessasi öljyä.

Tarjoile Arroz con Pollo -annoksen lisukkeena.

Kokeilin kuubalaisen kanssa ranskalaisen Gérard Bertrandin punaista, Pinot Noir- ja Grenache-rypäleistä valmistettua viiniä. Pinot toi yhdistelmään mukavaa keveyttä, Grenache tuhdikkuutta. Ihan maukas yhdistelmä.

Kauniisti Kuubasta

Olen kerran käynyt Kuubassa, Havannassa. Kuten kerroin aiemmin, kokemus oli koskettava. Hieman huonokuntoisten rakennusten keskellä oli paljon kaunista. Havanna on varmasti ollut aikoinaan hurjan kaunis kaupunki.

Ja ne rannat...

Olin siis aika fiiliksissä, kun luin Cecilia Samartinin teosta Nora & Alicia. Samartin on itse kuubalainen, joka joutui pakenemaan Kuuban sotilashallintoa Yhdysvaltoihin.

Nora & Alicia, Bazar 2012.

Nora & Alicia kertoo kahdesta tytöstä, serkuksista, jotka varttuvat Kuuban pääkaupungissa Havannassa. He viettävät paljon aikaa kauniilla hiekkarannoilla (jotka olivat varmasti aiemmin vielä nykyistäkin kauniimmat). Myös Varaderossa, josta on tullut länsimaisten turistien suosikkirantalomakohteita.

Alicia on tytöistä kauniimpi ja rohkeampi, Nora ujompi ja arempi.  Vaikka tytöt ovat erilaisia, he ovat toistensa parhaat ystävät - ja he rakastavat toisiaan.

Kaikki muuttuu, kun Kuubaan tulee sotilashallinto. Fidel Castro ja kommunistit muuttavat myös Noran ja Alician elämän.

Alicia on rakastunut kauniiseen ja nuoreen Tonyyn, kommunismin kannattajaan. He saavat tyttären, Lucindan, mutta onni ei jatku kauaa. Kuten moni muukin kuubalainen, myös Tony joutuu vankilaan. Alicia aloittaa pitkän taistelun - henkisen ja fyysisen - nähdäkseen miehensä vapautuvan. Hän uhraa jopa itsensä miehensä vuoksi.

Noran perhe puolestaan pakenee kommunistihallintoa Yhdysvaltoihin. Nora joutuu käymään omaa kasvukamppailuaan vieraassa maassa, kaukana parhaasta ystävästään. Entisen kotimaan vanhoollinen kulttuuri törmää uuden kotimaan liberaaliin elämäntyyliin. Eikä Nora tunnu olevan kotona oikein kummassakaan.

Serkukset pitävät yhteyttä yllä kirjeenvaihdolla, ja he onnistuvat jotenkin kiertämään kirjesensuurin. Nora pystyy Alician kautta säilyttämään kosketuksensa kotimaahansa, joka muuttuu jatkuvasti yhä sulkeentuneemmaksi vankilaksi kaikille, jotka sinne jäivät. Myös Alicialle.

Lopulta Nora päättää lähteä käymään Kuubassa, auttaakseen Aliciaa tämän elämän vaikeimmassa tilanteessa. Nora lähtee pelastamaan Alician tytärtä Lucindaa. Mutta matka ei pääty niin kuin oli tarkoitus...

Samartinin kirja on kaunis. Se maistuu ja tuoksuu ihanan eksoottiselta; lämpimiltä trooppisilta öiltä, mausteiselta illalliselta, viinilasilliselta tähtitaivaan alla.

Uskon, että Kuuba on ollut ennen juuri tuollainen. Värikäs ja eloisa. Täynnä elämää ja ääntä, musiikkia ja tanssia.

Samartin kirjoittaa aidonoloisesti myös Kuuban toisesta puolesta. Siitä, jollaiseksi se muuttui Castron myötä. Ajasta, joka on muokannut maan sellaiseksi, jollaisena se näyttäytyy tänä päivänä.

Edelleen Kuubassa tanssitaan, mutta en usko, että aivan yhtä iloisesti kuin ennen.

Kirja on myös upea kasvukertomus. Norasta ja Aliciasta kasvaa tarinan aikana naisia, vaimoja ja äitejä. Samarin osoittaa hienosti, miten paljon juuret ja lähtökohdat vaikuttavat meihin koko elämämme ajan. Se, minne synnymme, on kiinni meissä läpi elämän. Vaikka miten pyristelisimme irti. Tai vaikka elämä veisi meidät kauas sieltä, mistä olemme lähtöisin.

"Istuimme Alician kanssa valkealla hiekalla. Katseemme lepäsi edessämme levittäytyvässä turkoosissa sinessä. Annoimme lämpimän veden huuhdella ja kutitella varpaitamme.

'Täällä me opimme uimaan', Alicia sanoi ja tuijotti yhä merelle päin.

'Muistatko sen päivän, kun isoisä käski meidän uida lautalle?'

Lauttta oli yhä vedessä, siellä se keinui kaikessa rauhassa aalloilla autuan tietämättömänä tärkeästä tehtävästä, joka sillä oli ollut perheemme elämässä. Hautasin varpaani pehmeään hiekkaan ja katselin, miten vesi ja hiekka soljuivat jalkojeni yli kuin kuuma kinuskikastike.

'Minua pelottaa, mutta se on erilaista pelkoa kuin silloin kun olin pieni. Nyt tunnen vain jäätävää surua, joka ei suostu muuttumaan itkuksi.'

Alicia nyökkäsi tavalla, josta arvasin hänen tietävän tismalleen mitä tarkoitin.

'Tämä kaikki tuntuu epätodelliselta. Olemme kasvaneet yhdessä. Miten voimme yhtäkkiä kasvaa erillämme?'

'Ehkä meidän ei tarvitse. Kaikki sanovat, ettei tätä voi kestää enää kovin kauan.

Emme me varmaankaan ole kauaa poissa.'"

Noran ja Alician tarinaa on välillä vaikea lukea, sillä se on niin totta. Kuulin itse hieman vastaavia tarinoita Havannassa ollessani. Länsimaalainen turisti voi helposti sulkea silmänsä todellisuudelta, sillä paikallisilla ei ole asiaa kaikista kauniimmille rannoille. Ainakaan uimaan ja nauttimaan.

Hiekkaranta Havannassa, vähän matkan päästä Varaderosta...