Satu lihan himosta on todellisuutta

"Takapihalla löyhkää. Jokin kolahtaa. Suuri vihreä roskis kaatuu. Siitä kuuluu samanaikaisesti kumiseva ja rämisevä ääni. Varjosta kävelee esiin jokin eläin. Kun se astuu katulampun valokeilaan, Kalla näkee että se on punainen. Se on lihan värinen. Sillä ei ole ihoa mutta hampaat sillä kyllä on. Se on suuri. Suurehko. Sillä on toljottavat silmät ja ne osoittavat suoraan Kallaan."

Laura Gustafsson: Huorasatu, Into 2011

Huorasatu, Into 2011

Tarinat, todelliset ja keksityt, joissa kajotaan naisen ruumiiseen, tuntuvat selkäpiissä. Joskus tuntuu, että kokijan tilalla olisin minä itse. Ja joku tunkeutuisi alueelle, joka on vain minun. Tällaisia tarinoita ei ole aina helppo lukea. Joskus ei edes pysty. Tämän pystyi, ja oli pakkokin.

Gustafsson kirjoittaa naisena olemisesta, miesten katseen kohteena olemisesta, lihan himon kohteena olemisesta. Millainen valta naisella on omaan ruumiiseensa?

Kirjan tarinat ovat raakoja, mutta eivät kovin kaukana totuudesta. Naisen ruumis on monen mielestä vapaasti otettavissa. Missä ja milloin tahansa.

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288549006214.html

Eikä meidän tarvitse matkata Intiaan asti kuullaksemme tällaista.

Kävimme kavereiden kanssa katsomassa Ryhmäteatterin version Huorasadusta. Laura Gustafssonin käsikirjoittama näytelmä oli  humoristisempi kuin itse kirja. Mutta oli siihenkin saatu samaa ahdistavuutta, jota on myös Gustafssonin kirjassa. En lumoutunut, mutta teatterin jälkeen meillä riitti tyttöjen kesken keskusteltavaa.

Kenelle tarjotaan vohveleita ja mansikkahilloa?

Vastaus: Tingelstiina ja Tangelstiina Vappuselle, Ruusukuja 1:n asukkaille (Onneli ja Anneli, WSOY).

Tarjoa vohveleita yllätysvieraille - ne paistuvat nopeasti ja siinä ohessa ehdit udella, mitä vieraillesi kuuluu. Oheinen resepti on testattu tyttöporukalla. Hyvää oli, hedelmien ja kuplivan jälkiruokaviini kera. Mansikkahillo ja vadelmamehukin kelpaavat, oikein mainiosti.

Vohvelit mansikkahillolla

3 munaa
1/2 dl sokeria
3 dl maitoa
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
3 rkl sulatettua voita
1 tl jauhettua kanelia
1 rkl raastettua appelsiininkuorta

Vaahdota munat ja sokeri kevyesti. Lisää joukkoon maito.

Yhdistä leivinjauhe vehnäjauhoihin ja sekoita jauhot muuhun taikinaan. Lisää lopuksi voi, kaneli ja raastettu appelsiininkuori.

Levitä sulaa voita tai kasviöljyä vohveliraudan alaosaan kevyesti. Kun vohvelit ovat hetken paistuneet, lisää vohvelin pintaan hieman voita tai öljyä. Jatka paistamista, kunnes vohvelit ovat kullanruskeita.

Tarjoa vohvelit kermavaahdon ja hedelmien kera. Myös mansikkahillo sopii oikein mainiosti.

Resepti: Henri Alén / HS

Muistatko vielä mitä on olla parhaat ystävät?

Onnelin ja Annelin kootut kertomukset (WSOY, 2009)

"Onneli on minun paras ystäväni. Ja minä olen Onnelin paras ystävä. Me olemme melkein yhtä vanhoja ja asumme samassa kaupungissa ja käymme samaa koulua. Ja tietenkin olemme samalla luokalla myös. Koulussa me toisiimme tutustuimmekin. Ja siitä lähtien me olemme olleet parhaat ystävät."

Marjatta Kurenniemen Onneli ja Anneli oli ensimmisiä kirjoja, joita luin. Silloin rakastuin myös kirjastoihin. Niiden rauhalliseen tunnelmaan, harvinaiseen hiljaisuuteen, pitkiin kirjariveihin. Etsimisen ja löytämisen riemuun.

Kirjan luettuani halusin parhaan ystävän ja meille yhteisen talon. Ja yhdessä ihania seikkailuja. Meni muutama vuosi - ja löysin parhaan ystävän. Siitä on nyt melkein 20 vuotta. Yhteistä taloa emme ole ostaneet, mutta teetä olemme juoneet monta kupillista. Ja tarina jatkuu.

"Me kaksi, Onneli ja minä, olimme ihan tavallisia pikku tyttöjä. Vähän onnellisimpia vain."

Onnelin ja Annelin tarinasta on tekeillä elokuva: http://www.hs.fi/kulttuuri/Onneli+ja+Anneli+-lastenkirjoista+tehdään+elokuva/a1305627581771.

En malta odottaa! Kenethän kutsun leffaseuraksi?

Tästä on hyvä aloittaa myös blogini tarina. Kirjoja & kardemummaa.