Hankoon!

Kesä oli täynnä säkenöiviä hetkiä. Ei ollut sattumaa, että ostin lentokentältä pokkarina Katja Kallion romaanin Säkenöivät hetket.

Luin sen Santorinilla samalla, kun katselin auringon säteiden välkettä meressä.

Katja Kallio: Säkenöivät hetket, Otava 2013

Kirja alkaa vuoden 1914 Hangosta, Bellevue-hotellista. Inga Troberg ja hänen tyttärensä Elly ovat hotellissa virkistäytymässä (eli hoidattamassa Ingan hermoja). Hotellin ravintolasalissa nautitaan teetä ja leivonnaisia. Ihmiset istuvat selät suorina, nyökkäilevät kohteliaasti, naisilla on pitsiä päällä...

Sitten syttyy sota - ja kaikki muuttuu. Elly jää orvoksi, mutta hän päättää jäädä Hankoon. Elämä ei ole enää pitsihuviloita ja -mekkoja. Elly joutuu pesijäksi hotelliin, jossa oli ennen vieraana. Hän perustaa myös perheen ja saa tyttären, Beatan.

Näiden kolmen naisen, Ingan, Ellyn ja Beatan, elämät nivoutuvat yhteen. He kaikki jäävät yksin, tarrautuvat intohimoon ja joutuvat kokemaan sen loppumisen jättämän tyhjyyden.

Kirja alkaa tahmeasti. Katja Kallio on valinnut itselleen uudenlaisen aihepiirin ja maailman. Aluksi tuntuu, ettei se kanna.

Ingan elämä jää ontoksi, mutta Ellyn tarinassa alkaa olla jo kiinnostavia piirteitä. Parhaiten sain kiinni Beatasta - ja siinä tarinassa myös Hanko näyttäytyy eniten sellaisena, jollaiseksi sen kesäpäivänä kuvittelin.

Kirja ei aivan vastaa sitä, mitä sen kansia katsellessani odotin. Siinä on jonkin verran kesäistä Hangon hiekkarantaa, 20-luvun uimapukuja ja hattuja sekä kesäisen meren välkettä - mutta ei tarpeeksi.

Säkenöivät hetket. Missä ne oikeastaan olivat? Intohimossa?

Kallio onnistuu kirjan toisella puoliskolla kertomaan naisten vahvuudesta ja naisten välisistä siteistä. Ystävyydestä. Sisaruudesta.

Siitä pidin.

Kynsien lakkaamisesta, gramofonin soinnuista, kikatuksesta, haaveista...
Hetkistä, jolloin on vain niin onnellinen siitä hetkestä.
Säkenöivistä hetkistä.

"Beatasta tuntuu, että kaikki muut ovat lakanneet tanssimasta ja katsovat heitä, mutta hän ei ole varma. Varmaa on se, että kenelläkään muulla ei ole merkitystä kuin hänellä ja Harrietilla. Hän ei välitä enää Effestäkään, tai välittää, mutta tuntuu kuin hän olisi kestänyt Effen lähdön jo kauan sitten. Solvegia Beata ei edes muista.

I know that I´m late but I'll be up-to-date

When I shimmy like my sister Kate

I mean, when I shimmy like my sister Kate

Beata tanssii ja toivoo, että tämä laulu ja tämä hetki jatkuisivat ikuisesti. Tähän hän tahtoisi jäädä."