lauantai 25. toukokuuta 2013

Kippis kesälle, kavereille ja kirjablogille!

Jälleen kerran kävi niin kuin yleensä aina. Ovikello soi, vieraat saapuivat - ja minä huhkin vielä keittiössä shortseissa ja t-paidassa. Onneksi ystäväni jo tietävät, että kello kuuden kutsut alkavat noin puoli seitsemältä, mutta saapua saa ajoissa. Emäntä vain viimeistelee itsensä veskissä ennen kuin aloitetaan.

Tällä kertaa syy juhlaan oli tämä blogini. Päätin kutsua kavereita koolle keskustelemaan blogeista. Meillä on ollut kohta nelisen vuotta epäsäännöllisen epämääräinen lukupiiri. Olemme kokoontuneet keskustelemaan ennalta sovitusta kirjasta milloin jonkun kotiin, milloin ravintolaan. Kerran keskustelua käytiin Tallinnan laivalla. Välillä osa on tullut paikalle luettuaan takakannen, joku on saattanut vilkaista vain kirjan etupuolen.

Olemme käyneet porukalla myös teatterissa. Toisinaan näytelmä on tehty kirjan pohjalta, mitä esimerkiksi KOM-teatteri on harrastanut paljon.

Viime aikoina tahti on hiljentynyt, mutta kirjoista olemme edelleen keskustelleet. Vaikka ohimennen. Moni lukee enemmän blogeja kuin kirjoja, joten olemme jutelleet usein niistä.

Olivat keskustelut mitä tahansa, tällä porukalla on ihana olla yhdessä. Opin aina jotain uutta.

Tein tarjoilut töiden jälkeen, joten kaiken piti olla nopsaan valmistuvaa. Sara La Fountainen pastasalaatti toimii yleensä aina ja kelpaa kaikille. Tapani mukaan sovellan reseptiä aina tilanteen mukaan.

Pastasalaatti (noin kuudelle)

1 tl valkosipulia murskattuna
1 rkl hunajaa
3 rkl punaviinietikkaa
1 tl luomusitruunankuorta raastettuna
1/2 dl oliiviöljyä
suolaa ja mustapippuria

250 g kuviopastaa keitettynä
1 dl vihreitä oliiveja pilkottuna
1 rasia kirsikkatomaatteja
1 dl parmesanlastuja
1/2 punasipulia tai 1 salottisipuli suikaleinta
rucolasalaattia

Sekoita kulhossa valkosipuli, hunaja, punaviinietiikka, sitruunankuori ja oliiviöljy. Mausta suolalla ja pippurilla. Kaada kastike isoon kulhoon. Lisää keitetty ja jäähtynyt pasta.

Kaada joukkoon oliivit, kirsikkatomaatit, parmesanlastut ja sipulisuikaleet. Lisää lopuksi rucolaa ja sekoita ainekset keskenään.




Sain kavereilta kortteja, namuja ja leivoksia lahjaksi. Nautimme leivokset seuraavana aamuna aamupalaksi. Harvoin on aamu alkanut niin herkullisesti. Suosittelen tutustumaan: Patisserie Teemu & Markus

Kippis siis kesälle, kavereille ja kirjablogeille!

3-vuotiaan taidonnäyte

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti