Juhlat Kultahatun tyyliin - The Great Gatsby
Alkukesä on aina yhtä juhlaa. Tällä viikolla juhlitaan uusia ylioppilaita ja valmistuvia. Pääsen itsekin, todella pitkästä aikaa, onnittelemaan ylioppilasta.Otimme kavereiden kanssa vauhtia juhlahumuun jo viime viikonloppuna. Kävimme katsomassa The Great Gatsby -elokuvan, jossa koko 1920-luvun New York juhlii. Eikä kimalluksessa ja kuplissa säästellä.
En ole lukenut F. Scott Fitzgeraldin romaania, johon elokuva perustuu. Ehkä se on Baz Luhrmannin ohjaamaa versiota koskettavampi. Panen sen lukemattomien kirjojen listalle odottamaan vuoroaan.
Elokuva ei herättänyt suuria tunteita, mutta kuvakerronta oli kaunista. Pidin myös leffan musiikista. Ja näin art decon ystävänä nautin naisten hiustyyleistä, kimmalluksesta, jazz-hengestä, New Yorkin silueteista...
Art deco on ollut tämän kevään juttu. Kävin alkukeväästä Amos Anderssonin taidemuseon ART DECO ja taiteet -näyttelyssä. Jos aikakausi ja sen taide kiinnostaa, kannattaa käydä katsomassa. Näyttely jatkuu 21.7.2013 saakka. Lue lisää museon kotisivuilta.
Yritän tulevana viikonloppuna vääntää tukkaa kaarelle ja panna kimaltavaa ylle, Kultahattu-elokuvan tyyliin. Ylioppilaiden lisäksi onniteltavana on 30 vuotta täyttävä ystäväni. Saa nähdä, millaista säihkettä on luvassa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti