Eleganssia Pariisista
Aurinko ja lämpömittarin kohonneet arvot saavat ihmeitä aikaan. Kevättuuli ei tuo mukanaan ainoastaan siitepölyä, vaan myös runsain mitoin romantiikkaa. Tänä vuonna nuo tuulahdukset ovat saaneet yhden jos toisenkin tuttuni varaamaan matkan Pariisiin. Sillä siellä romantiikka on syntynyt!Minä en ihan vielä pääse Pariisiin, mutta halusin virittäytyä tunnelmaan. Niinpä vietin yhden sunnuntai-iltapäivän musiikkiteatteri Kapsäkin leivoskonsertissa Voyage à Paris.
Musiikin lomassa kirjailija Anna Kortelainen kertoi oman isoisänsä Reijo Peltosen matkasta Pariisiin vuonna 1938. Tarinassa tuli esiin Pariisin kaksi puolta. Toisille se on täyttyneiden unelmien, rakkauden ja romantiikan kaupunki. Toisille se on pettymysten ja yksinäisyyden kaupunki.
Samanlaisena Pariisi näyttäytyy Muriel Barberyn kirjassa Siilin eleganssi. Ovenvartijan rouvan ja rikkaan perheen tyttären tarinat eivät luo mielikuvia leppoisista sunnuntaipäivistä pariisilaisissa puistoissa, ilta-auringon valaisemasta Eiffel-tornista tai puheensorinan täyttämistä katukahviloista.
Siilin eleganssin tarina on toisenlainen. Kirjan päähenkilön Renée Michelin tavoin moni muukin asuu Pariisissa ilman, että voi nauttia siitä. Toisella päähenkilöllä Paloma Jossella on eräs tähän sopiva ajatus, joka jäi mieleeni:
"Tavoitella tähtiä päätyä kultakalamaljaan"
Barberyn teos on kaunis, mutta se vaatii keskittymistä. Se hahmottaa taiteen olemusta ja merkitystä ihmisen, rikkaan tai köyhän, elämässä. Se on kertomus siitä, miten paljon taide voi meihin vaikuttaa. Millainen voima on esimerkiksi kirjalla, jota luemme.
"Asetelmassa toteutuukin taiteen tärkein ominaisuus, ehdoton ajattomuus, sillä siinä kuvattu kauneus puhuttelee meidän haluamme mutta syntyy toisen halusta. Antaa meille ilman että meidän tarvitsee sitä tavoitella. Sillä taide on tunnetta, jota halu ei hallitse."
Pariisi on täynnä taidetta. Mutta siinä on vain yksi syy matkustaa sinne. Minulla on monta syytä, jotka liittyvät puhtaasti vain ja ainoastaan unelmiin.
Siilin eleganssi, Gummerus 2010 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti