Tien risteyksessä

Luen aivan liian vähän uusia, ihan äskettäin ilmestyneitä kirjoja. Toisin kuin kunnon kirjablogistin kuuluisi. Niitä on vain niin hankala saada käsiinsä.

Eräs teistä lukijoista vinkkasi minulle jo keväällä Tommi Kinnusen Neljäntienristeys-romaanista. Hetkeä aiemmin Hesari oli julkaissut kirjan arvostelun - joka oli erittäin mairitteleva. Ei siis ollut yllätys, että kirjaan oli tehnyt satoja varauksia, kun yritin lainata sitä kirjastosta.

Asetuin jonon hännille, ja kesällä sain viimein lainaan Kinnusen esikoisromaanin.

Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys, WSOY 2014

Hetken aikaa tuntui, että helteisenä kesäpäivänä oli vaikea hypätä kylmyyden keskelle Lappiin, likaisten korpitupien lavitsoille. Mutta kirjan alku oli sen verran raju, että se tempaisi nopeasti mukaansa.

Katja Kallion Kätilö-romaanin tapaan myös Kinnusen kirjan yksi päähenkilö on kätilö, Maria. Korpikylissä vaikeita synnytyksiä hoitava Maria on vahva persoona, joka ei säikähdä kuollutta sikiötä eikä ihmisten arvostelevia katseita, joita hän saa osakseen aviottoman lapsensa vuoksi. Kinnusen Maria muistuttaakin hieman Kallion romaanin päähenkilöä.

Maria kulkee omaa tietään, mutta myös hänen polkunsa risteää monen muun tien kanssa. Yksi niistä on hänen tyttärensä Lahjan tie. Lahja haluaa olla äitinsä tavoin vahva ja itsenäinen, ja siksi hän päättää ryhtyä valokuvaajaksi. Se on harvoja ammatteja, joita nainen sai vapaasti harjoittaa (ja jossa nainen pystyi jopa menestymään) 1900-luvun alkuvuosikymmeninä.

Äitinsä tapaan Lahjakin jää lapsen kanssa yksin. Hetkeksi. Toisin kuin äitinsä, Lahja ei kuitenkaan halua jäädä yksin koko elämäkseen. Hän päätyy lopulta naimisiin kiltin miehen Onnin kanssa. He saavat vielä pari yhteistä lasta - ja elämänpalaset ovat periaatteessa kohdallaan.

Rakkaus ei kuitenkaan kannattele Lahjaa - eikä anna parastaan. Sodan myötä Onnista tulee entistäkin etäisempi. Tämä ei halua koskettaa Lahjaa, ei osoita hellyyttä, ei oikein rakkauttakaan.

Onni alkaa rakentaa taloa. Sodasta toipuva Suomi alkaa nousta uudelleen jaloilleen - Onnin ja Lahjan talo siinä mukana. Talosta tulee lopulta isompi kuin perhe edes tarvitsee. Sen jäsenten tiet alkavat ristetä entistä harvemmin.

Siitäkin huolimatta Onnin ja Lahjan poika Johannes päättää jäädä perheensä kanssa asumaan isänsä rakentamaan taloon. Taloon, joka kasvaa, mutta joka silti kahlitsee sen sisällä asustavia ihmisiä. Kuten Johanneksen vaimoa Kaarinaa, joka on kirjan neljäs kertoja Marian, Lahjan ja Onnin ohella.

Kaarina ymmärtää, että talo ja sen portaikot kätkevät taakseen puhumattomia asioita. Mutta hän ymmärtää myös sen, että kaikista asioista ei kannata puhua ääneen. Joskus peittelyyn ja salailuun on syynsä, myös perhepiirissä.

Kinnusen teos on kauniisti ja tyylikkäästi kirjoitettu romaani onnettomista ihmiskohtaloista. Siinä tuoksui jollain tavalla äitini lapsuuskoti, joka sijaitsee eräänlaisella korpimaalla. Kirjaa lukiessani haistoin ukkini talon hieman ummehtuneen, kellarikerroksessa sijaitsevan saunan, jonka pimeässä, kosteutta tihkuvassa pukuhuoneessa minua aina hieman pelotti lapsena.

Kuulin äitini lapsuuskodin vintin rappusten narinan ja tunsin vinttikamarin sänkyjen pehmeät, vanhat lakanat. Sekin talo oli ja on edelleen monien elämänpolkujen risteyskohta. Ja sielläkin on elänyt vahvoja ihmisiä, jotka ovat joutuneet taipumaan elämässä. Muuttamaan suuntaa kesken matkan.

- Mitä sinä teet?

Onni oli avannut silmänsä ja tuijotti. Vaikka Lahja oli yrittänyt nousta seinän puolelta hitaasti, painaa polvensa ja käsivartensa verkkaan vuoteeseen ja kulkea Onnin yli, Onni oli herännyt.

Lahja huomasi olevansa nelinkontin Onnin päällä. Hän tunsi miehen yöntuoksuisen hengityksen huulillaan. Hän ei muistanut, koska oli ollut viimeksi näin lähellä miestään. Ruumiin lämpö hohti peittojen läpi hänen vartalolleen. Mies katseli hänen kasvojaan ja näytti yhtäkkiä melkein säikähtäneeltä. Lahja kierähti nopeasti lattialle ja nykäisi valuvaa villasukkaa ylös.

- Minä laitan tulta. Nuku vielä.

Vaikeneminen. Salaaminen. Peittely. Häpeä.
Kaipuu. Kosketus. Läheisyys.
Usko. Toivo. Rakkaus.
Tommi Kinnusen romaanissa nämä kaikki risteävät - kuten elämässä aina.