Rakkaan viiksiniekan matkassa

Minulla on yksi kirjallinen rakkaus ylitse muiden. Tai oikeastaan tämä ihastus kasvoi todelliseksi rakkaudeksi sen jälkeen, kun kirjojen tarinat muuttuivat eläviksi - televisiossa.

Yhdistelmä ranskaa puhuvaa belgialaista, salapoliisia, vankkumatonta omanarvontuntoa ja kohteliasta älykkyyttä on vastustamaton. Rakastan Hercule Poirotia!

Jokin aika sitten julkaistiin uutinen, että Agatha Christien luoman salapoliisin tarina jatkuu - tämän kuoleman jälkeenkin. Kävin tällä viikolla etsiskelemässä ennen julkaisematonta Poirot-tarinaa kirjakaupasta, mutta toistaiseksi en saanut vainua siitä. Teos on jo julkaistu englanniksi maailmalla, toivottavasti pian myös Suomessa...

Sitä odotellessa luin yhden Hercule Poirot -seikkailun, joka sijoittuu Ranskan Rivieralle.

Sininen juna, WSOY 2012.

Nuori ja rikas Ruth Kettering murhataan Sinisessä junassa, joka matkaa halki Ranskan. Häneltä varastetaan mittaamattoman arvokkaat jalokivet. Aluksi murhasta epäillään junarosvoja, mutta sitten kuvioihin astuu eräs kuuluisa viiksiniekka harmaine aivosoluineen.

Onko syyllinen Ruth Ketteringin puoliso, joka uhkasi jäädä pennittömäksi edessä olleen avioeron vuoksi? Vai Ruthin rakastaja, keimaileva ja naisia hyväksikäyttäjä kreivi de la Roche? Tämän haluaa tietää etenkin Rufus Van Aldin, jonka ainoa tytär on murhattu.

Tapahtumien keskipisteeseen joutuu myös naimaton Katherine Grey, joka on perinyt suuren omaisuuden ja joka lähtee ensimmäistä kertaa elämässään maistamaan maailmaa.

Agatha Christie kirjoittaa jälleen kerran rakkaudesta, sen etsimisestä ja katoamisesta.

Hänen teostensa päähenkilöt, Hercule Poirot ja toinen suosikkini Neiti Marple, ovat naimattomia, jotka joutuvat selvittämään rakkauden aiheuttamia tragedioita.

Rakkaus saa ihmisen tekemään julmia tekoja. Niin tälläkin kertaa.


"- Te yritätte varoittaa minua, Katherine sanoi matalalla äänellä. - Kenestä?

- En voi nähdä sydämeenne, mademoiselle; luullakseni te ette antaisikaan minun sinne katsoa, vaikka voisinkin. Sanon vain tämän. On miehiä, joilla on naisiin kummallinen viehätysvoima.

- Kreivi de la Roche, Katherine sanoi hymyillen.

- On muitakin, vielä paljon vaarallisempia kuin kreivi de la Roche. Heillä on ominaisuuksia jotka vetoavat - häikäilemättömyys, uskallus, rohkeus. Te olette ihastunut, mademoiselle; minä huomaan sen, mutta minä luulen, ettei se ole muuta kuin ihastusta. Minä toivon sitä. Minun tarkoittamani miehen tunne on kylläkin vilpitön, mutta yhtä kaikki...

- Niinkö?

- Te voisitte ehkä rakastaa varasta, mademoiselle, mutta ette murhaajaa."


Sininen juna ei ole parhaita Hercule Poirot -tarinoita, mutta lähdin silti metsästämään syyllistä innokkaana. Rakastan onnistuneen dekkarin vetovoimaa - sitä tunnetta, kun alkaa saada vainua syyllisestä. Kun tapahtuukin jotain, joka romuttaa ensimmäisen teorian. Ja pääsee käsiksi siihen oikeaan johtolankaan.

Agatha Christie kirjoitti dekkareita 1920-luvulla, ja ne kantavat edelleen. Se on melkoinen saavutus!

Toki omalla kohdallani näiden teosten arvoa on nostanut hurjasti BBC:n televisiosarjat. Niiden upea ajankuva, art deco -tyyli ja ennen kaikkea David Suchetin näyttelijäsuoritus. Hän saa kenet tahansa rakastamaan tuota pientä ja itsevarmaa salapoliisia. Parfait!

Hercule Poirot pelastaa jokaisen sunnuntai-illan. Teellä tai ilman :)