Näytetään tekstit, joissa on tunniste muisto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste muisto. Näytä kaikki tekstit

lauantai 25. tammikuuta 2014

Muistatko Ruusun aikaa?

Millaista elämä oli 20 vuotta sitten? Mietin tätä, kun juhlimme ystäväni kanssa 20 vuotta parhaina kavereina. Vuonna 1993 moni asia oli aivan toisin.

Kännyköitä ei ollut monilla, ainakaan lapsilla. Meidän perheellä oli yksi, NMT-GSM. Sellainen iso laatikko. Tietokoneetkin olivat aika isoja ja hitaita. Ainakin se meidän perheen harmaa köriläs oli.

Televisiossa oli vain kolme kanavaa, mutta yhdeltä niistä tuli jo Kauniit ja rohkeat. Muulloin katseltiin Metsoloita, Merlose Placea ja Ruusun aikaa.

Tähän pysähdys! Kun kävin kirjastossa, huomasin hyllyssä Raija Orasen romaanin Ruusun aika. Aloin muistella tuota televisiosarjaa, jota esitettiin 90-luvun alussa. Sitä katsoivat kaikki, ainakin minun ikäisistäni.

Muistatko sinä sen?


Ruusun aika. Teos, 1992.


Oli muuten aika uskomatonta, miten hyvin sarja palautui mieleen. Ruususten puinen omakotitalo, harmaa-valkea keittiö, rappuset, ullakko, Matikaisten pieni kauppa. Jukka Puotila perheen lääkäri-isänä, Paavo Westerberg pitkätukkaisena Illinä. Vappu Jurkka ullakolla näyttäytyvänä isoäitinä.

Kirjaa lukiessa tuli fiilis, että olisi palannut omaan lapsuuteen 90-luvulle. Niiden samojen tuoksujen, arkisen kiireen ja huolettomien lapsuuspäivien keskelle. Katsomaan televisiosta Ruusun aikaa.

Ruususten perheen pienintä, Roopea, näytellyt Pauliina Sykkö on melkein minun ikäiseni. Ehkä siksikin sarja upposi aikoinaan niin hyvin.

Kirja kertoo tavallisen perheen tavallisesta elämästä. Tekemättömistä kotitöistä, kasvavista pyykkipinoista, perheen yhteisistä illanvietoista, keittiön tuoksuista. Tyhjästä jääkaapista ja perusruoasta, jota haetaan kaupasta.

Onhan Orasen kirja tähän aikaan hieman naiivi, mutta samalla se on myös tosi herttainen. Ihanan viaton. Voin hyvin kuvitella, että olisin itsekin lapsena jutellut ullakolla kutoville haamumummoille. Sehän olisi ollut tosi suloista! Ja varmasti juttelinkin jollekulle, en vain ehkä tajunnut, kenelle.

Melkoinen ylläri oli sekin, että Ruususten perheen kotitalo sijaitsi Toukolassa. Siis ihan näillä samoilla kulmilla, missä lenkkeilen harva se ilta. Sinne voi hyvin kuvitella edelleen Ruususen perheen - isän, äidin, kolme lasta, koiran ja mummon. Kinastelemaan ja halaamaan. Huutamaan ja rakastamaan.

Kirjassa ehkä hieman häiritsi se, että perheellä oli aina rahapula. Onhan Toukolassa varmasti ollut kallista asua jo 90-luvulla, mutta perheessä on kuitenkin lääkäri-isä ja hallintojohtajaäiti. Ja silti välillä on ihan ruoastakin pula, eikä ulkomaille ole vara mennä. Mekin käytiin, vaikka oltiin hyvin erilainen perhe 90-luvulla kuin Toukolan Ruususet.

Mutta kirjasta jäi kuitenkin lämmin fiilis. Ei se yllättänyt, eikä se kirjana ole mitenkään ihmeellinen. Ehkä kaikki vaan liittyy siihen, mitä oli silloin, 20 vuotta sitten. Se oli ihanaa aikaa. Ruusun aikaa.


Roopella oli vielä hetki ennen kouluun lähtöä. Hän istui reppu valmiina keittiön pöydän ääressä ja ajatteli. Esimerkiksi sitä, miten erilainen tämä talo oli erilaisina päivinä. Ihan äskettäin täällä oli ollut paljon väkeä ja meteli, nyt hän istui tässä täydessä hiljaisuudessa.

Hän ajatteli itseään, Roopea, Roosa-Maaria Ruususta. Sitä hän ei ollut oikeastaan tehnyt koskaan ennen. Hän oli aina ajatellut sitä mitä hän tahtoi tai toivoi tai mitä oli tapahtunut tai tapahtumassa tai ehkä tapahtuisi. Mutta hän ei ollut ajatellut itseään. Että hän oli tässä....

torstai 24. lokakuuta 2013

Rakas minä, 17 vuotta

Cosmopolitanissa oli kesällä juttu, jossa julkkikset kirjoittivat kirjeen nuorelle itselleen. Juttuidea oli hauska - varmasti se on ollut käytössä muuallakin.

Kun olin 17, luin Cosmopolitania. Opiskelin sieltä, mitä miehet (silloin pojat) ajattelevat meistä naisista. Ja sitä, millainen naisen kuuluisi olla. No, vääristyneitä käsityksiä siinä toki syntyi, mutta oli siitä opiskelusta hyötyäkin :)

Jutun innoittamana päätin itsekin kirjoittaa kirjeen 17-vuotiaalle itselleni.





Rakas minä,

olet 17-vuotias. Et odota täysi-ikäisyyttä niin kovasti kuin moni muu. Olethan jo käynyt baareissa. Yli vuoden ajan. Miksi sinulla oli sinne niin kiire? Voin luvata, että ehdit pyöriä siellä baaritiskillä paljon kauemmin kuin edes haluaisit.

Väsyttääkö? En yhtään ihmettele. Otat aivan liikaa vastuuta kaikesta. On ihailtavaa, että olet pitkän matematiikan opiskelun ohessa toiminut oppilaskunnan puheenjohtajana, kerännyt rahaa luokkaretkeä varten ja ohjannut kolmea tanssikerhoa. Nyt teet töitä siellä hampurilaisbaarissa, abivuonna.

Kunpa tajuaisit jarruttaa. Kahviloissa hengailu tekisi sinulle hyvää. No, niitä ei kyllä siellä kaupungissa juuri ole, ymmärrän. Huoltoasema ei ole niin kovin mukava paikka istuskella. Ja vielä sinä ehdit. Muutat kaupunkeihin, joissa on kivoja kahviloita joka kulmassa.

Kiire aiheuttaa kuitenkin sen, ettet ehdi pysähtyä ja miettiä, mitä seuraavaksi. Mitä oikeasti haluat lukion jälkeen? Se on surullista, koska joudut etsimään paikkaasi melko pitkään. Mutta löydät sen kyllä, muutaman mutkan kautta.

Jos kuuntelisit itseäsi, ymmärtäisit, että sinä olet enemmän humanisti kuin matemaatikko. Haaveilit lukion alussa lääkärin ammatista, mutta taidat kyllä tietää nyt itsekin, että sinusta tulee jotain aivan muuta. Olisit vain ottanut niitä historiankursseja ja äidinkielen valinnaisia. Ne ovat enemmän sinua kuin fysiikan lait. Näin se vain on.

Mietit paljon ulkonäköäsi, kukapa sinun ikäisesi tyttö niin ei tekisi. Tietäisit vain, miten hyvään aikaan olet 17-vuotias. Kun olet 30, sinun ikäisesi tytöt elävät paljon pahempien paineiden keskellä. Sinä olet sentään saanut pukeutua huppariin. Ja niihin järkyttäviin hame-housu-yhdistelmiin. Tyylitaju hoi! Kestää pitkään, ennen kuin se sinulle kehittyy.

Olet käynyt paljon elokuvissa, katsomassa sellaisia laatuleffoja kuin Roadtrip ja Coyote Ugly. Haaveilet niiden myötä muutosta suurempaan kaupunkiin, opiskelija-asuntolaan, villien bileiden keskelle. Joskus vielä asutkin opiskelija-asuntolassa, jossa järjestetään kerrosbileitä, kokataan yhdessä, maataan uima-altaalla ja juodaan olutta suurista tynnyreistä. Mutta sitä ennen joudut hieman etsimään omaa paikkaasi. Löydät sen kyllä - ja samalla löydät rinnallesi monta ihmistä, jotka ovat vierelläsi vielä vuosien päästä.

Yhtä asiaa toivoisin sinulle. Unohda se komea häiskä, joka vedättää sinua. Tartu sen hauskan pojan käteen, jonka elämän nainen sinä olet. Hetken, mutta se hetki on kaunis. Sellaista ei tule enää tämän jälkeen.

Sinä muutat pois sieltä kaupungista. Näet ja koet paljon. Ulkomailla ja Suomessa. Mutta usko pois, tulet rakastamaan sitä kaupunkia aina. Se on sinussa.