Maassa maan tavalla?

Isänmaallisuus on sanana saanut ikäviä piirteitä. Se liitetään usein henkilöihin, jotka vastustavat Suomeen muualta muuttavia, erilaisessa kulttuurissa kasvaneita, erilaisen uskonnon mukaan eläviä. Heihin, jotka pitävät kiinni isänmaastaan sellaisena kuin se oli, kun se perustettiin. Vaikka maailma ympärillä muuttuu vauhdilla.

Anja Snellmanin Parvekejumalat on karu ja raadollinen kuvaus ajasta, jossa elämme. Yhteiskunnasta, jonka osaksi yritämme sopeutua ja jossa yritämme luoda yhteisöllisyyttä samaan aikaan, kun kulttuurit ja uskonnot törmäävät ja vetävät meitä eri suuntiin.

Parvekejumalat. Otava, 2010.

Anis Muumin on somaliperheen tytär, joka haluaa olla kuten kuka tahansa suomalainen teini-ikäinen tyttö. Hän haluaisi kulkea hiukset tuulessa hulmuten, maalata huulensa punalla, tavata mukavia poikia ja pussailla.

Kaikki tämä on häneltä kielletty - perheen uskonnon ja perinteiden vuoksi.

"Oli hassua että nuori tyttö oleskeli kaikki illat parvekkeella turhan panttina. Muka mietiskelemässä ja lueskelemassa. Ja vielä pää paljaana. Huivin pitäisi aina olla kokonaan hiusten peittona, isä totesi teetään hörpäten. Aniksen oli nähty jopa kävelevän kadulla pää paljaana.

-------

Se tuntui uskomattomalta! Vieras tyttö harjasi hiuksia ja vetäisi keskijakauksen, kampasi hiukset niskasta ylös, laittoi niihin hyväntuoksuista voidetta ja kiinnitti tiukan keon pinneillä kiinni ja päälle kirkkaanpunainen hiuskampa."

Anis ei kuitenkaan luovuta. Hän elää perheeltään salassa elämää, josta unelmoi. Hän tekee sen, vaikka tietääkin, että seuraukset voivat olla vakavat. Ja niin ne ovatkin.

Alla Pohjola eli Alla-Zahra on puolestaan suomalainen nuori nainen, joka haluaa muuttaa elämänsä suunnan ja pyristellä irti seksuaalisesta puolestaan. Hän haluaa muuttua oikeaksi islaminuskoiseksi. Se vaatii uhrauksia, mutta Alla on valmis sen tekemään. Ainakin toivoo olevansa. Hän on saanut tarpeekseen tunteettomasta, irstaasta ja moraalittomasta maailmasta.

"Alla-Zahra muistelee miten huumaavalta tuntui kun viilsi käsivarren sisäpintaa ja veri alkoi norua pitkin ihoa, ensin toisesta ja sitten toisesta käsivarresta.

------

Yöllä Alla-Zahra katselee suurta mustaa kassia huoneen nurkassa. Siinä kohtaa oli ennen televisio, se äidin lahjoittama, iso ja litteä. Kassi on täynnä päivällä valittuja huiveja ja kankaita. Kun Alla-Zahra tuijottaa sitä tarpeeksi kauan, sieltä alkaa kuulua kuisketta.
Oletko valmis? Tiedätkö mitä olet tekemässä?"

Maassa maan tavalla, sanotaan. Mutta maan tapa muuttuu jatkuvasti. Se ei ole, eikä voi olla, pysyvä. Erilaisuuteen kasvaminen vie kuitenkin aikaa. Se on kivuliasta. Kun uusi kohtaa vanhan ja tutun, syntyy pelkoja. Epäilyksiä. Pettymyksiä. Surua.

Kaikkia näitä Snellman kuvaa taidolla. Ja kaikkea tätä kohtaamme yhteiskunnassamme, isänmaassamme, joka päivä.

Kaikki meistä eivät kykene kasvamaan muutoksen mukana eivätkä sopeutumaan siihen. Jotkut tippuvat. Niin surullista kuin se onkin.