sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Joulumuistoja ja uuden vuoden valmisteluja 

Tänä jouluna ei ollut korkeita nietoksia eikä lumi peittänyt maata. Vesisade ja harmaus unohtuivat kuitenkin illalla, kun sytytti kynttilät ja valot kuuseen.

Joulu tuntuu joululta, oli sää millainen tahansa. Koska se syntyy niin monista eri tuoksuista ja mausta, koristeista ja perinteistä. Läheisistä ihmisistä.

Huomenna alkaa valmistautuminen uuteen vuoteen. Otamme sen vastaan ystävien ja kuohuvan kera pikkumustat päällä. Illan isäntäpari on tunnettu keittotaidostaan, joten voinemme odottaa herkullista vuodenvaihdetta.

Mutta sitä ennen vielä muutamia makupaloja joulusta.... 



Joulu alkaa kodin koristelusta. Ohessa kuunnellaan samoja joululevyjä, jotka pyörivät levysoittimessa jo 80-luvulla. Tänä vuonna koristelu sai uutta ilmettä, sillä löysin laatikkojen kätköistä Kanadasta ostamiani kuusenkoristeita, kuten tämän suloisen jouluhiiren.



Koristelimme kuusen poikkeuksellisesti jo aatonaattona. Koristelu on aina railakas tapahtuma. Nyt ääntä syntyi muun muassa rikkinäisen kuusenjalan myötä. Mutta koristeet saivat kukin oman paikkansa - ja omasta metsästä haetun kuusen tuoksu oli tuttu ja jouluisa.


Joulupuuro syödään meidän perheessä yleensä joulurauhan julistamisen jälkeen. Siskoni mies sai tänä vuonna mantelin, joten ensi vuonna on taas jotain, mitä odottaa... :)


Joulupöydässämme on eniten kalaherkkuja. Tänä vuonna minä sain vastuulleni lasimestarinsillin valmistamisen. Graavikaloista vastasi isäukki.


Silakkarullat ja sinappisilakat ovat kuuluneet joulupöytäämme aina. Joku vuosi olemme valmistaneet ne muikuista, mutta tänä vuonna kala oli ehtaa silakkaa.


Joulupukkia odotettiin kovasti koko päivä. Kun pukki viimein saapui, alkoi sellainen juoksurumba, ettei vastaavaa ole pitkään aikaan nähty. Pukki oli oikein kiltti ja muisti meitä kaikkia ihanilla lahjoilla.


Pukki toi muun muassa pari uutta elokuvaa, joita kaikki tapittivat joulusaunaan saakka.


Minä sain lämpimät lampaanvillasta tehdyt tossut sekä Alice Munron Nobel-voittajan. Lisää kaivattiin enää vain pyjamahousut, viltti ja lasi punaviiniä.


Mukavaa loppuvuotta ja onnea uuteen vuoteen!!

8 kommenttia:

  1. Tännekin toi pukki samaisen kirjan :) Kohta on aikaa lukea...

    VastaaPoista
  2. Kappas :) Pukki on tainnut hankkia näitä ison pinon, koska muutaman muunkin paketista löytyi kyseinen kirja. Vaikuttaa oikein hyvältä!

    VastaaPoista
  3. Sama kirja täälläkin, lukematta vielä, mutta Uusi Vuosi ja uudet kujeet, on tammikuun pitkiin iltoihin iltalukemista sitten.
    Kivat tossut, mäkin haluun tommoset varpailleni. Lupsakasta Uutta Vuotta lukutoukat lukunurkkiin.

    VastaaPoista
  4. No onpas pukki nyt vetänyt samaa linjaa kaikkien kohdalla :) Kiitos viestistäsi! Suosittelen kyllä tossuja - en halua ollakaan enää ilman niitä. Etenkään sitten, kun toivottavasti alkaa taas pakastaa.

    Leppoisaa alkavaa vuotta sinullekin! Lukuiloa :)

    VastaaPoista
  5. Joulu on juhlista jaloin, aina se koskettaa ja pysäyttää ja saa ihmiset ainakin vähän rauhoittumaan ja ystävällisiksi, voi miettiä oikeasti miten Kallis Asia Elämä on kaikille meille. Olet tuonut blogiisi tosiaan joulutunnelmaa noilla hienoilla, monta jouluasiaa kertovilla kuvilla ja ruokalista näyttää aivan mahtavalta, viikuna-vuohenjuusto, oohhh, menikin ostolista nyt uusiksi.

    VastaaPoista
  6. Kiitos! Viikuna saattaa sopia jopa paremmin mozzarellan kanssa, mutta passasi kyllä mainiosti myös vuohenjuuston seuraan.

    Ja totta, joulu on kyllä rauhoittumisen aikaa. Mutta siksi ne kuntosalit on taas tammikuussa olemassa :) Ehkä niistä ihanista asioista muistaa taas hetken olla kiitollinen ja onnellinen...

    Rauhaisaa vuoden alkua sinulle!

    VastaaPoista
  7. Onpa tosi hyvät joulukuvat, sulla on silmää napata noita kuvia oikeista kohteista. Ensi joulupöytään varaan vinkkisi jo talteen, pidä tätä blogia jatkossakin, näillä sivuilla on mielenkiintoista käydä tutkailemassa uusia tuulia. Hauskat Uudet Vuodet entistä onnekkaimpina.

    VastaaPoista
  8. Kiitos! Yritetään pitää pyörät pyörimässä :)

    Hyvää uutta vuotta sinullekin!

    VastaaPoista