tiistai 3. joulukuuta 2013

Äidin neuvo: Opettele paistamaan piirakat!

Mummoni nimi oli Salme. Hän kehotti minua menemään talouskouluun. Siellä oppisin taidot, joita kunnon emäntä ja perheenäiti tarvitsee.

No, en koskaan mennyt talouskouluun. Se saattaa selittää paljon...

Äidit ovat aina kovia neuvomaan lapsiaan. Kuten moni muu äiti, myös Salme Malmikunnas jakaa lapsilleen neuvoja Kari Hotakaisen kirjassa Ihmisen osa.

Äitini neuvoi minua jo lapsena, että kannattaa opetella paistamaan karjalanpiirakoita. Monen muun neuvon ohessa.

Hotakaisen kirjasta minulle tuli melko nopeasti mieleen piirakka. Kirjan päähenkilö Salme kuulostaa aivan siltä, että hän voisi paistaa karjalanpiirakoita ja lähettää niitä lapsilleen postissa. Kuten teki minun mummoni, jonka nimi oli Salme. Hän oli äiti, joka neuvoi lapsiaan. Yritti opastaa, mutta aina lapset eivät ottaneet ohjeita onkeensa. Eivätkä neuvot kyllä aina oikeita olleetkaan, mutta senhän tietää jokainen vanhempi.

Minuakin on neuvottu ja opastettu. Kaikkia ohjeita en ole noudattanut - ja hyvä niin. Mutta piirakoita olen kyllä opetellut paistamaan. Tässäpä ohje, jolla sinäkin onnistut!


Karjalanpiirakat




Tarvitset
(noin 30 piirakkaa)

2 dl kylmää vettä
1 tl suolaa
3 dl ruisjauhoja
1 dl vehnäjauhoja
1 rkl öljyä


2 dl vettä
2 dl puuroriisiä
noin 1 l punaista maitoa
1 tl suolaa

voiteluun 100 g voita & 2 dl maitoa


HUOM! Kannattaa tehdä samalla vaivalla ainakin kaksinkertainen annos.


Tee näin

  Keitä ensin puuro, että se ehtii jäähtyä. Keitä vesi kiehuvaksi ja kaada sekaan puuroriisi. Keitä niin kauan, että vesi imeytyy riiseihin. Maito kannattaa lämmittää ensin mikrossa, ennen kuin kaataa sen riisien päälle. Keitä puuroa hiljalleen ja lisää suola loppuvaiheessa.

Tee kuoritaikina sekoittamalla veteen suola, jauhot ja lopuksi öljy. Lisää jauhoja sen mukaan, mitä taikina tuntuu vaativan. Älä kaada kaikkia kerralla kulhoon.

Leivo taikina sentin paksuiseksi levyksi. Leikkaa siitä vesilasilla pyöreitä kakkaroita. Kauli kakkarat ohuiksi pyöreiksi piirakankuoriksi. Käytä apuna ruisjauhoja - ja varo, ettei kuori hajoa.

Kokoa piirakat nostamalla lusikalla jäähtynyttä riisipuuroa kuoren keskelle. Levitä puuro veitsellä tasaisesti koko kakkaran keskiosaan. Käännä vastakkaiset tyhjät taikinasivut täytteen päälle ja rypytä soikeaksi piirakaksi. Nosta voidellulle uunipellille.

Paista 300 asteisessa uunissa keskitasolla noin 15 minuuttia. Voitele piirakat voi-maitoseoksella.
 


















5 kommenttia:

  1. Tuttu tätin ääni siellä ohjeisti! Hymyilytti :) Mä en oo karjalanpiirakoita leiponut sen jälkeen, kun lapset on syntynyt, mutta sitä ennen leivoin välillä. -Ne on kyllä ihan parasta herkkua melkein, etenkin jouluisin :)

    VastaaPoista
  2. Hei Anna!

    Piirakkatalkoot on monesti olleet koko perheen juttu :) Ja siten niiden paistaminenkin sujuu melko mutkattomasti.

    Herkullista joulun odotusta teidän perheelle!

    VastaaPoista
  3. Oikein on mummosi opastanut, kyl´ maar ne karjalanpiirakat on osattava pyöräyttää. Hyvän emännän sinusta joku saapi,
    ovat kyllä niin herkullisen näköisiä piirakoita. Ja tämä jauhopeukalo ryhtyy heti toimeen.

    VastaaPoista
  4. Kiitos! Olen kyllä samaa mieltä, että harjoittelu on tuottanut tulosta :)

    Herkullisia piirakkapäiviä sinulle!

    VastaaPoista
  5. Olen maalta lähtöisin ja paistan piirakoita aika useinkin sähköuunissa, ruis-vehnäjauhokuoreen, voita käytän reilusti, ja kyllä tulee ihan maistuvia, koko perhe meillä tykkää tästä perinneruuasta.

    VastaaPoista