perjantai 8. marraskuuta 2013

Konjakin tuoksua 30-luvulta

Kun näin Kjell Westön Kangastus 38 -romaanin, mietin heti konjakkia. Se tuoksui kirjan kannesta. Itse kirjassa konjakista ei puhuta. Siinä siemaillaan portviiniä, viskiä, gin tonicia ja kuohuviiniä.

Minusta Westön kertomuksessa on kuitenkin ripaus konjakkia. Se johtuu varmasti omasta suhteestani konjakkiin. Se näyttää tyylikkäältä, mutta siemaus saa minut usein nyrpistämään nenääni. Lopulta konjakki kuitenkin lämmittää.

 



Westön kirjassakin on kauniit puitteet: Ullanlinnan ja Euran katuja, elokuvia, matkustelua, ystävyksiä. Kirjaa hieman maisteltuaan siitä paljastuu kuitenkin kirpeä ja katkera maku.

Myös kirjan päähenkilön Claes Thunen toimistossa tuoksuu konjakki: punaiset samettinojatuolit, tyylihuonekalut, rikkaat asiakkaat...Yksinäinen mies yömyssyllä.

Päätin siis valmistaa ruokaa, jossa maistuu hienoisesti konjakki. Aterian, jossa olisi ripaus tyylikkyyttä ja arvokkuutta, mutta samalla se olisi arkista ja pelkistettyä. Nämä kaksi maailmaa kohtaavat myös Westön kirjassa.

Tästä syntyi riistalihapullat, maa-artisokkaperunamuusi ja konjakkikermakastike.






Riistalihapullat

400 g hirvenjauhelijaa
1 sipuli
pieni pala purjosipulia
suolaa (saa laittaa riistan seuraksi melko paljon)
mustapippuria
ripaus valkopippuria
3/4 dl korppujauhoja
1 dl kermaa
2 kananmunaa
voita paistamiseen

Pilko sipulit ja paista ne kevyesti pannulla. Sekoita sipulit jauhelihaan. Lisää mausteet, korppujauhot, kerma ja kananmuna. Pyöritä taikinasta pullia ja paista ne pannulla voissa.



Maa-artisokkaperunamuusi

5 isoa jauhoperunaa
4 isohkoa maa-artisokkaa
sitruunanmehua
1/2 dl maitoa
1/2 dl kuohukermaa
suolaa
ripaus muskottipähkinää
tuoretta persiljaa

Kuori ja lohko perunat ja maa-artisokat. Keitä ne sitruunanmehulla maustetussa vedessä. Kun perunat ja maa-artisokat ovat pehmenneet, kaada noin puolet keitinvedestä pois. Soseuta.

Lisää maito, kerma ja mausteet. Sekoita ja koristele persiljalla.



Konjakkikermakastike

2 dl kuohukermaa
3 rkl konjakkia
1 1/2 dl Dijon-sinappia
1 tlk hunajaa
1 rkl soijaa
mustapippuria
(ripaus suolaa)

Kaada kerma paistinpannulle ja anna lämmetä. Lisää muut aineet ja sekoita. Suolaa kannattaa lisätä vain, jos soija ei mielestäsi riitä.




Viinisuositus: italialainen Tommasi Ripasso Valpolicella, 2010.


Niin, ja jos sitä portviinikastiketta haluaa maistella, kuulin, että Helsingin Kamppiin avatusta Lusikka-ravintolasta saa todella hyvää portviinikastiketta. En ole vielä itse kokeillut, mutta lisäsin listalle :)

2 kommenttia:

  1. Nam, tosi maukkaalta kuulostaa! Täytyy kokeilla joskus.
    Ja kirjakin tekee mieli tämän perusteella lukea. Onneksi se kuulemma löytyy vanhempien kirjahyllystä... (siinä meni sekin isänpäivälahjaidea ;))

    VastaaPoista
  2. Hei, Veema!

    Ruoka oli hyvää. Ruokaseura kehui etenkin konjakkikermakastiketta. Se ei ole mikään kevyt kastike, mutta erittäin maukas :)

    Mukavia lukuhetkiä sinulle!

    VastaaPoista