sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Merisiikaa suolakuoressa

Elämän suola. Mitä sillä tarkoitetaan, on yksilöllinen valinta. Mutta perimmäinen merkitys on sama - se on asia, joka maustaa elämän. Tekee siitä meille nautinnon.

Anna-Leena Härkösen teoksessa Ei kiitos päähenkilö Heli on kadottanut elämästä läheisyyden. Ehkei nyt täysin elämän suolaa, mutta sinnepäin.

Ongelmien keskellä painiskelevat Heli ja hänen aviomiehensä Matti lähtevät lomamatkalle Santorinille. Helin haaveissa siintää romanttinen reissu, johon seksi kuuluu olennaisena osana. Toisin kuitenkin käy.

Elämän suola ja kesälomakohteeni Santorini mielessäni päätin valmistaa siikaa suolakuoressa. Paksun suolakuoren alla uunissa kypsytettävä kala on yleinen herkku Välimeren maissa. Itse en ollut sitä ennen kokeillut, mutta nyt väittäisin, ettei helpompaa tapaa valmistaa herkullista uunikalaa juuri ole.

Kala pysyy pehmeänä ja mehukkaana suolakuoren suojassa. Seurana voi tarjota vaikka perinteistä perunamuusia kunnon voinokareella sekä kreikkalaista salaattia.

Ruoka on elämän suola :) Se tekee elämästä hitusen parempaa joka päivä!

Ja suola - se tekee ruoasta astetta parempaa.


Siikaa suolakuoressa

4 annosta

kokonainen siika (noin 850 g)
1/2 luomusitruuna
1/2 tl valkopippuria
1 nippu persiljaa
4 oksaa tuoretta timjamia
4 dl karkeaa merisuolaa

Lämmitä uuni 200 asteeseen.
Perkaa kala, mutta älä suomusta. Poista kidukset.
Hiero sitruunaa kalan sisään. Mausta valkopippurilla kevyesti.
Asettele yrtit kalan sisään ja pirskota niiden pinnalle hieman sitruunan mehua.
Laita uunivuoan pohjalle noin sentin kerros suolaa.
Aseta kala suolakerroksen päälle ja peitä kala kokonaan suolalla.
Kostuta suolaa pirskottamalla pinnalle hieman vettä.
Nosta kala uuniin ja paista noin 30 minuuttia.
Ota kala uunista. Nosta varovasti suolakuori ja nahka.
Tarjoile kala perunamuusin ja salaatin kera.






2 kommenttia:

  1. Hei osasit valita maukkaan kalan esittelyyn, siika on ainakin minun suosikkikalani, se on muunneltavissa moneen ja monen ruokalajin kanssa eri versioihin. Sinun herkkulautasesi esim. näyttää erittäin makoisalta aterialta.

    VastaaPoista
  2. Siika on kyllä superherkku! Harmi, ettei sitä oikein saa Helsingistä muuten kuin merikalana. Mutta maistuvaa se on niinkin - ja tällä ohjeella valmistettuna erittäin edullista ja todella hyvää.

    Herkullista kevättä sinulle!

    VastaaPoista