sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Tavallisten ihmisen arkiherkku

Pitkä työpäivä takana, kello käy kuutta, lapset ovat kiukkuisia. Siinä ei välttämättä tule ensimmäisenä mieleen, että alkaisi kokata kanakeittoa omasta liemestä. Pöytään pannaan jotain, mikä valmistuu nopsaan ja täyttää vatsat.

Itse olin onnellisessa asemassa lapsena siksikin, että meidän isä oli usein aikaisin kotona ja ehti tehtailla pöytään ruoan, kun äiti oli vasta kotimatkalla. Ruoka oli silti tuiki tavallista arkiruokaa, nakkikastiketta, broilerinkoipia & riisiä, pannulla voissa paistettua kalaa, lihakeittoa, verilettuja, paistettua maksaa...

Jauhelihaa meillä käytettiin selvästi vähemmän kuin monissa muissa lapsiperheissä. Raija Orasen Ruusun aikaa lukiessani mieleen palautuivatkin muistot silloisen parhaan ystäväni perheen ruokalistasta, joka oli hyvin toisenlainen kuin meillä kotona. Broilerin suikaleita ei meillä nähty kuin vasta 2000-luvulla.

Joskus hämmästelin, miksi monissa perheissä syötiin lähes pelkästään jauhelihakastiketta ja spagettia. Tai näin ehkä ajattelin. Ja saatoin olla joskus vähän kateellinenkin. Etenkin silloin, kun meillä oli tarjolla  hernekeittoa, jossa oli makua antamassa isoja sian sorkkia. Lapsena en ehkä osannut arvostaa tätä perinteistä reseptiä, jonka avulla syntyy kyllä paras hernekeitto. Nyt sen tiedän ja ymmärrän.

90-luvulla jauheliha oli kuitenkin pop. Myös Ruususilla kokataan jatkuvasti jauhelihaa. Päätinkin kokeilla pitkästä aikaa jauhelihakastiketta ja spagettia.


Onko sinulla jauhelihakastikkeen resepti, joka on takuuvarma ja taivaallisen hyvää? Kuulen mielelläni, jotta pääsen kokeilemaan :)




Jauhelihakastike

2 valkosipulin kynttä
1 iso sipuli
oliiviöljyä
400 g luomu naudanjauhelihaa
3 rkl chilikastiketta
500 g hyvää tomaattimurskaa
1 tlk sokeria
1/2 tlk suolaa
mustapippuria
1 nippu tuoretta basillikaa
1/2 nippua lehtipersiljaa

spagettia
suolaa

Pilko sipulit ja kuullota ne runsaassa oliiviöljyssä miedolla lämmöllä. Lisää jauhelija pannulle. Ruskista.

Kaada ruskistuneen jauhelijan joukkoon chilikastike ja tomaattimurska. Mausta sokerilla, suolalla ja pippurilla. Anna kypsyä hetki.

Lisää lopuksi tuoreet hienonnetut yrtit. Anna kastikkeen muhia noin 20 minuuttia pienellä lämmöllä.

Keitä sillä aikaa spagetti runsassuolaisessa vedessä.

Tarjoile hyvien juttujen ja mukavien muistojen kera!


Psst!

Ei muuten silloin, 90-luvulla, käyty ravintolassa 80 euron illallisilla. Niin kuin nykyään. Tällä viikolla nautimme illallisen Farangissa. Maistelumenu ja viini maksoivat saman verran kuin meidän perheen kerran vuodessa ravintolassa vietetty ilta 90-luvulla. On ne ajat toisenlaiset...


3 kommenttia:

  1. Meillä ei saanut spagettia jauhelikastikkeen kanssa, vaan piti syödä perunaa. Sain keittää makaronia lisukkeeksi, mutta ei koskaan pelkästään sitä :)

    VastaaPoista
  2. Oikein herkulliselta kuulostaa tämä!

    Mutta, jostain syystä vaan tomaattikastike on aivan täydellistä vasta sitten, kun sen on oikeesti antanut porista useamman tunnin. Mun kärsivällisyys ei meinaa riittää, miehellä onneksi kyllä. Joten joskus viikonloppuisin saanut täydellistä pastakastiketta parmesanin, patongin ja punaviinin kera :)
    Maustevinkit pitää kysyä siltä mieheltä....

    VastaaPoista
  3. Veema, se on totta. Kannattaa antaa muhia pitkään. Niin tulee maukkaampaa.

    Ja sulle SuonHelmi, peruna oli perusruokaa silloin Ruusun ajan aikaan meillä Itä-Suomessa. Ei sitä usein makaronilla, saati pastalla herkuteltu :)

    VastaaPoista