sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Maan korvessa kulkevi lapsosen tie

Äitini lauloi tuota virttä meille lapsena. Se on jotenkin surullinen, pelottavakin virsi. Mutta samalla kaunis ja lohduttava.

Saman virren olemme laulaneet monta kertaa nyt aikuisenakin. Ja usein saan sitä laulaessa kyyneleet silmiini. Vaikka on jo aikuinen, sisällä on silti aina lapsi. Tie on liukas näin aikuisenakin. Ja ajoittain aika pimeä.

Mutta tämä virsi koskettaa silti eniten, kun katsoo pieniä lapsia. Miettii heidän matkaansa. Miten paljon sen aikana voi sattua ikävää, pahaakin. Kuten laulussa sanotan, pitää vain luottaa. Joku meitä suojelee - ja pitää huolta.

Sain tänään katsella taas yhden pienen ihmisen matkan alkamista. Toivoa hänen reitilleen kättä, johon voi tarttua. Kunnian olla hänelle yksi niistä käsistä.


Maan korvessa kulkevi lapsosen tie, vaan ihana enkeli kotihin vie. Niin pitkä on matka, ei kotia näy, vaan ihana enkeli vieressä käy, vaan ihana enkeli vieressä käy.

On pimeä korpi ja kivinen tie ja usein se käytävä liukaskin lie. Oi pianhan lapsonen langeta vois, jos käsi ei enkelin kädessä ois, jos käsi ei enkelin kädessä ois.

Maan korvessa kulkevi lapsosen tie, vaan ihana enkeli kotihin vie. Oi laps, ethän milloinkaan ottaa sä vois, sun kättäsi enkelin kädestä pois, sun kättäsi enkelin kädestä pois.







3 kommenttia:

  1. Onnea uudesta tehtävästä, se onkin tärkeä ja iloinen asia olla tukena ja mukana lapsen elämässä, lapsella on turvajoukot ympärillä, joihin voi luottaa täällä kieltämättä melkolailla kovassa maailmassa.Sinun kättä tarvitaan moneen kuten blogisi osoittaa, tämäkin on niin kauniisti kirjoitettu, kynämestari.

    VastaaPoista
  2. Kiitos teille molemmille!

    Kummius on kaunis asia <3 Siitä kirjoittaakin mielellään...Katsotaan, miten tarina tästä jatkuu. Varmasti kaikkea ihanaa on edessä tämän pikkuisen prinsessan kanssa.

    VastaaPoista