tiistai 7. tammikuuta 2014

Kuntoruokaa ja varmat venytykset

Joko on kunto-ohjelma valmis? Jos, niin peukku sille. Jos ei, niin ei hätiä. Joulun voi katsoa jatkuvan Nuutin päivään saakka, eli ensi viikkoon on vielä aikaa :)

Liikunnan lisäksi näin tammikuussa tekee mieli kasviksia. Raikkautta jouluherkkujen jälkeen. Harmi, että meillä Suomessa kasvikset eivät ole aivan parhaimmillaan näin sydäntalvella.

Olen kuitenkin päättänyt pitää ainakin yhden aidon kasvisruokapäivän viikossa. Minut on vakuutettu siitä, että pystyn siihen.

Tänään oli kokeilun ensimmäinen päivä. Hienosti meni! Pitää vain muistaa syödä tasaiseen tahtiin päivän mittaan. Katsotaan, miten kokeilu etenee, sillä haluaisin välttää myös hiilareita työpäivän aikana, mutta ilman niitä kasvisruoka voi olla haasteellinen vaihtoehto...

Oli lautasella kanaa tai ei, kasviksia aion lisätä joka tapauksessa. Nehän on niin nättejäkin! Viime viikolla käynnistynyt Liha kuriin -projekti alkoi vesijuoksu-(kana)salaattipäivällä. Okei, siinä oli vielä se kana, mutta kuitenkin.

Eikä muutenkaan unohdeta kokonaan niitä herkkuhetkiä. Pitäähän kuntoilunkin jälkeen vähän venytellä... :)


Kana-sellerisalaatti sinihomejuustokastikkeella

3 maustamatonta kanafilettä
suolaa
pippuria
2 rkl öljyä
40 g sinihomejuustoa (jos tuhtia, maistele ennen kuin lisäät)
1 tl dijonsinappia
1 rkl vaaleaa balsamiviinietikkaa

100 g rucolaa
100 g salaattia
2 sellerin vartta
puolikas kurkku

4 rkl persiljaa pilkottuna
25 g saksanpähkinöitä
kourallinen viinirypäleitä

Pilko kanafileet ja paista ne pannulla. Mausta makusi mukaan kevyesti suolalla, pippurilla ja halutessasi currylla. Lisää joukkoon sinihomejuusto ja anna sen sulaa kanapalojen joukkoon.

Nosta kanapalat lautaselle. Lisää pannulle jääneen kastikkeen sekaan dijonsinappi, balsamiviinietikka ja tilkka öljyä. Sekoita kastikkeeksi.

Pese kasvikset ja revi tai pilko ne kulhoon. Kaada sekaan hieman jäähtyneet kanapalat. Lisää joukkoon pesty persilja, saksanpähkinät ja halutessasi viinirypäleitä halkaistuina.

Nosta lautaselle salaattia ja kaada päälle kastiketta pannulta.





Muista lopuksi kunnon venyttelyt ja hetki itselle....


1 kommentti:

  1. olen opetellut syömään selleriä, eikä se enää maistukaan pahalta, selleri on monipuolinen ravinne, edistää ja vilkastuttaa mm. verenkiertoa, siis selleriä pöytään. Venytykset tekevät terää, kiitos muistutuksesta, nyt alkaa taas kuntoilu.

    VastaaPoista