Isänmaan juhlaa

Eilen kippisteltiin jälleen isänmaalle. Sauli piti vastaanottoa Tampereella, minä Helsingissä. Tarjoilut olivat molemmissa juhlissa hyvin samanlaiset.

Sitä vain mietin, että tarjoiltiinko Tampere-talossa oikeasti Sorsalammen silakoita? Kun se Sorsapuiston lampi on kyllä aika mutainen, ei siitä kannattaisi ehkä syöntikalaa pyytää...

Itsenäisyyspäivän televisiolähetys on mukava perinne, mutta ajoittain siitä tulee vaivaannuttava, jos toimittajat kyselevät isänmaan ja itsenäisyyden merkityksestä yhteyksissä, joihin se ei ehkä sovi. Näin kävi muutaman kerran tänäkin vuonna.

Isänmaallisuuden ja sen merkityksen miettiminen on kuitenkin hyvä asia. Olenko minä isänmaallinen? Miten se näkyy? Mitä itsenäisyys merkitsee nyky-Suomessa?

Minusta asia tiivistyi eilisessä lähetyksessä, kun lapsi- ja nuorisokuoro lauloi Finlandia-hymnin. Kuorossa oli mukana tummaihoinen poika. Sellainen meidän Suomemme on nykyään - moninainen. Toki kyyninen voisi ajatella, että tilanne oli tekemällä tehty, mutta siitäkin huolimatta se kuvaa hyvin nyky-Suomea.

Tämä näkyi myös omassa itsenäisyyspäivän juhlassani. Perinteisiä herkkuja, uusia makuja.

Onnea 96-vuotias Suomi! Olet ihan hyvä tällaisena, mutta aina pitää kasvaa ja kehittyä. Kuten meidän kaikkien :)

 Itsenäisyyspäiväviikonlopun juhlinta alkoi lapsuudesta tutuissa tunnelmissa. Eräänlaista itsenäisyyttä tämäkin.

Hernekeitto on itsenäisyyspäivän perinneherkku. Tämä tuli suoraan tölkistä, mutta maustoin sitä rosmariinilla ja tilkkasella Dijon-sinappia.

Vuohenjuusto-granaattiomenasalaatti. Tämä kuvastaa valkoisten ja punaisten yhdistymistä yhtenäiseksi Suomeksi. Kun nyt kerran Tampereella juhlittiin... :D

Suomalaisuus tiivistyy sinihomejuustossa. Se ei ehkä aina ole pöydän kaunein kukkanen, mutta sopii mainiosti monenlaiseen yhteyteen - ja peittää usein muut alleen vahvuudellaan (se kuuluisa suomalainen sisu).

Tavallinen piparkakku sai päälleen (rosoisen) pistaasi-juustokuorrutteen. Sellainen meidän Suomikin on tänä päivänä. Kippis sille!