Pannukakkua Ahvenanmaalta – ja itse keitettyä hilloa
Niin se loma meni, mutta kesä jatkuu. Tämä on ihanaa aikaa, sillä nyt saa nauttia kaikesta tuoreesta. Ei tarvitse kuin kävellä metsään, niin saa herkulliset marjat aamupalajogurttiin. Näin tein itse kesämökillä monena päivänä, eikä aamu voisi juuri paremmin alkaa.Kesä on herkuttelun aikaa. Kesämökillä paistuivat niin muurinpohjaletut kuin tuoreista mustikoista tehty marjapiiras.
Maistelin Peppi Pitkätossun kotikulmilla Gotlannissa paikallista pannukakkua. Sitä syödään takuulla myös Huvikummussa. Peppi tekee pannarin aivan omalla tavallaan, mutta minä päätin kokeilla Ahvenanmaan pannukakkua Glorian Ruoka & Viini -lehden tapaan. Hyvää oli!
Pannarin seuraksi sopii esimerkiksi itse tehty hillo. Tämä kesä ei ehkä ollut vuosisadan paras marjakesä, mutta itse sain pakastimen täyteen metsän herkkuja. Nykyään kerään mustikatkin suoraan rasiaan, joten ne säilyttävät koostumuksensa. Talvella on ihana avata pakkasessa ollut astia ja muistella kesää, jolloin rasia tuli täytettyä itikoiden inistessä korvan vieressä ja auringon kuumottaessa selkää.
Kiitos vattumato, että et tullut tielleni! Vastaan tuli ihania, isoja ja meheviä vadelmia. Myös mustikat olivat loppulomasta muhkeita. Kyllä kelpasi kerätä ja purkitella.
Ahvenanmaan pannari
3 kananmunaa
1 dl sokeria
1/2 tl suolaa
2 t kardemummaa
1 1/2 dl vehnäjauhoja
2 dl mannapuuroa
7 dl maitoa
Vatkaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon muut ainekset. Anna taikinan turvota 15-30 minuttia.
Laita uuni lämpeämään 225 asteeseen. Vuoraa uunipannu tai korkealaitainen uunipelti leivinpaperilla. Kaada taikina pellille. Paista uunissa noin 30 minuuttia.
Tarjoa pannaria vaniljajäätelön ja mansikoiden tai itse tekemäsi hillon kera.
Kuningatarhillo
noin 4 l vadelmia ja mustikoita (mustikoita selvästi enemmän kuin vadelmia)
noin 1 kg hillosokeria
1 dl vettä, mutta vain jos marjat eivät ole nauttineet sateista
Nosta puhdistetut marjat kattilaan. Lisää joukkoon vettä, mutta vain, jos kesä on ollut kuuma ja kuiva. Vettä ei välttämättä tarvita, katso, miten seos alkaa kehittyä.
Kuumenna, kunnes seos alkaa höyrytä. Kaada sekaan hillosokeri hiljalleen sekottaen.
Keitä hilloa noin 10 minuuttia. Anna seoksen jäähtyä noin 30 minuuttia.
Kuumenna lasiset hillopurkit uunissa. Annostele hillo purkkeihin, sulje huolellisesti ja säilytä kylmässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti