tiistai 3. maaliskuuta 2015

Unohtumaton aamiainen

Fifty Shades of Grey -kirjassa syödään luonnollisesti lemmenruokaa ostereita. Niillä herkutteluun löydät vinkit täältä.

Päätin kuitenkin kokkailla kirjan toisen ruokateeman mukaan. Villien öiden jälkeen Anastasia ja Christian nimittäin syövät kunnon aamiaista.

Aamupala on ihana keksintö! Etenkin viikonloppuisin, kun on (ainakin joskus) aikaa tehdä ja syödä ilman kiirettä.

Rakastan etenkin sunnuntaiaamuja. Silloin saa usein herätä rauhassa, lukea Hesarin kerrankin kunnolla ja kuunnella radiota, josta tulee yleensä hyviä musiikkiohjelmia juuri sunnuntaiaamuisin.

Minusta on erityisen ihanaa nousta kahvinkeittimen porinaan. Avata hiljalleen silmät, kun kahvi alkaa tuoksua keittiöstä.

Anastasia kokkaa Christianille pannukakkua. Olen itsekin tehnyt usein pannukakkua - suosikkejani ovat Sara la Fountanin amerikkalaiset pannukakut vaahterasiirapilla.

Tällä kertaa päätin tehdä pannukakkua juusto- eli ternimaidosta.

Oli muuten hyvää! Jos saat jostain käsiisi, niin pyöräytä tämä aamulla sille, joka nukkuu vierelläsi.

Äläkä unohda kosketusta!!!! Sattumalta Karjalaisessa (johon minulla on erityinen suhde ;) oli äskettäin artikkeli kosketuksesta ja sen merkityksestä meille kaikille.

Fifty Shades of Greyn Christian ei anna koskettaa itseään. No, siitä ei sitten seuraa hyvää.

Kosketelkaa toisianne!



Maailman pehmein pannukakku

3 kananmunaa
4 dl juusto- eli ternimaitoa
4 dl kevytmaitoa
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
75 g voita

Riko kananmunat kulhossa.
Sekoita ternimaito joukkoon.
Yhdistä jauhot keskenään. Lisää kulhoon.
Kaada joukkoon kevytmaito.
Mausta suolalla ja sokereilla.
Anna taikinan vetäytyä noin 30 minuuttia.
Sulata voi. Anna sen jäähtyä hetki.
Sekoita voi muiden ainesten joukkoon.
Laita uunipellille leivinpaperi.
Kaada taikina pellille.
Paista 225-asteisessa uunissa noin 35 minuuttia tai kunnes pannukakun pinta on kauniin ruskea.
Pannukakku saa jäädä hieman raaksi. Anna sen vetäytyä hetki ennen tarjoilua.
Tarjoa esimerkiksi kermavaahdon, vadelmien ja tyrnimarjojen kera.


Unohtumattomat aamut...

On aamuja ja aamiaisia, jotka eivät unohdu. Niihin liittyy muistoja ja niitä on edeltänyt hetkiä, joita ei halua unohtaa. Ne ovat aamuja, jolloin toivoo, ettei päivä alkaisi. Olisi vain aina aamu.








3 kommenttia:

  1. Hei Mistähän tuota ternimaitoa mahtaa saada, vois kokeilla uutta makuelämystä pannarissakin? Kevätterveisin Kirja ja Krdemjumma-blogistille, saat aina innostumaan uusista asioista, täällä toinen blogisti pähkäilemässä tuotoksiaan.

    VastaaPoista
  2. jOotan kovasti josko joku mullekin paistaisi pannarit sunnuntaiaamuna valmiiksi hyvän musiikin kera. Ihania heräämisaamuja sinne hyvä blogin pitäjä, pysyt näköjään pirteenä monilla eväillä ja eleillä, ihailtavaa.

    VastaaPoista
  3. Voisko ihanammin aamun enää alkaa, herkullista pannaria, halauksia, ruusuja, tämä pitää toteuttaa, Thanks´for You, You are wonderfull. Halinalle

    VastaaPoista