sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Kesäseikkailu Peppi Pitkätossun tyyliin

Kun jotain odottaa kuukauden, kestää hetki, että ymmärtää saavuttaneensa tavoitteen. Se on kesäloma nyt! Ihanat viisi kokonaista viikkoa kirjoja, hyvää ruokaa, ei kelloa ja nettiyhteys ainakin osan aikaa poikki.

Vielä ennen lomaa kävin alkuviikosta työreissulla Gotlannissa. Olin käynyt saarella kerran aiemminkin, kun olin ehkä 5-vuotias. Sain jo tuolloin kuulla, että yhden suosikkisatuhahmoni, Peppi Pitkätossun, vaaleanpunainen huvila Huvikumpu sijaitsi saarella. En kuitenkaan päässyt tapaamaan Peppiä, koska vanhemmat halusivat nähdä saaren kuuluisat tippukiviluolat.

Astrid Lindgrenin Peppi on aina ollut idolini. Ehkä siksi, että hän on punatukkainen eikä niin kovin suloinen lapsi. Aivan kuten minäkin. Lisäksi Peppi on rohkea ja itsepäinenkin. Hän tekee juuri niin kuin halusi. Sellainen minäkin halusin aina olla, vaikka en kyllä kovin usein uskaltanut.

Peppi Pitkätossu Etelämerellä, WSOY 2005
Yksi suosikkitarinoistani oli jo lapsena Astrid Lindgrenin Peppi Pitkätossu Etelämerellä. Kuuntelin kirjaa kasetilta esimerkiksi silloin, kun olin sairaana kotona. Tarina oli ihana - Tommi ja Annikka pääsivät Pepin kanssa matkalle kauas Etelämeren saarelle.

Minäkin aion lähteä tänä kesänä etelään, kauas Helsingin maisemista. Sukellella, syödä hyvin, katsella tähtitaivasta, istua myöhään yöhön ulkona...

Enkä aio tehdä lainkaan niitä asioita, joita aikuisena kuuluu tehdä. Otan kyllä lenkkitossut mukaan, mutta käyn juoksemassa vain, jos oikeasti haluan. Pieni seikkailu vailla järkeä kuulostaa nyt oikein hyvältä! Siksi luinkin Peppi Pitkätossu Etelämerellä -kirjan heti lomani alkajaisiksi. Otin siitä vähän vauhtia lomaan:

"Peppi oli loistavalla tuulella. Hän taputti Herra Tossavaista, joka varovasti kulki edestakaisin pöydällä olevien lautasten välissä, hän taputti Tommia ja Annikkaa, hän vuorotellen vihelsi ja lauloi, otti silloin tällöin pieniä iloisia tanssiaskeleita eikä näyttänyt huomaavan Tommin ja Annikan masennusta.

- On ihanaa päästä taas joksikin aikaa merille, hän sanoi, Ajatelkaa merta ja vapautta!

- Ja minusta on hurjan jännittävää nähdä Kurrekurredut-saarikin. Siellä saa maata pitkin pituuttaan rannalla ja kastaa isovarpaansa oikeaan Etelämereen, ja tarvitsee vain avata suunsa, niin kypsä banaani tipahtaa suuhun."

Mitäpä muuta sitä ihminen tarvitsee lomallaan. Minä aion sulkea koneen ja olla hetken irti verkostoista. Ja lukea hyviä kirjoja syksyä varten. Niitä on jo vino pino odottamassa. Toivottavasti nähdään taas loman jälkeen!





keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Herkkuhetkiä Tallinnassa

Tallinna osasi taas yllättää. Kävimme tyttöjen kanssa useammassa kivassa ravintolassa, joista sai oikein maukasta ruokaa. Tässä muutamia maistiaisia.

Kahvik Moonin maukkaita alkupalaleipiä. Osoite on Võrgu 3.

Kahvik Moonin lohta, punajuurihummusta ja parsaa. 12 euroa ja todella hyvää.

Samaisen ravintolan vuohenjuustosalaatti, 8 euroa.

Cafe Amoren pavlova oli iso, tästä makupalasta riittäisi kahdellekin. Hinta 4,50 euroa.

Pavlovan kanssa lasi kuplivaa...ja annos aurinkoa. Cafe Amoren osoite on Harju 5.


Ravintola Neikidin ankkaa ja normaalia suurempaa couscousia. Osoite on Wismari 3.
Paikallisia naksuja.

Vuohenjuustosalaatti F-Hooneen tapaan. Osoite Telliskivi 60 a.

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Varhaiskaali ei haise padassa yhtä pahalle kuin tavallinen

Sofi Oksasen Puhdistus tuoksuu minusta kaalille. Tavallisesti tuo tuoksu, varsinkin rappukäytävässä, on raskas ja tunkkainen, läpitunkeva. Mutta Aliiden vanhaan mökkiin se tuoksuu sopii.

Kaali on erittäin terveellistä, joten sitä kannattaisi popsia usein. Ongelmana on juuri hajuhaitat, joita siitä syntyy. Näin kesällä ratkaisu löytyy varhaiskaalista. Se ei haise lainkaan niin pahalle kuin tavallinen kaali. Nyt kannattaa syödä kaalia!


Varhaiskaalipata

2 pientä sipulia
öljyä
400 g jauhelijaa
500 g varhaiskaalia
5 pienehköä porkkanaa
3 valkosipulin kynttä
3 dl vettä
3 rkl soijaa
1 tl inkivääritahnaa
timjamia
suolaa & pippuria
1 dl kermaa, jos haluaa

Suikaloi varhaiskaali ja porkkanat. Pilko sipulit ja murskaa valkosipulinkynnet.

Paista sipulit öljyssä padassa. Lisää jauheliha ja ruskista. Kaada sekaan porkkanat ja varhaiskaali. Anna kasvisten hautua hetki.

Lisää kiehautettu vesi ja valkosipulit murskattuna. Kaada sekaan noin viiden minuutin kuluttua soija, inkivääritahna ja timjami. Anna padan hautua miedolla lämmöllä noin 20 minuuttia.

Lisää lopuksi suola, pippuri ja halutessasi kermaa. Anna padan hautua vielä hetki.







perjantai 14. kesäkuuta 2013

Tallinnan turistihotelli on kaukana Puhdistuksen Aliiden mökistä

Vietimme viime viikonlopun tyttöporukalla Tallinnassa. Kävimme kauneushoidoissa, söimme hyvin ja nautimme aurinkoisista maisemista.

Näin kesällä 2013 Tallinnan keskusta näyttää samalta kuin melkein minkä tahansa pienen keskieurooppalaisen kaupungin keskusta. Hämmästelimme taas tyttöjen kanssa, miten niin lähellä Helsinkiä voi olla niin lomatunnelmissa ja niin ulkomailla.

Viro on siis lähellä meitä suomalaisia, mutta sen lähihistoria on usein melko kaukana. Emme juuri mieti sitä. Sofi Oksasen Puhdistus oli tästä syystä herättelevä elämys. Luin kirjan ensimmäisen kerran, kun olimme menossa samaisella tyttöporukalla Tallinnaan pari vuotta sitten. Tuolloin kävimme kiivasta keskustelua kirjasta Tallinkin kahviossa.

Puhdistus, WSOY 2008
Puhdistus on paitsi koskettava kertomus, myös aito aistielämys. Heti kirjan alussa päähenkilö Aliide Truu pyydystää kärpästä. Pystyin lukiessani haistamaan Aliiden mökin tuoksun - kaalin, kuluneen puun, sadesään tuoman kosteuden nurkissa. Myöhemmin kirja tuoksui säilykkeiltä, keitetyiltä tomaateilta, etiikalta. Ja toki paljon muultakin, mitä ei halua muistella. 

Monelta suomalaiselta turistilta varmasti unohtuu helposti, että Viro itsenäistyi vasta parikymmentä vuotta sitten. Minun ikäisiäni ihmisiä pakeni Virosta Suomeen, kun maa oli vielä neuvostovallan alla. He olivat silloin lapsia, mutta muistavat sen kyllä. Se tuntuu jotenkin absurdilta.

Ehkä Sofi Oksanen onnistui hätkähdyttämään monia meistä. Kirja on tarina siitä, mikä olisi voinut olla täyttä totta myös Suomessa. Ja siitä, millaisia meistäkin olisi voinut tulla. Itsellemme ja läheisillemme.

"Levottoman valvomisen jälkeen Aliide keksi verhot. Hän oli tuijottanut ja tuijottanut, tuijottanut mustaa yötä, kuuta, kuuttomuutta, kuun kasvua ja pienenemistä ja sen mukana ajan kulumista. Hän oli valvonut ja kaivannut äitiään, jolta olisi voinut kysyä neuvoa, ja kaivannut isäänsä, joka olisi tiennyt mitä tehdä, ketä tahansa, joka olisi osannut sanoa jotain.

Aliide halusi unensa takaisin, Hansin kotiin ja häiritsevän kuun pois ikkunan takaa. Niitä miettiessään hän käsitti, että heidän oli tehtävä verhot. Niin yksinkertaista.

Aliide julisti olevansa uuden ajan ihminen ja haluavansa uuden ajan ihmisen verhot, kylän ensimmäiset kokoverhot. He ottivat tavakseen vetää verhot ikkunan eteen miltei joka ilta."

Moni asia on helppo piilottaa, muiden katseilta ja omasta mielestä. Unohtaa, että ne ovat edes olemassa.




keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Vadelmaunelmia - Brita-kakku kruunaa (viileänkin) kesäillan

Kesällä on melkoinen kiire toteuttaa kaikki talven aikana hatun alla muhineet unelmat. Minullakin on tälle kesälle monta unelmaa, joiden toivon toteutuvan.

Yksi tällainen unelma on hyvä vattukesä. Päättyneen talven aikana oli ihana napata pakkasesta aamupalaksi isoja, meheviä vadelmia ja ripotella niitä luonnonjugurtin pinnalle ja päällystää kokonaisuus hunajalla.

Nyt pakastimessa on enää muutama vadelmarasia, joten toivotaan kovasti, että vattumato pysyy poissa tärkeiltä satoalueilta.

Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolaisen hengessä päätin uhrata osan viimeisistä pakastevademista ja kokeilla Brita-kakkua vadelmilla. Tämä kesäinen herkku on jäänyt itseltäni tätä ennen tekemättä, koska pelkäsin marengin onnistumismahdollisuuksia.

Hetkellisesti usko alkoikin loppua, kun 10 vuotta vanha sähkövatkaimeni kuumeni, mutta valkuais-sokerivaahto ei ottanut kovettuakseen. Ehkä sitä olisi pitänyt sekoittaa vieläkin enemmän, mutta lopputulos oli kuitenkin yllättävän onnistunut.

Brita-kakku sopii mainiosti (alkukesästä huomattavasti viilentyneeseen) kesäiltaan. Pian on loma - ja vadelmat toivottavasti siellä missä pitää!

Brita-kakku (Marttojen reseptiä mukaillen)

Pohja:
125 g margariinia
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 keltuaista
1 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa

Vatkaa sokeri ja margarinii vaahdoksi. Erottele kananmunien valkuaiset ja keltuaiset toisistaan. Lisää keltuaiset sokeri-voi-vaahtoon yksitellen koko ajan sekoittaen. Lisää joukkoon kuivat aineet ja lopuksi maito. Levitä taikina leivinpaperin päälle.

Marenki:
2 valkuaista
1 1/2 dl sokeria

Vatkaa valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Levitä marenki pohjan päälle. Paista uunissa 175 asteessa noin 20 minuuttia tai kunnes pinta on kauniin ruskea. Leikkaa pohja kahteen tai neljään osaan.

Täyte:
2 dl vispikermaa
1 prk Valion vaniljamaitorahkaa
vadelmia ja maun mukaan myös mustikoita

Vaahdota kerma. Lisää joukkoon rahka. Koristele vadelmilla, ja jos tuntuu ja vadelmat loppuvat, mustikoilla.







torstai 6. kesäkuuta 2013

Kateuden kohteena ruskettuneet ruotsalaisprinsessat

Lauantaina meillä suomalaisilla on jälleen kerran mahdollisuus hieman kadehtia naapureitamme. Prinsessa Madeleine menee naimisiin. Luvassa on taas upeita hattuja ja kuninkaallisia vilkutuksia.

Ruotsalaisilla ja suomalaisilla on muutamia muitakin merkittäviä eroja kuin kuninkaallisuus. Tämän huomaa esimerkiksi hiihtolomalla Kanarialla.

Kun suomalainen saapuu rannalle, hänen vihdoinkin toppavaatteiden alta aurinkoon päässyt ihonsa loistaa kalpeana ja yleensä jo ensimmäisen rantapävän jälkeen hieman punakkana. Vieressä makaava ruotsalainen sen sijaan hehkuu kauniissa rusketuksessaan. Näin punatukkaisena tämä ero on tuntunut erityisen merkittävältä.

Tässäkin oli yksi syy siihen, miksi pidin kovasti Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolaisesta.

Vadelmavenepakolainen, Otava 2008
Luin kirjan ensimmäisen kerran, kun olin matkalla Kanadaan, suomalaisten siirtolaisten yhteisöön töihin. Ystäväni oli hienosti oivaltanut, antaessaan kirjan minulle matkalukemiseksi, että näissä kahdessa maailmassa oli paljon samaa. Moni suomalainen lähti Ruotsiin paremman elämän toivossa, mutta jo sitä ennen haaveita erilaisesta elämästä lähdettiin toteuttamaan Atlantin toiselle puolelle.

Kirjan päähenkilön Mikko Virtasen päämäärä on varmasti sama kuin monella suomalaisella. Eikä oman paikan löytäminen vieraasta maasta aina onnistu. Siitä voi seurata ikävyyksiä ja isojakin ongelmia.

Madeleinen häihin osallistuu vain kaksi suomalaista. Tämä voi, kaikesta huolimatta, olla ihan hyvä asia. Muuten voisi käydä niin kuin Nousiaisen kirjassa:

"On häävalssin aika. Suomalaismies seuraa tanssia eturivistä. Hän on alkanut humaltua ja huutelee meille suomeksi. Ihmiset ovat vaivaantuneita. Vain minä ymmärrän mitä hän huutaa.

-Virtanen! Hei Virtanen! Ootko sä se Virtanen siitä meidän yläkerrasta? Ootko sä Abba-Virtanen?

Kun valssi alkaa, hänen huutonsa peittyy musiikin alle. Kesken valssin hän lähtee kuitenkin toikkaroimaan keskeltä tanssilavaa kohti viinapöytää. Lavan reunan kohdalla hän kompastuu johtoon ja lyö päänsä kauttimeen. Häävalssimme keskeytyy. Hehkulampun vaihtamiseen tarvittavien ruotsalaisten määrästä voidaan kiistellä, mutta tarvitaan vain yksi suomalainen pilaamaan häät."

Onneksi olkoon Madeleine! Saat toivottavasti juhlia rauhassa :)

Ja oikeasti, onhan se hienoa, että meillä on tuollainen maa kuin Ruotsi naapurina.





maanantai 3. kesäkuuta 2013

Lepyttelyruoka tuoksuu makuuhuoneeseen saakka

Kisumisu kysyi, mikä olisi mielestäni hyvä lepyttelyruoka, jos mielensäpahoittaja on mökötysvaihteella. Kiitos Kisumisu kysymyksestä!

Minusta lepyttelyruoan tulee tuoksua makuuhuoneeseen saakka. Sen pitää vaatia hieman käsityötä, mutta valmistua nopeasti. Ja ennen kaikkea sen pitää maistua hyvältä, suussa sulavalta.

Oma lepyttelyruokani on katkarapupasta, Sara La Fountainin reseptin mukaan. Oliiviöljyssä paahdetun valkosipulin ja tuoreen, raastetun sitruunankuoren tuoksuja ei voi vastustaa. Kun sekaan lisätään herkkuani katkarapuja, on lepyttelyn tulos erittäin todennäköisesti onnistunut.

Katkarapupasta (Sara La Fountainin ohjetta mukaillen)

1/2 pakettia capellinitäysjyväpastaa
3 rkl oliiviöljyä
3 valkosipulin kynttä, murskattuna
1/2 chili, pilkottuna
250 g isoja kuorittuja katkarapuja
1 luomusitruunan kuori raastettuna
1,5 dl parmesanjuustoa raastettuna
rucolasalaattia
suolaa ja pippuria

Keitä pasta al denteksi. Pastan kiehuessa paista valkosipulit oliiviöljyssä pannulla. Lisää chili, ja kuullota hetki. Lisää joukkoon sulatetut katkaravut ja anna lämmetä.

Kaada pannulle keitetty pasta ja raastettu sitruunankuori. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää joukkoon parmesanjuustoraaste. Sekoita huolella. Koristele annos rucolasalaatilla.

Pirteät ystävämme chili ja sitruuna.



PS. Mikä olisi ruoka, jolla sinua kannattaisi lepytellä? :)


lauantai 1. kesäkuuta 2013

Mielensäpahoittaja, älä kiirehdi ruskeankastikkeen kanssa

Kun mietin reseptiä, joka kuvaisi parhaiten Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajaa, päätös oli nopeasti tehty. Ruskeakastike on ainoa vaihtoehto.

Nykyään ruskeakastike tulee usein pussista. Eräs tuttuni joskus tokaisikin, että kuka ruskeaakastiketta enää edes tekisi itse. Täytyy myöntää, että tämä lapsuudestani tuttu kastike on jäänyt itseltänikin viime vuosina valmistamatta, vaikka äitini usein muistuttaakin ruskeankastikkeen eduista. Ja huomauttaa, että kastikepohjan voi myös pakastaa, kuten hän itse tekee.

Ajattelin, että ruskeakastike on liian yksinkertainen resepti jaettavaksi. Tämä ennakko-odotus oli täysin virheellinen.

Kaivoin isältä saamani valurautapannun kaapista, koska pannu on jo itsessään nostalginen, kuten myös ruskeakastike. Panin pannulle voita ja jauhoja. Hieman aikaa seosta käristeltyäni lisäsin siihen vettä. Tuloksena oli valkoinen mössö, jossa ei ollut häivähdystäkään ruskeaa.

Nimettömän vihjeen pohjalta lisäsin kastikkeeseen löräyksen ketsuppia. Siitä tuli aavistuksen punertava. Enkö osaa valmistaa näin helppoa ruokaa? Vähemmästäkin pahoittaa mielensä.


Soitin äidille. Hän neuvoi, jälleen kerran, että tälle kastikkeelle pitää antaa aikaa. Päätin yrittää uudestaan. Panin jälleen pannulle voita ja jauhoja. Annoin niiden paistua ensin hellalla ensin 5:lla, sitten 3:lla, 4:lla, 5:lla ja 6:lla. Kun seos alkoi oikeasti olla ruskeaa ja näytti siltä, että pian se muuttuisi mustaksi, lisäsin joukkoon kiehahtanutta vettä. Kastikkeesta tuli ruskeaa - ja keittössä tuoksui lapsuuden arki-ilta.
Noin kahden minuutin jälkeen.

Noin kuuden minuutin jälkeen.

Noin 12 minuutin jälkeen.


Ruskeakastike:

noin 2 rkl voita
noin 5 rkl jauhoja
noin 4 dl vettä
suolaa
pippuria
(sipulia pilkottuna)

Sulata voi pannulla. Lisää jauhot. Paista seosta rauhassa, aluksi miedolla lämmöllä. Lisää lämpöä hiljalleen. Kun seos on selvästi ruskeaa, lisää vesi parissa erässä. Mausta kastike.

Jos kastikkeeseen haluaa lisää makua, pannulla voi paistaa ensin pilkottua sipulia voissa ja lisätä jauhot sen jälkeen. Itse en uskaltanut tätä vielä kokeilla. Mausteita voi lisätä oman maun mukaan. Minä käytin tällä kertaa vain pippuria. Makua olisi kyllä voinut olla vähän enemmän...

Tarjoillaan keitettyjen perunoiden, suolakurkun ja voilla voidellun ruisleivän kera.