perjantai 30. elokuuta 2013

Kesä päättyy rapujen kera

Se alkaa nyt  - syksy! Lempivuodenaikani. Rakastan loppukesää ja alkusyksyä. Kirpeitä syysaamuja. Punertuvia puita. Auringon laiskoja säteitä. Pimeneviä iltoja.

Tämä oli kaunis kesä. Se ansaitsee arvoisensa päätöksen - rapujuhlat kesämökillä.




Menu

Pink Mojito
Kukkakaalikeitto

Rapuja, paahtoleipää, majoneesia ja tilliä
Muehlforst Riesling, 2012

Kantarelleja ja pannulla paistettua ahventa
Anselmann Weissburgunder, 2012

Mökkipannacotta









Kukkakaalikeitto

2 pientä sipulia
2 isoa valkosipulin kynttä
oliiviöljyä
1 iso kukkakaali
1 sellerin varsi
6 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
2 dl ruokakermaa
3/4 pakettia Koskenlaskija vahva -sulatejuustoa

Hienonna sipulit ja kuullota niitä öljyssä.
Lisää kattilaan paloiteltu kukkakaali ja pikottu selleri sekä 2 dl vettä. Paista kasviksia hetki kattilassa. Murenna kasvisliemikuutio kiehuvaan veteen. Kaada maustettu vesi kasvisten joukkoon. Keitä hetki.

Soseuta seos sauvasekoittimella. Kaada joukkoon ruokakerma ja sulatejuusto. Anna lämmetä hetki.
Mausta paistetuilla pekonin paloilla.




Ravut

Varaa vähintään seitsemän rapua ruokailijaa kohti.
Tarjoa kypsennetyt ravut uunissa kevyesti paahdetun leivän, majoneesin, tillin ja
tuoreen sitruunan kera.

 Viiniksi sopii esimerkiksi Muehlforst Riesling, 2012.






Mökkipannacotta


Keksejä
Vatkattua kuohukermaa
Tuoreita vadelmia ja mustikoita
Tuoretta minttua

Murenna keksit astian pohjalle. Kaada päälle vadelmia. Lisää nokare vatkattua kermaa.
Koristele mustikoilla ja mintulla.





Tunnelmallista elokuun viimeistä viikonloppua!
Nautitaan syksystä ja pimenevistä illoista - nyt on taas aikaa kirjoille.

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Kalaa pöntössä savustettuna

Kalakeitto, uunikala, pannulla paistettu kala, graavikala, grillattu kala...Kesällä ja mökillä tulee syötyä kalaa. Kun sitä vain joku pyytää. Jatkossahan aion tehdä niin myös itse :)

Ja eihän se tiskistä ostettu kala sitten hetkeen juuri miltään maistukaan, kun on syönyt tuoretta, melkein suoraan verkosta pöytään tipahtanutta ahventa. 

Tove Janssonin Muumipappa ja meri -kirjassa syödään kalaa. Muumipappa innostuu niin kovasti kalastamaan, että saaliit eivät mahdu enää minnekään. Tämäkin on nähty tosielämässä, mutta ei tänä kesänä. Saalista tuli kuitenkin sen verran, että pääsin valmistamaan erilaisia kalaherkkuja.

Kuten savukalaa. Se on ennen kaikkea mökkikala, sillä se pitää nauttia heti. Silloin, kun kala vielä hieman polttelee sormia. Ja mieluiten ulkona, auringon paistaessa.

Meillä kala savustetaan vielä vanhaan malliin, mutta nykyään tarjolla on erilaisia käteviä laatikoita ja pönttöjä. Mikäs sen helpompaa mökkiruokaa.

Savustettu kala (3 kokonaista kalaa)


Suolaa kalat karkealla merisuolalla ennen savustusta, mutta kalan voi suolata myös jälkikäteen, maun mukaan. Anna suolan vaikuttaa tunnista puoleentoista.

Tarvitset:

noin kourallinen leppälastuja
noin 5-7 palaa sokeria

Lastujen ja sokerin tarve riippuu kalojen määrästä ja siitä, ovatko ne fileinä vai kokonaisina. Laita lastut savustuspönttöön. Nosta kalat perästä.








Savusta kaloja niiden koosta riippuen noin 20 minuuttia. Aika riippuu pöntöstä, sen kuumuudesta ja kalojen koosta. Nosta kalat pöntöstä ja anna niiden kuivahtaa hetki.

Nauti lämpimänä!









TÄLLAINENKIN UI VERKKOON!!!
No, ei kyllä minun kalareissuni aikana....



maanantai 26. elokuuta 2013

Näin kalamies saaliin nappaa

Kalastajan tärkein ominaisuus on näppärät kädet. Verkkoon uinut kala ei nimittäin aina lähde irti kovinkaan helposti.

Tämän opin tänä kesänä verkkokalastuskurssilla. En ehkä selviäisi vielä itsekseni ulapalla, mutta tästä se lähtee. Ensi kesänä saan kenties seulottua jo koko verkon omin voimin.

Ja hei, kalastus on hyvää hartiajumppaa :)

Alussa on verkkomerkki, ankkuri ja kasa naruja.

Jee, sinne on uinut kuha
- ja se on sotkenut verkon.

Kokenut sen osaa. Ensin verkko irti suusta ja kiduksista,
sitten vain pujotellaan.

Perkauksen alkuvaiheet: tainnutus ja suomustus.

Perkauksessa on oltava nopea, jotta kala ei
pilaannu auringossa.

Joko osaat? Katso, miten kala käsitellään!



Sitten syömään!

Kalaherkkuja on luvassa pian.

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Muumipapan kanssa merellä

Alkukesästä kerroin, että minulla oli tälle kesälle monta haavetta. Yksi niistä oli oppia kalastamaan verkoilla.

Olen lapsesta saakka käynyt kalassa, mutta tehtävänäni oli yleensä soutaa ja huovata, tai sitten ihan vain istua kyydissä. Tänä kesänä halusin oppia, miten verkot oikeasti lasketaan, koetaan ja nostetaan.

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän haluan kuulla ja oppia vanhemmiltani. Tänä kesänä isäni kertoi minulle esimerkiksi siitä, missä kolkassa mökkikylämme metsiä suppilovahverot kasvavat parhaiten. Ja milloin kannattaa laskea muikkuverkot, jos haluaa muutakin saalista kuin pieniä ahvenia.

Kalastusharjoitusten ohessa luin Tove Janssonin kirjoittamaa kirjaa Muumipappa ja meri. Jostain syystä tämäkin kirja on jäänyt minulta aina lukematta. Jotenkin se varmaan odotti tätä kesää tullakseen luetuksi.

Muumipappa ja meri, WSOY 2010


Muumit ovat olleet taas tapetilla, ja tulevat olemaan entistä enemmän, koska ensi vuonna Tove Janssonin syntymästä tulee kuluneeksi 100 vuotta. Helsingin Sanomien Teemalehti 2/2013 käsitteli Janssonia. Sitä lukiessani päätin, että luen jonkin muumikirjan nyt kesällä.

Muumipappa ja meri -kirjassa Muumipapalla on unelma, jota hän lähtee tavoittelemaan perheensä kanssa. Muumipappa haluaa seikkailla, muuttaa majakkasaarelle asumaan. Hän aikoo ryhtyä majakanvartijaksi.

Tavoitellessaan unelmaansa Muumipappa unohtaa läheistensä tarpeet. Hän ei huomaa, että perheen muut jäsenet eivät koe oloaan saarella koko ajan kotoisaksi. Muumipappa ei näe, että Muumimamma kaipaa kotipuutarhaansa. Eikä sitä, kun Muumipeikko hiipii yöllä levottomana salaiseen piilopaikkaansa, jossa kokee olevansa suojassa.

Tarina kuulosti hyvinkin tutulta. Joskus jokin unelma kasvaa niin tärkeäksi, että ihminen muuttuu itsekkääksi tavoitellessaan haavettaan. Eikä siinä sinällään ole mitään pahaa, mutta joskus voisi olla hyvä pysähtyä pohtimaan, mikä on unelman hinta. Paljosta on valmis luopumaan, jotta saa sen yhden unelman toteuttaa? Jos se unelma ei sitten vastaakaan täysin haaveita...? Ja onko unelma oikeasti sen arvoinen, että sen vuoksi satuttaa tai pahimmillaan unohtaa läheisensä?

No, se riski on toisinaan vain otettava. Kannatan unelmien eteen ponnistelua, ehdottomasti. Eiväthän unelmat ainakaan kaikille avaudu itsestään, vaan niiden eteen pitää nähdä vaivaa.

Kuten nyt tämä kalastus. Sehän ei suinkaan ollut niin helppoa kuin ajattelin. Meille kävi järvellä hieman samalla tavalla kuin Muumipapalle ja Muumipeikolle heidän nostaessaan verkkoja Seikkalu-nimisellä veneellään:

– Katso, miten soudat! huusi isä. – Pidä silmällä kohoa ja varo aaltoja, muuten ajaudumme maihin!

Muumipeikko tarttui vasempaan airoon ja kiskoi minkä jaksoi. Seikkailu pyrki kääntymään koko ajan tuulen mukana ja keikkui paikallaan aaltojen pohjissa.

– Ulommas, ulommas! huusi isä perästä. – Käännä! Ei, toiseen suuntaan. Peruuta. Peruuta! Hän makasi vatsallaan perätuhdolla ja koetti tarttua kohoon. – Ei, ei, ei, ei; tännepäin! Tarkoitan tuonnepäin.

Kuulostaa tutulta, mutta otin ohjeet onkeeni. Kuten Muumipeikkokin kirjassa toteaa: on hienoa, että isä haluaa jakaa tärkeän hetken minun kanssani.

Mitä kalareissussa tapahtui – se selviää seuraavassa jaksossa :)



torstai 15. elokuuta 2013

Salvia ja voi tekevät perunalle ihmeitä

Tänään oli kaunis ilta. Helsingissä oli vielä kahdeksan jälkeen 20 astetta lämmintä. Lämpö, ilta-aurinko ja tuoksut veivät aatokset Italiaan.

Tässä meidän kulmilla voi joskus kuvitella olevansa Toscanassa. Ainakin silloin, kun kiipeää tuohon läheiselle nyppylälle ja katselee auringonlaskua...Kaikki eivät aina saa tunteesta kiinni, mutta minusta yhtäläisyys on huomattava. Siksi sain ajatuksen kokata jotain italialaista iltaruoaksi.

Annakaisa Iivarin kirjassa Juhannus italialaiseen tapaan kokataan lukuisia erilaisia ruokia. En muista, mainitaanko perunagnocchit Iivarin kirjassa, mutta nämä perunapallerot ovat tyypillistä herkkua Toscanan alueella. Siis siellä, missä vietin kesääni.

Vanhempani saivat reissussa tehtäväkseen valmistaa näitä nopeita perunaherkkuja. Majapaikkamme kirjapinosta löysin keittokirjan (sori tekijät, mutta en muista nyt kirjan nimeä tai teitä), jossa oli perunagnocchien ohje.

Itse gnocchi nyt ei kovin ihmeelliseltä maistu, mutta kun sen päälle lorauttaa kunnolla salviavoiseosta, niin herkullinen lisäke on valmis. Ja kelpaa niitä syödä sellaisenaankin, vaikkapa raikkaan punaviinin kera.

Isin ja äidin gnocchit Italiassa.

Perunagnocchit salviavoin kera (keittokirjasta, jota en muista)

4 annosta

600 g jauhoisia perunoita
1 muna
3 dl vehnäjauhoja

200 g voita
2 rkl salviaa silputtuna
merisuolaa
mustapippuria
50 g parmesanraastetta

Keitä perunat pehmeiksi ja halkaise ne. Muhenna perunat survimella tai kuori ja soseuta siivilän läpi. Lisää 1 tl suolaa, vatkattu muna ja jauhot. Sekoita kevyesti.

Kumoa seos jauhotetulle työtasolle. Vaivaa kevyesti pehmeäksi taikinaksi. Muotoile taikinasta pitkiä makkaroita ja leikkaa niistä pieniä paloja. Muotoile palat korkkimaisiksi, niin että ne ovat uurteisia pinnalta ja onttoja sisältä.

Kiehauta isossa kattilassa vettä ja mausta suolalla. Pudota osa gnoccheista veteen ja keitä kolmisen minuuttia, kunnes ne nousevat pinnalle. Nosta kypsät gnocchit reikäkauhalla lautaselle. Keitä gnocchit useassa erässä.

Sekoita samalla voi ja salvia pienessä kulhossa ja lämmitä seos. Mausta suolalla ja pippurilla.

Kaada salviavoi gnocchien päälle ja ripottele päälle parmesanraastetta. Tarjoile heti!

Minun versioni...


...ei sekään näytä ihan oikealta, mutta maukkaita olivat.


Gnocchit maistuvat siis sellaisenaan, mutta myös esimerkiksi grillatun kanan lisukkeena. Testattu :)

maanantai 12. elokuuta 2013

Buon appetito!

Lupasin tarjoilla teille makupaloja Toscanasta ja muualtakin Italiasta. Tässä muutamia herkkuhetkiä - niistä lukuisista.

Omia suosikkejani olivat alueen Chianti-viinit, etenkin kuplivat sellaiset (frizzante). Matkamme alussa hieman epäröin kuplivan punaviinin sopivuutta ruokajuomaksi, mutta pian ihastuin kepeään viiniin. Sopii etenkin salaattien ja pizzan seuraksi!

Chiantia, tuoretta tomaattia ja artisokkaa.

Harmi, ettei näitä viinejä saa ainakaan lähi-Alkostani. Myyjä suositteli Lambruscoa, joka on kyllä hyvää, mutta ei ihan vastaa toscanalaista kuplivaa Chiantia.

Chianti sopii siis etenkin pizzan kanssa, ja pizzaahan Italiassa riittää. Majapaikkamme lähellä oli paikallisten suosima ravintola, jossa kävimme pari kertaa pizzalla. Ruokalista oli tietenkin vain italiaksi, eivätkä tarjoilijat puhuneet englantia, mutta pizza oli maukasta. Avainsanat: maukas tomaattikastike ja rapsakka pohja. Nämä italialaiset pizzanpaistajat kyllä osaavat.

Tuore rucola kaunistaa pizzan.
Perusmättö - prosciuttoa, herkkusieniä ja mozzarellaa.

Reissussa tuli syötyä, mutta myös paikalliset viinit tulivat tutuiksi. Chiantin ohella toinen matkan suosikkiviineistäni oli Cinque Terren alueen valkoviini, Vendemmia 2012. Tämä trendikohteen alueella tuotettu viini maistui ihanalta kylmänä, merenelävien kera. Cinque Terren alueen herkkuja ovat myös pesto ja sitruuna. Raastettu sitruunankuori onkin nykyään yksi lempimausteistani :)

Kylmänä, kiitos!
Cinque Terren sitruunat Monterosson kylässä.
Äyriäislautanen - herkullista, vaikka kuvasta sitä ei ehkä erota...

Sitruuna, oliiviöljy ja tuoreet yrtit - siinä avain onnistuneeseen italialaiseen illalliseen! Lampaankyljyksille sopii rosmariini-sitruuna-oliiviöljymarinadi. Mustekala tykkää basillikasta ja tomaatista - ja tietenkin sitruunasta.


Lampaankyljykset Gardajärvellä.
Mustekalaa, parmesania ja ilmakuivattua kinkkua.

Aterian lopuksi nautitaan kahvia. Ei siis cappuccinoa, joka on ennen kello 12 nautittava kahvilaji, kuten ystäväni Heikki on minua aikoinaan opastanut. Myönnän, että tätä sääntöä rikoin pari kertaa...

Älä nauti tätä illalla.

Jos lomalla jotain pitää tehdä, niin syödä! Jotta kasvaa...ainakin matkailijana. Ehkä vähän myös ihmisenä.




PS. Mikä on sinun ruokamatkamuistosi? Entä suosikkisi italialaisessa keittössä? Kuulen mielelläni vinkkejä ennen kuin vietämme ystävieni kanssa italialaista iltaa hyvän ruoan merkeissä...

maanantai 5. elokuuta 2013

Juhannus (tai juhlat) italialaiseen tapaan ei vastaa odotuksia

Juhlimme tänä kesänä vanhempieni pyöreitä vuosia Italiassa, Toscanan auringon alla. Vuokrasimme talon Italiasta sekä minibussin, johon seurueemme mahtui lastenistuimia myöten.

Vietimme 10 kaunista päivää upeiden vuorten ympäröimänä nauttien hyvästä ruoasta ja juomasta, auringosta ja perhe-elämästä. Täydellistä!

Ei täydellistä, vaan aitoa ja todellista. Kuten nyt ennakkoon osasi odottaa, kaikki ei mennyt aivan käsikirjoituksen mukaan. Meneekö tällaiset perhelomat koskaan niin kuin suunnitellaan? Ei ainakaan meillä :)

Juhannus italialaiseen tapaan, Otava 2010.


Kun palasimme Suomeen, löysin kirjastosta sattumalta Annakaisa Iivarin kirjan Juhannus italialaiseen tapaan. En ollut kuullutkaan kirjasta, mutta siinä se nökötti näytille nostettuna hyllyssä. Kun luin kirjan takakannen, minua alkoi hymyilyttää. Takakannessa luki:

"Kristiinan harmiksi omapäiset matkakumppanit kuuntelevat iskelmiä, syövät paperilautasilta eivätkä innostu museoista."

Matkaseura ei tosiaankaan aina käyttäydy niin kuin itse toivoisi. Ajosuunta voi muuttua, illallisravintolaksi valikoitua se ei niin mieluisa, suunniteltu Firenzen-päivä saattaa peruuntua. Paluumatkan alkajaisiksi osa matkakumppaneista voi erehtyä nauttimaan edellisen päivän lounaalta ylijääneitä kananmunia ja tomaatteja lentokentän ravintolassa. Noloa!!!

Tuoreet matkakokemukset mielessäni odotin Iivarin luoman tarinan olevan täynnä yllättäviä ja hauskoja kommelluksia. Kirja ei kuitenkaan vastannut odotuksiani. Se kyllä pursusi herkullisia ruokia ja makuja mutta hieman alleviivatusti. Lukiessa minulle tuli kuitenkin nälkä ja kaipuu oman lomapaikkamme pieneen mutta täydelliseen kyläkauppaan.

Kirja etenee hieman vaivaannuttavasti. Sattumalta toisilleen lähes tuntemattomat naapurukset Espoosta lähtevät isolla porukalla Italiaan yhteiselle lomalle. Ja kas, pian ollaankin lomalla entisen elämän suuren rakkauden kanssa. Luonnollisesti kirjassa on myös vääntäen murretta puhuva, ylipainosta kärsivä itäsuomalainen. Hmmm...

Luin kirjan silti alusta loppuun, koska siinä oli muutamia hauskoja yhtymäkohtia omaan Italian-reissuumme. Lomalla odotukset ovat koholla – ja niitä täyttäessä voi kadottaa muutamia itselleen tärkeitä asioita. Eikä niitä loman jälkeen sitten enää löydäkään.

Annakaisa Iivarin kirjassa on myös kohtauksia, jotka kuvaavat hienosti tuntoja, joita matkaa kovasti odottaneelle lomailijalle voi tulla:

"Saltimbocca alla romana oli pettymys. Liha oli sitkeää ja maistui ainoastaan suolalta. Ajattelin, että minulle käy aina näin. Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa, tulivat äidin sananlaskut taas mieleen."

Yksi oppi tuli taas kerrattua – ei pidä odottaa liikoja, vaan antaa asioiden mennä. Niin syntyvät parhaat muistot, lomalla ja arjessa.




Vaikka moni asia meni toisin kuin odotin, tämä reissu ei unohdu.



Lisää tunnelmia ja maistiaisia matkalta luvassa pian....


Onnea isi ja äiti!