Elokuvissa: Tumman veden päällä

Kävimme eilen ystäväni kanssa katsomassa Peter Franzénin esikoisohjauksen, hänen omaan kirjaansa pohjautuvan Tumman veden päällä -elokuvan.

Ystäväni on pitkänlinjan Samuli Edelmann -fani. Hän olikin oivaa seuraa keskustelmaan tänään perjantaina ensi-iltansa saavasta elokuvasta.

Mitä mieltä olimme? About tätä:

1) Ennakko-odotukset: luvassa ahdistavaa

Minä: "Olen lukenut kirjan, se oli ahdistava. Leffassa pitää varmaan peittää hetkeksi silmät."
Ystäväni: "Minä en ole lukenut kirjaa, mutta uskon elokuvan olevan ahdistava kokemus."

2) Positiivisuus yllätti

Y: "Yllätyin, että elokuva oli noin positiivinen. Päähenkilön Peten lapsuudessa oli paljon hyviä hetkiä, pieniä onnen palasia."
M: "Juu, tämä oli paljon positiivisempi ja vähemmän ahdistava kuin odotin kirjan perusteella."

3) Päähenkilö Olavi Angervo oli nappivalinta

Y: "Parhaan roolin teki päähenkilöä näytellyt Olavi Angervo. Myös Matleena Kuusniemi yllätti erilaisessa roolissa."
M: "Minustakin Angervo oli ihanan aito - se hymy ja nauru olivat vastustamattomat. Tykkäsin myös isovanhempia esittäneistä Ismo Kalliosta ja Marja Packalenista. Ne muistutti minun mummoa ja ukkia."
Y: "Matleena Kuusniemi muistutti omaa äitiäni. Ehkä siksi, että äitikin joutui kasvattamaan minut yksin."

4) Miksi ihminen ei onnistu muuttamaan itseään?

Y: "Elokuvassa ahdisti ajatus siitä, ettei ihminen onnistu muuttamaan itseään, vaikka kuinka haluaisi."
M: "Minua ahdisti se, miten paljon ihminen on valmis kestämään ennen kuin pystyy lähtemään."
Y: "Raivo ja rakkaus voivat mennä käsikädessä, kun ihminen on mieleltään sairas."

5) Jäljelle jäi suru ja lapsuuden karvalakki

Y: "Leffasta jäi ihan hyvä fiilis, ehkä vähän surullinen olo."
M: "Minä jäin miettimään niitä karvahattuja, ihan samanlaisia kuin meidän perheessä 80-luvulla."
Y&M: "Annetaan arvosanaksi 3/5. Aika hyvä näin esikoiseksi. Ja pohjoisen murre on sitten kiva."

Tumman veden päällä ensi-illassa perjantaina 6.9.

Jos lyöt vielä kerran, niin...

Minä inhosin niitä ala-asteen liikuntatunteja, jolloin mentiin uimaan. En siksi, etten osannut uida. Olin ensimmäisten joukossa, jotka pääsivät aikuisten puolelle, kun muut harjoittelivat lastenaltaassa.

Inhosin pää edellä hyppyä. En osannut sitä, ja uima-altaan pohja pelotti minua. Mitä jos sukellan pää edellä pohjaan?

Peter Franzénin esikoisteoksessa Tumman veden päällä mennään pohjalle. Kirjan alussa isä heittää poikansa veteen. Poika vajoaa veden alle, kelluu hetken hiljaisuudessa...

Kirja on ahdistava kertomus vanhemman ja aikuisen kyvyttömyydestä rakastaa. Tarina hämmentää ja pysäyttää - miten joku voi aiheuttaa lapselle niin paljon kärsimystä ja hätää?

Tumman veden päällä, Tammi 2010

Franzénin kirjaa lukiessani muistelin (taas) omaa lapsuuttani. Ajattelin ruskeita ja oransseja lastenvaatteita, isotupsuisia pipoja, päivittäistä aamupuuroa ja itse siivutettavaa lauantaimakkaraa. Sitä, miltä tuntui tulla sisään nenä valuen, kun oli ollut koko illan ulkona leikkimässä. Miten olohuoneessa oli lämmintä ja turvallista, kun ulkona pakastui ja pimeni.

Entä jos olohuoneeseen olisi tullut mies humalassa? Kiroillut ja huutanut? Jos tuo mies olisi ollut oma isä? Ihminen, johon luotti ja jota ihaili?

Niinkin olisi voinut olla. Onneksi ei ollut.

Franzénin kirjaa ei ollut helppo lukea, mutta se kertoo kaartelematta asiasta, joka on totta monessa perheessä. Lähteminen on joskus todella vaikeaa. Kun rakastaa, ei toisesta halua päästää irti. Ei edes silloin, kun toinen satuttaa, itseä tai lapsia.

Jos tämä olisi viimeinen kerta - ja huomenna kaikki olisi toisin?

Kuvaus: Lottendal & The Little One

Psst! Tumman veden päällä -elokuva saa ensi-iltansa perjantaina. Kerron arvioni elokuvasta ensimmäisenä teille täällä blogissa.

Kesä päättyy rapujen kera

Se alkaa nyt  - syksy! Lempivuodenaikani. Rakastan loppukesää ja alkusyksyä. Kirpeitä syysaamuja. Punertuvia puita. Auringon laiskoja säteitä. Pimeneviä iltoja.

Tämä oli kaunis kesä. Se ansaitsee arvoisensa päätöksen - rapujuhlat kesämökillä.

Menu

Pink Mojito

Kukkakaalikeitto

Rapuja, paahtoleipää, majoneesia ja tilliä

Muehlforst Riesling, 2012

Kantarelleja ja pannulla paistettua ahventa

Anselmann Weissburgunder, 2012

Mökkipannacotta

Kukkakaalikeitto

2 pientä sipulia

2 isoa valkosipulin kynttä

oliiviöljyä

1 iso kukkakaali

1 sellerin varsi

6 dl vettä

1 kasvisliemikuutio

2 dl ruokakermaa

3/4 pakettia Koskenlaskija vahva -sulatejuustoa

Hienonna sipulit ja kuullota niitä öljyssä.
Lisää kattilaan paloiteltu kukkakaali ja pikottu selleri sekä 2 dl vettä. Paista kasviksia hetki kattilassa. Murenna kasvisliemikuutio kiehuvaan veteen. Kaada maustettu vesi kasvisten joukkoon. Keitä hetki.

Soseuta seos sauvasekoittimella. Kaada joukkoon ruokakerma ja sulatejuusto. Anna lämmetä hetki.

Mausta paistetuilla pekonin paloilla.

Ravut

Varaa vähintään seitsemän rapua ruokailijaa kohti.

Tarjoa kypsennetyt ravut uunissa kevyesti paahdetun leivän, majoneesin, tillin ja
tuoreen sitruunan kera.

 Viiniksi sopii esimerkiksi Muehlforst Riesling, 2012.

Mökkipannacotta

Keksejä

Vatkattua kuohukermaa

Tuoreita vadelmia ja mustikoita

Tuoretta minttua

Murenna keksit astian pohjalle. Kaada päälle vadelmia. Lisää nokare vatkattua kermaa.
Koristele mustikoilla ja mintulla.

Tunnelmallista elokuun viimeistä viikonloppua!

Nautitaan syksystä ja pimenevistä illoista - nyt on taas aikaa kirjoille.

Kalaa pöntössä savustettuna

Kalakeitto, uunikala, pannulla paistettu kala, graavikala, grillattu kala...Kesällä ja mökillä tulee syötyä kalaa. Kun sitä vain joku pyytää. Jatkossahan aion tehdä niin myös itse :)

Ja eihän se tiskistä ostettu kala sitten hetkeen juuri miltään maistukaan, kun on syönyt tuoretta, melkein suoraan verkosta pöytään tipahtanutta ahventa. 

Tove Janssonin Muumipappa ja meri -kirjassa syödään kalaa. Muumipappa innostuu niin kovasti kalastamaan, että saaliit eivät mahdu enää minnekään. Tämäkin on nähty tosielämässä, mutta ei tänä kesänä. Saalista tuli kuitenkin sen verran, että pääsin valmistamaan erilaisia kalaherkkuja.

Kuten savukalaa. Se on ennen kaikkea mökkikala, sillä se pitää nauttia heti. Silloin, kun kala vielä hieman polttelee sormia. Ja mieluiten ulkona, auringon paistaessa.

Meillä kala savustetaan vielä vanhaan malliin, mutta nykyään tarjolla on erilaisia käteviä laatikoita ja pönttöjä. Mikäs sen helpompaa mökkiruokaa.

Savustettu kala (3 kokonaista kalaa)

Suolaa kalat karkealla merisuolalla ennen savustusta, mutta kalan voi suolata myös jälkikäteen, maun mukaan. Anna suolan vaikuttaa tunnista puoleentoista.

Tarvitset:

noin kourallinen leppälastuja
noin 5-7 palaa sokeria

Lastujen ja sokerin tarve riippuu kalojen määrästä ja siitä, ovatko ne fileinä vai kokonaisina. Laita lastut savustuspönttöön. Nosta kalat perästä.

Savusta kaloja niiden koosta riippuen noin 20 minuuttia. Aika riippuu pöntöstä, sen kuumuudesta ja kalojen koosta. Nosta kalat pöntöstä ja anna niiden kuivahtaa hetki.

Nauti lämpimänä!

TÄLLAINENKIN UI VERKKOON!!!
No, ei kyllä minun kalareissuni aikana....

Näin kalamies saaliin nappaa

Kalastajan tärkein ominaisuus on näppärät kädet. Verkkoon uinut kala ei nimittäin aina lähde irti kovinkaan helposti.

Tämän opin tänä kesänä verkkokalastuskurssilla. En ehkä selviäisi vielä itsekseni ulapalla, mutta tästä se lähtee. Ensi kesänä saan kenties seulottua jo koko verkon omin voimin.

Ja hei, kalastus on hyvää hartiajumppaa :)

Alussa on verkkomerkki, ankkuri ja kasa naruja.

Jee, sinne on uinut kuha
- ja se on sotkenut verkon.

Kokenut sen osaa. Ensin verkko irti suusta ja kiduksista,
sitten vain pujotellaan.

Perkauksen alkuvaiheet: tainnutus ja suomustus.

Perkauksessa on oltava nopea, jotta kala ei
pilaannu auringossa.

Joko osaat? Katso, miten kala käsitellään!

Sitten syömään!

Kalaherkkuja on luvassa pian.

Muumipapan kanssa merellä

Alkukesästä kerroin, että minulla oli tälle kesälle monta haavetta. Yksi niistä oli oppia kalastamaan verkoilla.

Olen lapsesta saakka käynyt kalassa, mutta tehtävänäni oli yleensä soutaa ja huovata, tai sitten ihan vain istua kyydissä. Tänä kesänä halusin oppia, miten verkot oikeasti lasketaan, koetaan ja nostetaan.

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän haluan kuulla ja oppia vanhemmiltani. Tänä kesänä isäni kertoi minulle esimerkiksi siitä, missä kolkassa mökkikylämme metsiä suppilovahverot kasvavat parhaiten. Ja milloin kannattaa laskea muikkuverkot, jos haluaa muutakin saalista kuin pieniä ahvenia.

Kalastusharjoitusten ohessa luin Tove Janssonin kirjoittamaa kirjaa Muumipappa ja meri. Jostain syystä tämäkin kirja on jäänyt minulta aina lukematta. Jotenkin se varmaan odotti tätä kesää tullakseen luetuksi.

Muumipappa ja meri, WSOY 2010

Muumit ovat olleet taas tapetilla, ja tulevat olemaan entistä enemmän, koska ensi vuonna Tove Janssonin syntymästä tulee kuluneeksi 100 vuotta. Helsingin Sanomien Teemalehti 2/2013 käsitteli Janssonia. Sitä lukiessani päätin, että luen jonkin muumikirjan nyt kesällä.

Muumipappa ja meri -kirjassa Muumipapalla on unelma, jota hän lähtee tavoittelemaan perheensä kanssa. Muumipappa haluaa seikkailla, muuttaa majakkasaarelle asumaan. Hän aikoo ryhtyä majakanvartijaksi.

Tavoitellessaan unelmaansa Muumipappa unohtaa läheistensä tarpeet. Hän ei huomaa, että perheen muut jäsenet eivät koe oloaan saarella koko ajan kotoisaksi. Muumipappa ei näe, että Muumimamma kaipaa kotipuutarhaansa. Eikä sitä, kun Muumipeikko hiipii yöllä levottomana salaiseen piilopaikkaansa, jossa kokee olevansa suojassa.

Tarina kuulosti hyvinkin tutulta. Joskus jokin unelma kasvaa niin tärkeäksi, että ihminen muuttuu itsekkääksi tavoitellessaan haavettaan. Eikä siinä sinällään ole mitään pahaa, mutta joskus voisi olla hyvä pysähtyä pohtimaan, mikä on unelman hinta. Paljosta on valmis luopumaan, jotta saa sen yhden unelman toteuttaa? Jos se unelma ei sitten vastaakaan täysin haaveita...? Ja onko unelma oikeasti sen arvoinen, että sen vuoksi satuttaa tai pahimmillaan unohtaa läheisensä?

No, se riski on toisinaan vain otettava. Kannatan unelmien eteen ponnistelua, ehdottomasti. Eiväthän unelmat ainakaan kaikille avaudu itsestään, vaan niiden eteen pitää nähdä vaivaa.

Kuten nyt tämä kalastus. Sehän ei suinkaan ollut niin helppoa kuin ajattelin. Meille kävi järvellä hieman samalla tavalla kuin Muumipapalle ja Muumipeikolle heidän nostaessaan verkkoja Seikkalu-nimisellä veneellään:

– Katso, miten soudat! huusi isä. – Pidä silmällä kohoa ja varo aaltoja, muuten ajaudumme maihin!

Muumipeikko tarttui vasempaan airoon ja kiskoi minkä jaksoi. Seikkailu pyrki kääntymään koko ajan tuulen mukana ja keikkui paikallaan aaltojen pohjissa.

– Ulommas, ulommas! huusi isä perästä. – Käännä! Ei, toiseen suuntaan. Peruuta. Peruuta! Hän makasi vatsallaan perätuhdolla ja koetti tarttua kohoon. – Ei, ei, ei, ei; tännepäin! Tarkoitan tuonnepäin.

Kuulostaa tutulta, mutta otin ohjeet onkeeni. Kuten Muumipeikkokin kirjassa toteaa: on hienoa, että isä haluaa jakaa tärkeän hetken minun kanssani.

Mitä kalareissussa tapahtui – se selviää seuraavassa jaksossa :)

Salvia ja voi tekevät perunalle ihmeitä

Tänään oli kaunis ilta. Helsingissä oli vielä kahdeksan jälkeen 20 astetta lämmintä. Lämpö, ilta-aurinko ja tuoksut veivät aatokset Italiaan.

Tässä meidän kulmilla voi joskus kuvitella olevansa Toscanassa. Ainakin silloin, kun kiipeää tuohon läheiselle nyppylälle ja katselee auringonlaskua...Kaikki eivät aina saa tunteesta kiinni, mutta minusta yhtäläisyys on huomattava. Siksi sain ajatuksen kokata jotain italialaista iltaruoaksi.

Annakaisa Iivarin kirjassa Juhannus italialaiseen tapaan kokataan lukuisia erilaisia ruokia. En muista, mainitaanko perunagnocchit Iivarin kirjassa, mutta nämä perunapallerot ovat tyypillistä herkkua Toscanan alueella. Siis siellä, missä vietin kesääni.

Vanhempani saivat reissussa tehtäväkseen valmistaa näitä nopeita perunaherkkuja. Majapaikkamme kirjapinosta löysin keittokirjan (sori tekijät, mutta en muista nyt kirjan nimeä tai teitä), jossa oli perunagnocchien ohje.

Itse gnocchi nyt ei kovin ihmeelliseltä maistu, mutta kun sen päälle lorauttaa kunnolla salviavoiseosta, niin herkullinen lisäke on valmis. Ja kelpaa niitä syödä sellaisenaankin, vaikkapa raikkaan punaviinin kera.

Isin ja äidin gnocchit Italiassa.

Perunagnocchit salviavoin kera (keittokirjasta, jota en muista)

4 annosta

600 g jauhoisia perunoita
1 muna
3 dl vehnäjauhoja

200 g voita
2 rkl salviaa silputtuna
merisuolaa
mustapippuria
50 g parmesanraastetta

Keitä perunat pehmeiksi ja halkaise ne. Muhenna perunat survimella tai kuori ja soseuta siivilän läpi. Lisää 1 tl suolaa, vatkattu muna ja jauhot. Sekoita kevyesti.

Kumoa seos jauhotetulle työtasolle. Vaivaa kevyesti pehmeäksi taikinaksi. Muotoile taikinasta pitkiä makkaroita ja leikkaa niistä pieniä paloja. Muotoile palat korkkimaisiksi, niin että ne ovat uurteisia pinnalta ja onttoja sisältä.

Kiehauta isossa kattilassa vettä ja mausta suolalla. Pudota osa gnoccheista veteen ja keitä kolmisen minuuttia, kunnes ne nousevat pinnalle. Nosta kypsät gnocchit reikäkauhalla lautaselle. Keitä gnocchit useassa erässä.

Sekoita samalla voi ja salvia pienessä kulhossa ja lämmitä seos. Mausta suolalla ja pippurilla.

Kaada salviavoi gnocchien päälle ja ripottele päälle parmesanraastetta. Tarjoile heti!

Minun versioni...

...ei sekään näytä ihan oikealta, mutta maukkaita olivat.

Gnocchit maistuvat siis sellaisenaan, mutta myös esimerkiksi grillatun kanan lisukkeena. Testattu :)